Aikuistykkääjät
Maanantain (15.2.) Helsingin Sanomissa oli iso artikkeli siitä kuinka päiväkoti-ikäisetkin osaavat jo kiusata toisiaan. Jopa 3-vuotiaiden keskuudessa kuulemma esiintyy kiusaamista. Päiväkotilapset pystyvät artikkelin mukaan - tietämättään tai tietoisesti - myös rakentamaan keskuudestaan hierarkkisen pyramidin, jonka huipulla seisovat ne, jotka ovat kaikkein suosituimpia ja samalla usein myös pelättyjä kiusaajia. Näiden huomiosta muut kilpailevat jopa siinä määrin, että jonkun lapsen tiedettiin jopa luvanneen rahaa suosion kärjessä keikkuville, jotta nämä ottaisivat leikkiin mukaan. Liikuttavaa, mutta ikävää.
Turha taivastella kuitenkaan vain lapsia, sillä meidän aikuisten keskuudessa suosiopyramidi vasta korkea onkin. Ja toisin kuin päiväkotilapsilla, huipulla olevia suosikkiaikuisia ei saa ystäviksi aina edes rahalla, joskin varakkuus kyllä helpottaa suosituksi pääsemistä. Itsekin syyllistyin taannoin samaan. Kun iltapäivälehdistö marraskuussa julkaisi edellisen vuoden verotietoja, huomasin kertovani työyhteisössänikin omituista ystävyystarinaa minusta ja eräästä ikäisestäni henkilöstä, jonka oli menestyksen siivet lennättänyt lähes miljoonatuloihin. Todellisuudessa kyseessä on vain hieman “hyvänpäiväntuttua” tutumpi henkilö, jolle olen ehkä pari-kolme kertaa elämäni aikana soittanut, viimeksi joskus kolme vuotta sitten. Kerran olimme olleet samassa saunaillassa, jossa muistan kysyneeni, että mitä tämä tekee työkseen. En edes muista mitä hän vastasi, mutta ei hän ollut silloin tuntunut olevan mitään muuta kuin yksi meistä, yksi keskituloisista taviksista. Nyt hän on yrityskaupoilla vaurastunut ihminen, joka on kiva sisällyttää tosiystävieni harvalukuiseen joukkoon. Ei kovin aikuismaista ajattelua. Mutta kukapa ei joskus kertoisi liioiteltua tarinaa jostain ystävyyssuhteestaan, jota ei oikeasti ole, mutta olisi kiva olla, oman statuksen takia.
Myös urheilumenestys tuntuu tuovan paljon ystäviä menestyjälle, varsinkin jos urheilusankaruus on muuttunut myös rahalliseksi menestykseksi. Turussa paikkakuntalaisten kanssa keskustellessa huomaa nopeasti, että melkein jokainen 35-vuotias on joskus ollut Saku Koivun kanssa samalla luokalla. Jokainen myös on juttujensa perusteella Sakun kanssa yhä tekemisissä. Mahtaa siinä olla ollut Sakun residenssissä Anaheimissa lakanapyykkirumbaa, kun puolet turkulaisista kertoo hänen kotonaan Kaliforniassa yöpyneensä kuluvalla kiekkokaudella. Olen joskus laskenut, että mikäli kaikkien tarinat Sakun “luokkakaveruudesta” pitäisivät paikkansa, olisi Saku lapsuudessaan käynyt jokaista Turun suomenkieleistä ala- ja yläastetta. Outoa kuinka vasta aikuisena jotkut hoksaavat, että lapsuuden paras ystävä oli toisella puolen kaupunkia asunut Saku Koivu, eikä kukaan oman pihan hiekkalaatikkojengiläisistä.
Televisiojulkisuudellakin pääsee monesti korkealle suosiopyramidissa, vaikka moni ei sinne todellakaan tahtoisi. Kyllä oli Marika “Megavisa” Saukkosella melkoinen kaverihaaremi aikanoinaan, vaikka Marika haareminsa jäsenistä oli tuskin koskaan kuullutkaan. Kuka muuten muistaa vielä Marikan? Kuinka moni väittää nyt olleensa hänen kanssaan aikanaan samalla luokalla?
Kauniita aikuisia halutaan mitä moninaisimpiin tilaisuuksiin jonkunnäköisiksi näyttelyesineiksi. Ruotsin yksi tunnetuimmista ihmisistä Mark Levengood kertoo HBL:n Volt-kuukausiliitteessä, että hän käy usein postinsa läpi Tukholman Södermalmilla sijaitsevassa kahvilassa ja aloittaa samalla nej-rumban. Hänet halutaan yksinkertaisesti kaikkialle, eikä yksi ihminen kaikkialle taivu, etenkin, jos kotona odottaa kaksi alaikäistä lasta.
Uusi sivu suosiopyramidin rakentamisohjeisiin kirjoitettiin silloin kun Facebook-keksittiin. Naamakirjan yksi oleellinen osa ovat yhteisön jäsenten statuspäivitykset, joissa voi kertoa tuntemuksistaan muutamalla kirjaimella, sanalla tai rivillä. Rajoituksia ei ole, joten kirjoittaa voi mitä tahansa. Itselläni on muutama julkisuudesta tuttu kaveri yhteisössäni. Jotkut heistä tunnen oikeasti, joitakin oikeastaan en yhtään. Facebookistahan voi rakentaa minkälaisen tahansa itselleen. Joillakin se toimii aitona ystävyyssuhdefoorumina, jotkut taas rakentavat palvelusta sellaisen, joka toimii eräänlaisena ammatillisena suhdeverkostona, pr-tarkoituksessa siis. Statuspäivityksiä voi kommentoida tai sitten niistä voi vain “tykätä” klikkaamalla tykkäämislinkkiä. Oman statuspäivitykseni kommentointiennätys on 12 ja tykkäämisennätys 20. Kavereita minulla on 270. Ei 7,5 prosentin tykkäämiskannatus minusta ole huono ollenkaan, vaikka kyseessä ovatkin ennätyslukemat. Kannatus on silti suurin piirtein sama kuin perussuomalaisten gallup-kannatus ja he ne vasta nosteessa ovat olleet viime vuosina. Tykkäämisteni määrä ei ole kuitenkaan mitään verrattuna muutamaan isosti julkisuudessa esiintyvään henkilöön. Heidän ei tarvitse kuin kirjoittaa satukseensa Ugh!, niin tykkääjiä löytyy hetkessä kymmenittäin ja kommentoijia lähes sama määrä. Kommentit ovat osastoa: “Sä oot niin ihq! Koska taas nähdään?”
Facebook on mahdollistanut helpon tien selvittää kuka seisoo suosiopyramidin huipulla. Se, joka jalustalla on saa paljon tykkääjiä, aikuistykkääjiä.
17.2.2010 Arvo Talve
Nää on näitä. En kyllä tiennyt että sitä esiintyy JO kolmivuotiaidenkin keskuudessa. Mä en oo koskaan väittänyt että mä oon Saku Koivun frendi, koska se olisi pahaa valhetta. Mulla oli vaan junnuikäsenä valkoinen cooper -kypärä, cooperin jääkiekkohanskat ja Montreal Canadiensin AITO fanipaita Koivun painatuksella. Taidot vaan ei ollu samalla tasolla. Paita on edelleen tallessa, hanskat ja kypärät kadonneet ajan rattaisiin.
Mulla on käynyt joskus mielessä pyytää facebookissa kaveriks jotain Kurhisia, ihan vaan sitä varten et mä voin seurailla mitä p*skaa ne kirjottelee sinne. Mut ihan oman mielenterveyden säilymisen takia - en oo viitsinyt
Arvo Talve likes this!