Born to Be Mild
Täytin eilen 37 vuotta. Ei tuo paljon vielä ole. Toki riippuu vähän keneltä kysyy. Kevään 2010 abiturientti tuskin pitää minua kovin nuorena, sota-ajan elänyt nähnee minussa vielä nuoren pojan. Tai enpä ole sittenkään veteraaneista ihan varma. Kyllä hekin tietävät, etten ikäni puolesta enää rintamalle kelpaisi. Sitä paitsi heidän aikalaisensa Väinö Linna oli 33-vuotias kun sodanjälkeisen Suomen ensimmäinen kansalliseepos Tuntematon Sotilas julkaistiin. Pidettiinkö Väinö Linnaa jollain tavalla nuorena kirjailijana tuolloin? Eipä taidettu pitää. Se toinen kansalliseepos muuten on saman miehen Pohjantähti-trilogia, josta viimeinen osa julkaistiin vuonna 1962. Linna päätti lopettaa kaunokirjallisen uransa siihen. Hän oli 41-vuotias.
Kun täyttää mitä tahansa yli 30 ikävuoden, pitää korostaa sitä, että ikä on vain numero ja ihminen on juuri niin vanha kuin itsensä tuntee. Näin olen huomannut julkisuudesta tuttujen ihmisten ja myös lähipiirini yli kolmikymppisten tekevän. Tarkoitus lienee korostaa, että on oikeasti nuorempi kuin mitä henkilöllisyystodistus väittää. En ole huomannut vielä kenenkään vakuutteluissaan onnistuneen. Itseään voi huijata, mutta ympäristöään ei. Joku toki saattaa olla ikäistään nuoremman näköinen, mutta pelkkä ulkoinen hyvä säilyvyys ei ihmistä nuorenna.
Tuttavapiiriini kuuluvien ”nuorten nelikymppisten” autot tuntuvat olevan kovin usein suksiboksillisia perheautoja, joiden ostopäätökseen ovat vaikuttaneet mm. seuraavat asiat: ajomukavuus, turvallisuus, istuinten niskatuet. Harvalla mielessä on ollut menopelin kiihtyvyys nollasta sataan. Heidän kodit ovat läpivelkaisia omakotitaloja ja harrastukset kuin keski-ikäisen mielenvirkistystyökalupakista. Golf ja veneily ovat varmasti kivoja harrastuksia, mutta ei nuorten juttuja. Kovin harva parikymppinen suunnittelee nimittäin veneenostoa, reppumatka maailman ympäri lienee unelmista suurempi. Yksikin golf-kierros taas on pois festarikesän riemuista.
Itse korostan olevani 37-vuotias ja sillä selvä. En usko olevani oikeasti ikäistäni nuorempi, enkä edes nuorekkaampi. Sitä paitsi sana ´nuorekas´ viittaa oikeasti vanhaan ihmiseen. Miten voi olla nuorekas, jos ei ole vanha?
Asun toki trendikkäästi autottomana vuokrakaksiossa Helsingin keskustassa, mutta tuskin näin olisi, ellen olisi eronnut ja myynyt rahapulassa myös peltihevostani. Aviossa asuisin rivitalossa, rasitteinani tolkuton laina ja mittavat vastikemaksut.
Yleiskuntoni uskoisin olevan ikäiseni tasolla. Adjektiiviksi sopinee ´kohtalainen.´ Tämä huolimatta rasvaisen ruoan ylenmääräisestä kittaamisesta, vähäisestä liikunnan määrästä, liiallisesta tupakoinnista ja kahviriippuvuudesta. Alkoholiakin käytän, kohtuullisesti uskoisin. Rehellisesti sanoen en kuitenkaan tiedä mikä on kohtuullista viinanjuontia, mutta ongelmakäyttäjä en koe olevani. Sen kuitenkin tiedän, että elämäntapojeni vuoksi olen onnistunut kasvattamaan itselleni kohtuullisen kokoisen keskivartalon. Se on rujon näköinen, mutta en silti ole kovinkaan monta kiloa ylipainoinen. Tämä selittyy sillä, että kaikki ylimääräinen ja sulamaton tuntuu keskittyvän nimenomaan vatsan seudulle. En ole varma johtuuko tämä ikävuosista, mutta kiva olisi jos jotain ylimääräistä ihan tasapuolisuuden nimissä saisin esimerkiksi reisiini tai tulitikuilta muistuttaviin sääriini.
Seksikin silloin tällöin maistuu, mutta ei enää niin usein kuin 1990-luvulla. Olen saavuttamassa siis tasapainon himon ja järjen välillä. Jos se on iän mukanaan tuomaa seesteisyyttä, niin hyvä. Nykyään esimerkiksi lauantaiaamuisin on paljon mukavampaa keskittyä lehteen kuin ihmiseen.
Tilastojen mukaan olen nyt elämän mittaisella matkallani noin puolivälissä. Eliniänodotettani toki laskee alussa mainitsemani ruoka- ja juomakulttuuriin liittyvät tapani sekä tupakointi.
Elämäntaparemonttiin olisi siis syytä, mutta kun urheiluvimma iskee, muistan yleensä aina erään suomalaisen suurmiehen ja kohtaus menee äkkiä ohi.
Säveltäjämestari Jean Sibelius eli pitkään, hän oli kuollessaan 91-vuotias. Korkean ikänsä salaisuutena hän piti liikuntaa: ”Turhaa askelta en elämässäni ole ottanut,” hän vakuutti 90-vuotishaastattelussaan. Monessa muussakin suhteessa hän eli kuin minä: hän ei laskuvarjohypännyt, ei kuntonyrkkeillyt, eikä edes laitesukeltanut. Muunlaista riskikäyttäytymistäkin hän vältti: hän ei retkimoottoripyöräillyt, eikä tehnyt reppumatkoja malaria-alueille. Ihmistyyppinä olemme Jannen kanssa siis osastoa ”Born to Be Mild.” Ottakaamme pienet Finlandiat sille.
15.1.2010 Mira
Tasapaino himon ja järjen välillä? Ei se niin mene, joko elät puutteessa tai sitten et vain ole tavannut sellaista ihmistä, joka on lauantaiaamuna Hesaria (tai Turun Sanomia) kiinnostavampi. Himo ja järki eivät voi ikinä olla tasapainossa, sillä juuri kun luulet niin, huomaat olleesi väärässä. Taas. Niin se vain menee. Vuoden vanhempana (en väitä että viisaampana) ajatukseni menevät aikalailla samoilla aaltopituuksilla, sillä erotuksella, että minä odotan jo niitä 40v. synttäreitä. Vaikkakin ne ovat vasta yli 1,5 vuoden päässä…