Suosittu postiosuus
Tuli tuosta Hyvät, pahat ja rumat-lähetyksestä mieleen, että siinä oli haastattelu- ja musiikkivieraiden lisäksi myös välillä, vaikkei sen iltainen vierailijasetti olisikaan niin kiinnostanut, postiosuus osoittautui aina mielenkiintoiseksi etenkin juontajien Rantalainen & Sarasvuo nokkelien vastausten takia. 90-luvulla kontaktit yleisön puolelta suoritettiin vielä useimmiten kirjeitse tai faksin välityksellä, joista jälkimmäinen tarjosi eräänlaisen alkeellisen reaaliaikaisen kommentoinnin lähetettyihin viesteihin. Hieman vastaavanlaisessa retrohengessä vastailen tässä UHH (Usein Heitetyt Herjat)- henkisesti palautteisiin, joita radiorock.fi-sivut ovat toimintavuosien aikana saaneet vastaanottaa.
-”Miksi teillä soivat AINA samat biisit”?
- Biisit eivät ole aina samoja. Emme esimerkiksi vuonna 2007 voineet soittaa biisejä, jotka on julkaistu vasta tänä vuonna.
-”Okei, saivartelijoiden kuningas. Miksi teillä sitten soivat JATKUVASTI samat biisit? Soittolistat ovat PERSEESTÄ! Formaattiradiot samoin”!
- Suoraan sanoen, ei päivääkään, etteikö vastaavankaltaisia viestejä Radio Rockin palauteosion kautta olisi lähetetty. Jospa yritän purkaa pakettia lopusta alkaen.
- Musiikkia soittavien radioiden “formaatti” suomalaisissa radioissa on loppujen lopuksi varsin yhtenevä. Ainoa yhdistävä tekijä on se, että musiikki soi, ja niiden välissä joku puhuu jotakin. Kyse on pohjimmiltaan radioasemien erilaisesta profiloitumisista. Joillain soi toisenlainen musiikki ja joillain toisenlainen. Varsinaisia soittolistoja ei yllätys, yllätys, ole olemassakaan. Tuon mainitun profiloitumisen myötä radiokanava määrittelee itselleen musiikkistrategian, jota johtaa musiikkipäällikkö joko yksinvaltiaan asemassa tai muuten määritellyllä tavalla, toisin sanoen muiden kanavan työntekijöiden avustamana, mutta lopullisen vastuun kantaa tässä asetelmassa musiikkipäällikkö. Kuulostaa hieman kuin sodankäynniltä, ja sitä se tavallaan onkin. En väitä tietäväni militaristista offensiiveista paljoakaan, mutta sen varusmiespalveluni aikana opin, ettei sitä kuvitteellista vihollista vastapäiseltä kukkulalta karkoitettu ohjein “käykääpä nyt jokainen vähän räiskimässä sinne suuntaan ihan kun ehditte, katsotaan jos tuosta sitten kranaatinheitinosasto tulisi vaikka muutaman munan sinne linkoamaan ja jos oikein onnistaa, saadaan yksi tykkikin sinne kuulan ampumaan jossain välissä. Kai siitä jotain syntyy”. Joissain tapauksissa myös yksittäisillä toimittajilla on vapaus valita soitettava musiikki yksin omien valintojensa mukaan. Itse kuulun tähän ryhmään, mutta varsinaisten musiikkitoimittajien osuus ainakin mainosrahoitteisella radiopuolella on nykyisin varsin vähäinen, ja hyvin todennäköisesti alati vähenemään päin.
Käytännössä radion musiikkivalinnat voidaan raamittaa joko soittamalla yhtä biisiä kaiken aikaa, tai soittaa jatkuvasti eri biisejä tasan kerran. Väliin jäävä vaihtoehtojen kirjo on matemaattisesti käsittämättömän laaja. Joitain kappaleita voidaan siis soittaa useammin kuin toisia, harvemmin soivia, ja aivan varmaa on, että suurinta osaa levytetystä materiaalista ei koskaan ehditä radioissa soittamaan,yksinkertaisesti, koskapa maapallon pyörimisnopeuteen ja ajankulkuun eivät radioasemat pysty vaikuttamaan.
- “Meillä kuunnellaan töissä 8 tuntia päivässä Radio Rockia ja pystytte tosiaan kuluttamaan biisit viikossa kahdessa puhki. Vaihtelua”!
- Tuo lausunto noin tuhatkertaisesti eri ympäristöihin sovellettuna, niin alkaa palauteosio hahmottua. Yhdistävänä tekijänä kaikille, että vaihtelua pitäisi olla, muttei koskaan minkäänlaista ehdotusta, mihin suuntaan. On vain olemassa ikäänkuin epäkohta, jolle nyt vain jonkun pitäisi tehdä jotain. Ei meillä ole tuhansia kristallipalloja studiossa, mistä näkyisi, kuinka voisimme juuri jokaisella kullakin hetkellä soittaa sellaisen biisin, jota ei juuri teidän työpaikallanne ole vähään aikaan kuultu. Ja jos teillä vain kuunnellaan radiota 8 tuntia päivässä, pääsenkö teille töihin, jos siitä jotain peräti maksetaankin? Olen vähäruokainen ja tyydyn pienehköönkin palkkioon. Kannaltamme on tietysti miellyttävää, että olette työpaikallenne valinneet kuunteluun Radio Rockin. Sitä vain nyt sattuu kuuntelemaan moni muukin, ja siinä missä te, ehkä kun olette kuulleet jonkin kappaleen 5-10 kertaa, mahdollisesti ajattelette, että niin ovat nyt sitten kaikki muutkin kuuntelijat joten biisilista tulisi vaihtaa suunnilleen kauttaaltaan vaikkapa kahden viikon välein. Jollekulle kuitenkin se biisi, joka teidän työporukkanne mielestä on jo soinut puhki, saattaa olla jollekin toiselle ensimmäinen kerta, ja jos vaikka siihen tykästyisi, haluaisi kuulla sen saman biisin toisen tai ehkä kolmannenkin kerran. Tähän perustuu niinkutsuttu rotaatio suosituimmiksi arvioitujen biisien suhteen, joka joidenkin kuuntelijoiden mielestä on sitten tätä “puhkisoittamista”. Ei mikään radioasema millään pysty täsmätarjoamaan jotain biisiä, jonka joku yksittäinen kuuntelija haluaa juuri sillä hetkellä kuulla, vaan tarjoamaan ympäristön, josta sen todennäköisimmin voi kuulla, tai sitten jonkin vastaavan kappaleen, joka ihan mukavankuuloinen voi sitten olla sekin.
Melkoinen osa Radio Rockin kuuntelijoista on silti tyytyväinen nykyiseen tarjontaan.Ja tähän ovat siis perusteena ihan mitatut kuuntelijaluvut. Jos sitä ruvettaisiin yht’äkkiä muuttamaan vaikkapa viikon välein Teidän työpaikkanne mukaan , hyvin todennäköisesti kysyttäisiin, miksi tämä nyt on mennyt tällaiseksi. “Miksi soitatte musaa, jota emme ennestään tunne”?
Onko tämä nyt teidän uusi tyylinne? Yritä sitä, tee tätä ja lopuksi ampumahaava omassa jalassa.
Hieman sama kuin lähikaupassa kaupunkiolosuhteissa tulisi olla valtaisa määrä eläinrehutuotteita tai lamppuöljyä, vaikkei niille kysyntää olisikaan. Kuin kauppiaalle pitäisi jatkuvasti valittaa, että aina täällä ovat nämä samat tuotteet hyllyissä.
Adressit.com sivulla on ollut jo vajaat kaksi ja puoli vuotta sitten keruualusta “ei radioiden soittolistoille”. Allekirjoituksia on kerääntynyt tätä kirjoittaessani 78, eli alle kolme kuukaudessa. Oletettavasti monikaan ei usko, että oma allekirjoituksensa mitään muuttaisi, tai sitten ei ole vain sivulle eksynyt. Ilmeisesti tässä ei kuitenkaan ole kyse jollain lailla maata suunnattomasti häiritsevästä toimintatavasta. Paitsi Maija Vilkkumaata, joka taannoin antoi HS-Nyt-liitteessä ymmärtää kokevansa “soittolistat” jollain lailla “pelottavina”. Kummallista, ettei Vilkkumaata pelottanut silloin, kun Satumaa-tangonsa YLE Radio Suomen A-luokan rotaatioon nostettiin, ja toistuva soitto edesauttoi varmasti läpimurtoaan. Kyllästyiköhän hän itse omaan biisiinsä ja ajatteli, että “vaihtelua”?
Jos nyt silti kääntäisin aiheen ihan omakohtaisiin tuntemuksiin, olen itse aina ollut äärimmäisen kiinnostunut kuulemaan sellaisia biisejä, joita en aiemmin ole kuullut. Silti, minusta on yhtä mukavaa laittaa soimaan kappaleita, joita olen aiemminkin kuullut ja niistä pitänyt. Ei liene mitenkään omituinen kokemus itse kullekaan. Ja meitä on niin kovin monta, ketkä näin asian kokevat.
- “Levy-yhtiöt määräävät mitä te soitatte”.
-Pitää osittain paikkansa. Levy-yhtiöt tosiaan kiinnittävät itselleen bändejä tai artisteja, joilla katsovat olevan sitä kuuluisaa kaupallista potentiaalia, ja radioasemat soittavat valtaosin eri levy-yhtiöiden julkaisemaa musiikkia. Näin on tosin ollut tietääkseni aina suurimman osan aikaa. Ainakaan Suomessa ei yksikään kaupallinen levy-yhtiö saisi radiotoimilupaa vain omien tuotteidensa soittoa varten, ja päinvastoin, yksikään radioasema ei voi muuttua toimiluvan saatuaan levy-yhtiöksi. Tämä siis perinteistä eetteriteitse toteutettua levitystä ajatellen.
- “Levy-yhtiöt lahjovat teitä soittamaan tiettyjä levyjä ja siksi ne soivat niin usein”.
- Levy-yhtiöillä on tosiaan arvatenkin budjetoitu markkinointiin tietty summa mainontaan ja sen sellaiseen promootioon. Varsinaista voitelurahaa en usko Suomen piireissä pyörivän, ensinnäkin myyntilukemat ovat kansainvälisesti hyvin pienet, kuten myös radioissa työskentelevän porukan määrä, joten ehkäpä on viisainta jos voitelisit vain oman välikkösi ja toivoisit jotain tapahtuvan.
- “Mainostajat määräävät mitä te soitatte”.
- En usko, että mainostajilla liioin olisi budjetoituina lobbareita, joiden ainoana työtehtävänä olisi valvoa sitä soitettavaa musiikkia, joita mainonnan yhteydessä soitettaisiin. Aivan sama, kuin väitettäisiin, että lehti-ilmoituksen maksanut mainostaja olisi oikeutettu vaikuttamaan itse lehden sisältöön. Jälleen kerran huomio on kuitenkin hieman sinne päin. Suomessa radiotoimintaa on käytännössä mahdollista harjoittaa vain kahdella tavalla, valtiollisen viestintäviraston kokoamin tv-maksuin, jotka tilitetään lyhentämättöminä Yleisradion tv- ja radiolähetyksiin, toinen tapa on mainosrahoitteinen radiotoiminta. Mainostajat eivät suinkaan ole mikään yhtenäinen ryhmittymä, joksi usein halutaan ajatella, vaan katsovat hyvinkin tarkkaan mihin mainosrahat kohdistetaan. Radio ei tässä suhteessa ole välineistä jokaiselle toimijalle sopivin, esimerkkinä vaikkapa lentoyhtiö, joka haluaa mainostaa kampanjahintojaan vaikkapa kymmeneen kohteeseen. Ne hintoineen lueteltuina peräjälkeen eivät välttämättä radiossa toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä siellä valitaan ennemmin sanomalehtimainos kuin ruvettaisiin minuutin ajan luettelemaan kohteita hintoineen radion mainostauolla. Itse en voi mennä purkki kourassa sovittelemaan takamustani toimituksen ulkopuolelle Helsingin Tehtaan-Telakkakadun kulmaan tai feissaamaan Rautatieasemalle kerätäkseni varoja Radio Rockin toimintoja varten, koska emme ole yleishyödyllinen yhdistys. Jollain lailla tässä välissä yritellään sählätä.
Mainosrahoitteisten radioiden tulee siis toteuttaa sitä vaikeata kahteen suuntaan kumartelua samanaikaisesti. Houkutella yleisöä niin paljon, että on osoittaa mainostajille kannattavuutta valita juuri tämä ympäristö tuotteelleen. Jos radioasema ei tässä onnistu siten, ettei pysy kannattavuusrajan yläpuolella, silloin radioaseman tarjonnassa on vikaa ja tekijät vaihdetaan sellaisiin, joiden uskotaan tuotteen kohentamiseen pystyvän. Koska ainakin toistaiseksi työsuhteemme ovat säilyneet, uskoa täytyy, että jossain ollaan onnistuttu.
-”Mulle riitti! Hyvästi iäksi”!
- Kiitämme tiedonannostasi. Meille voisi aivan yhtä tähdellistä työmme kannalta olla se, että ilmoittaisit uudelleen palautelaatikon kautta, ajattelitko kenties tänä iltana masturboida vai säästää huomiseen.
- “Tilasin internetistä sellaisen palvelun, josta maksan kuukausimaksun ja saan kuunnella nyt ihan niitä biisejä joita haluan. Eipähän tarvitse olla enää teidän armoillanne”!
- Kiitos sinunkin tiedonannostasi. Ei radioasemien armoilla ole ennenkään tarvinnut olla, netistä, ja jo sitä ennenkin oli mahdollista ostaa mieleistään musiikkia. Niitä kutsuttiin äänilevyiksi. Rivien välistä olen silti lukevinani, että radio on sinulle lähinnä musiikin soittorasia. Täällä on välillä kyllä juontajiakin puhumassa, ja radiolähetys perustuu sinänsä juuri siihen hetkeen, jota eletään. Mutta kiva, että löysit internetistä tällaisen palvelun, ja kerrothan äskeisen palautteenantajan tapaan, mitä kaikkea muuta internetin sivuilta olet löytänyt!
- “Vaihtakaa radionne nimeksi Radio Metallica/Radio Kotiteollisuus/Radio Sejase bändi kun sitä koko ajan soitatte! Sejase bändi ei ole ROCKIA! vaihtakaa nimeksenne Radio POP”!!
Kiitämme havainnoistanne. Joutuisimme kuitenkin vaihtamaan nimeämme kohtalaisen usein, jopa monta kertaa päivässä, johtuen kuitenkin varsin monipuolisesta tarjonnastamme. Jos teillä on pakonomainen tarve nimenvaihtamiseen, ihan ystävällisesti ehdotuksena, jos aloittaisitte vaikka itsestänne, sikäli kuin nimenvaihtovietti on jo niin pakottava, ettekä millään keksisi mikä nimi voisi tulla kyseeseen. Nöyrä ehdotukseni tässä.
- Radio JokuMuu Suomessa soittaa parempaa musaa kuin te. Ottakaa siitä mallia!
- Eikö olisi helpompaa, kun oman radiokanavasi olet löytänyt, kuuntelisit sitten sitä, ettei meidän tarvitsisi rukata koko systeemiämme uusiksi. Soittaahan Radio JokuMuu esimerkiksi keskiyön ensisoittona uudet albumit kannesta kanteen heti vuorokauden vaihduttua, ja sitten vielä koko levyn sen päivän aikana biisi kerrallaan tunnin välein? Täytyy meidän varmaan sitten tarkistaa toimintaperiaatteitamme, jos Radio JokuMuu näin jo tekee. Parannusehdotuksia, ihan konkreettisia sitten taas toivoen vrt. ed. heitto “Vaihtelua”.
“Ymmärrättekö musiikista yhtään mitään”?
- Miten vastausinto hiipuikin juuri tähän. Vastatakseni omasta puolestani, että jotakin ehkä.
Ei kai sitten muuta kuin rock rock.
-
2.10.2009 zeipii
Olipahan tymäkkä puheen(kirjoituksen?)vuoro, ja toki aivan järkeenkäypää settiä, ei siinä mitään
Onhan sitä itsekkin joskus tullut hiukan kilahdettua kun biisi x artistilta y soi sen tuhannen kerran samana päivänä mutta sitten eihän sekään nyt kestä kuin sen ehkä 4-5 minuuttia joten kyllä sen kestää. Ja todellakin aina voi sitten sen cd:n kaivaa hyllystä jos ei sen hetkinen raario-ohjelma kiinosta, on sitten sitä vaihtelua jos haluaa kuunnella jotain vähemmän soitettua musiikkia. varsinkin kun eivät nuo Zappat ja Bal-Sagothit tunnu soivan kuin ehkäpä juuri herra Klasun ehtoissa silloin tällöin, ei sillä että niille varmaankaan edes löytyisi kysyntää iltapäivän tunneille ruuhkaliikenteeseen joten pystyn kyllä laittamaan gramofoonin päälle kun sille päälle satun.
Jos nyt hiukan kuitenkin rakentavaa kritiikkiä niin voisihan niiltä levyiltä soittaa muitakin kuin niitä sinkkubiisejä, esim Amorphiksen Silver Bride on kyllä ihan hyvä kipale mutta kun levyllä on 8 muutakin huippubiisiä (ja 1 ok-kipale) niin voisihan niitä muitakin välillä soittaa.. olisihan se hieno systeemi jos vaikkapa siellä teidän tietopkoneella olisi systeemi joka sanoisi että “seuraavaksi Amorphis” jonka jälkeen totaalisen randomilla arvottaisiin biisi koko kyseisen bändin/artistin uralta.. ja biisi olisi sitten mikä olisi ja sen jälkeen mentäisiin seuraavaan, eipä kävisi tylsäksi.. Voisi ehkä olla pieni painotus uudempien/klassisimpien kappaleitten kohdalla mutta mahdollisuus johonkin arkistojen harvinaisuuteen olisi aina olemassa.
Että tämmöstä tällä kertaa
6.10.2009 Mikko
Kuuntelijaluvuista sen verran, että niistä ei voi vetää yhtäsuuruusviivaa tyytyväisyyteen. Kuuntelijaluvut vaan kertoo ettei ole mitään parempaakaan tarjolla. Soittomääristä voisi sanoa, että joku kohtuus. Millään ei voi perustella sitä, että joku disturbedin, foo fightersin, danko jonesin, 3 doors downin, serj tankianin tai shinedownin biisi soi yli TUHAT kertaa. Onhan se tietysti kauhean helppoa, kun ei koskaan uudisteta soittolistaa.
Eihän tämä muuten kutittaisi kenenkään persereikää, mutta Radio Rock on ainoa suhteellisen isolla alueella soiva rockia soittava radioasema. Harmittaa kun ainoa potentiaalinen asema pilataan naurettavan suppealla soittolistalla.
11.10.2009 Klaus Flaming
Moi, zeipii ja Mikko,
En ole varmaan ihan oikea ihminen kommentoimaan näitä, kun tarkoitukseni oli singota ilmoille jonkinlaisia yleisluontoisia vastauksia UHH-osastolle, koskapa itselläni ei juurikaan ole aikaa Radio Rockia kuunnella muutoin kuin omien lähetysteni osalta - ynnä vähän ennen ja niiden jälkeen. Suunnilleen kuitenkin tiedän, miksi juuri nyt ollaan siinä tilanteessa missä ollaan. Vaatii kuitenkin vähän pidemmän kirjoituksen, mihin juuri nyt ehdin. Tulen kyllä sen joskus kirjoittamaan. Nyt tuli vaan juuri saunottua pari tuntia, ja syntymäasuiseen vartalooni hierotaan juuri eteerisiä ja rentouttavia öljyjä, joten on jotain ihan muuta mielessä.
zeipii’n ehdotus on ihan hyvä, että olisi eri biisejä rotaatiossa samalta bändiltä/artistilta. Ongelmana tietty se, että jollain AC/DC:llä niitä olisi kymmeniä, ja kaikki helvetin hyviä. No siis ainakin omasta mielestäni. Ja sitten uudemmilla yhtyeillä vain muutama. Tämä se juuri on yksi hankaluus, kuten sekin että rockia on levytetty yli puoli vuosisataa, ja jokainen päivä tuo sitä aina vain lisää, eivätkä ne vanhat levyt mihinkään katoa. Kaikille löytyy aina tarvittaessa kuulijansa, eikä mikään radioasema voi kilpailla vaikkapa zeipiin levyhyllyn tai itsekunkin Ipod-kokoelman kanssa. Jokainen kykenee valikoimistaan löytämään AINA itseään miellyttävää musiikkia, jollei radioaseman tarjoama musiikki sitä sillä hetkellä ole (itse oivalsin tämän jo 70-luvulla). Ja sille ei mikään asema voi mitään, kun kunkin biisin musiikit on reaaliajassa elettävä ja kuunneltava, myös täällä lähetyspäässä. Ei sellaiseen tilanteeseen pääse millään, vaikka kuinka yrittäisi, että kaikkien juuri sen hetkiset musiikilliset tarpeet tulisivat huomioiduiksi.
Mikolle taas vastaus löytyy jo tuolta varsinaisesta artikkelista. Valinnanvara joko vain yhden soitetun biisin tai soitetaan yksi biisi vain kerran on valtava, eikä siitä koskaan voi löytyä yhtä ainoata oikeata toteutustapaa. Jos olisi, niin mielellään tämmöisen tiedon jokainen radioasema ottaisi vastaan.
Mikon kommentti ei muutenkaan sisällä mitään varsinaisia parannusehdotuksia, todetaan vain summamutikalla epäkohtia, joille “tarttis tehdä jotain”. Kuuntelijaluvut voi käsittää myös Mikon esittämällä tavalla, jollei “parempaa” ole tarjolla. Omituiselta vaikuttaa ajatus, että radioaseman pitäisi ruveta kilpailemaan itsensä kanssa, sen sijaan, että kehittäisi jo olemassaolevaa tarjontaansa. Muuan varsin kiistämätön tosiasia on se, ettei radioasema ole koskaan valmis, eikä työnteko siinä mielessä lopu johonkin tiettyyn pisteeseen. Minullakin on Suomen työeläkelainsäädännöstä johtuen vielä melkoinen määrä biisejä soitettavana, enkä tässä vaiheessa tiedä, mitkä ne tulevat olemaan. Tämä siis sillä oletuksella, että työsuhteeni jatkuu.
“Millään ei voi perustella sitä, että joku disturbedin, foo fightersin, danko jonesin, 3 doors downin, serj tankianin tai shinedownin biisi soi yli TUHAT kertaa”.
- Soivat tietääkseni myös yöaikaan, jolloin kuuntelu on vähäisempää. Ei vaikuta ihan järkeenkäyvältä, että joku tosiaan olisi kuullut ihan reaaliajassa jonkin biisin yli tuhat kertaa Radio Rockista, vaan tilastoja voidaan tulkita tietenkin näinkin, kun ennakkoasenne on valmiiksi mitä se on. Vastapallona voisi heittää kysymyksen, millä voi perustella sitä, että vajaan kolmen vuoden aikana olen soittanut vähintään kymmentätuhatta eri biisiä yhden ainoan kerran?
Tässä, kun noita toimintavuosia on tosiaan ollut vasta vajaat kolme, niin miten tässä olisi voinut ottaa haltuun täydellisen kauttaaltaan musiikin lajin, jota on levytetty jo yli 50 vuotta? Olisi tietysti mielenkiintoista ja mahtavaa ajatella, jos jokin radioasema olisi aloittanut rock-profiililla vaikkapa vuonna 1959, ja ollut eturintamassa tarjoamassa kulloisetkin uudet levyt ja mikseipä tuuletkin viiden vuosikymmenen ajan, edelleen jatkaen. Kun Radio Rock aloitti vasta vuonna 2007, tällä ajatuksenkululla on melkoinen kuorma kannettavaksi ottaa hoitaakseen koko jo tähän asti levytetty tuotanto rock-alueelta.
Sinänsä muuten käytin itsekin noita tilastoja hyväkseni viime kesänä, kun tapasin Manowarin Joey DeMaion Provinssirockissa. Iskin käteensä printit Manowar-biisien soittokerroista, ylimpänä ykkösenä tietty “Die For Metal”, jolle soittokertoja oli kertynyt, heh, ei ihan, mutta melkein, 663. Lisäksi oli parisenkymmentä muuta Manowar-biisiä, joiden soittokerrat olivat sitten väliltä 1-5, suurin osa noista minun pyörittäminäni.
Joey kummasteli hetken “ette siis ole nettiradio, vaan ihan perinteinen on air-radio, ja Manowar-biisi on laitettu rotaatioon”?
Vakuutin asian näin olevan. “Hienoa”! Manowar-biisit kun eivät yleensä ole mitään radiohittiosastoa”. Varsin vähän olemme kuitenkin noita vanhempia biisejänne soittaneet… “So? This is exactly how it should be. Die For Metal was the soundtrack for the year 2007 concerning Manowar, and if people got interested into our music through that, that’s just excellent”. Meiltä vaan kysytään, kun jotain uutta biisiä useammin soitetaan, emmekö tiedä, että bändin diskografiasta löytyy muitakin biisejä…
“Look, Klaus, there are always whiners and losers everywhere. We have learned that the hard way, and do not wish to deal with them. As I’ve probably told you before, they can go and fuck themselves”.
Ei minulla tässä nyt sitten muuta.
12.10.2009 Mikko
Ei minun kirjoitukseni tarkoituksena ollutkaan olla parannusehdotus. Ehdotukseni on jo lähetetty, jätetty huomiotta ja unohdettu.
18.10.2009 Klaus Flaming
En minä nyt vaan millään löytänyt tuosta vastineesta mitään ehdotusta, joka olisi jätetty huomiotta ja unohdettu. Tietynlainen turhautuneisuus siitä toki kävi selväksi. Harmittaa tietty, kun itse olen yrittänyt pitää kynnyksen tämmöisiin yhteydenottoihin ihan olemattomana. Huomauttaa ja tökkiäkin saa, mieluiten asialinjalla. En minä ainakaan halua olla jollain helvetin jalustalla ja rääkyä ikäänkuin alaspäin jollekulle. Kaikkihan me ollaan radiota ensin kuunneltu, ja jotkut höynät sitten päätyneet sinne jotain jäkättämäänkin.
Ongelma on noin päällisin puolin siinä, ettei mikään radioasema voi tietää, milloin, mihin aikaan ja kuinka kauan yhtäjaksoisesti Mikko tai vaikkapa Milla on kuulolla, vaikka he sen itse tietävätkin. Näinpä on myös mahdotonta lähetyspäässä räätälöidä soitettavat musat siten, että juuri heille olisi juuri sillä hetkellä tarjolla jotain juuri heille miellyttävää. Ja päinvastoin, ei mikään radioasema halua ehdoin tahdoin lähettää jotain musikkia, joka vain ärsyttäisi sillä hetkellä jotain yksittäistä kuuntelijaa. Silloinhan sitä sitten vaihdetaan kanavaa tai kuunnellaan jotain muuta. Tai tehdään jotain ihan muuta. Radionkuuntelu ei ole enää silleen ainoa vaihtoehto tekemisille, eikä Radio Rock ainoa radiokanava, joka soittaa rockia. Täältä ei tosin tarvitse pelätä kuulevansa Mambaa, kuten musapäällikkömme Mikko K. asian ilmaisi. Itse voin luvata, etten Mambaa soita Radio Rockissa edes kahteen kertaan kuolleen ruumiini ylitse.
Miten tähän ollaan tultu, edelleenkin kypsyttelen tarinaa mielessäni, ja kirjoitankin sen, kun keskittyneeesti pystyn aiheeseen paneutumaan, kuten aiemmassa tekstissäni lupasin. Perspektiiviä löytyy 60-luvulta lähtien, rispektiä ei niinkään.
Kun tuonne ylös kirjoitin luonnehdinnan “musiikkistrategia”, niin eikös sitten silmiin osunut vast’ikään ent. Radiomafian musiikkikoordinaattorin, nyk. ties minkä instanssin Yle-päällikön Jukka Haarman blogikirjoitus. Sinänsä Jukka on ihan joviaali tyyppi, eikä koskaan raivostu mistään. Paitsi kerran tietenkin minulle, kun omaan sellaisen taidon, jolla pystyy niin ihmisen kuin eläimen ärsyttämään siten että vati kiehuu totaalisesti yli. Ei ole varmaankaan moni nähnyt, kun mies vain tärisee kykenemättä sanomaan yhtään mitään, pyrkiessään pidättelemään raivoaan kaltaistani ali-ihmistä kohtaan. Olen toivottanut miestä eläkkeelle jo viimeisen vuosikymmenen ajan. Ja tämä on aivan totta.
Joka tapauksessa “Jack” Haarma näyttää kirjoittaneen 20-vuotispäiväänsä viettävän Musiikki & Media 2009 sivuille seuraavaa:
“Vuonna 1989 Radio Cityn Axa Sorjanen ennakoi Radiomafian tuloa kertomalla radiopaneelissa, että Ylen kilpailu paikallisradioiden kanssa on tyhmää ja lapsellista”.
- Loppui sekin paistatus siihen, että Radiomafian perustamiseen lapioitiin 50 miljoonaa silloista markkaa juuri ennen senaikaista lamaa tv-lupamaksuilla kerättyjä julkisia varoja. Porukkaa palkattiinkin niin paljon, etteivät kaikki edes samanaikaisesti mahtuneet Radiotalon 5. kerroksen tiloihin. Oma hakemukseni oli äärimmäisen lakoninen. CV:nä “Ei koulusivistystä. Koulunkäynti loppui ollessani 15-vuotias” Tekisin silti mielelläni radiotöitä. Joita sain.
“Vuoden 1992 ohjelmaopas alusti radiopaneelia sanoilla: ’Kaikki radiot kuulostavat samoilta. Kanavaa voi vaihtaa, mutta biisit pysyvät samoina, vai pysyvätkö? Kuka matkii ja ketä?’ Suuri radioiden samanlaisuus- ja soittolistakeskustelu lähti käyntiin eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. (Radiomafian 1. soittolista ilmestyi muuten 14.1.1992, satun tietämään.)”
- Itse taas olen muistelevinani, että kyseessä oli paremminkin “suostuttelulista”, johon nojaten toimittajat olisivat voineet valita musiikkia soitettavaksi. Taukohuoneessa listalle lähinnä naureskeltiin, tosin ei tietenkään Haarman läsnäollessa. Noihin aikoihin kun pidettiin itsestäänselvyytenä sitä, että juontovuorossa olleet toimittajat valitsivat musiikkinsa itse. Jopa mahtava ja ihana Jake Nymankin piti “Schindlerin soittolistaa” ja sitä seuranneita suostuttelulistoja “Joensuun skinheadien” laatimina, koskapa ne eivät sisältäneet lainkaan ns. mustaa musiikkia. Sinänsä Haarma oli ajan hermoradoilla, koska “soittolistallaan” oli senhetkistä uutta musiikkia. Tavallaan samaa mieltä oli myös ex-kollegani Miettinen, jonka vanhemmat olivat niin köyhiä, etteivät pojalleen kyenneet edes etunimeä lahjoittmaan.
“60-ja -70-luvulla soitettiin niiden vuosikymmenten musaa, ja samoin oli 80-luvulla. Ei se toimivin aines niiltä enää minnekään häviä, ja niistä voi poimia näin myöhemmin soittoon parhaat, hyväksi havaituimmat palat. Nyt on 90-luku, ja 90-luvun musaa soitetaan NYT. Ketä hemmettiä se hyödyttää, että näitä biisejä soitettaisiin vasta parin vuoden päästä siitä, kun ne on julkaistu”?
Vastausta tuohon viimeiseen kysymykseen minulla ei ole.
Ne varsinaiset soittolistat, tai varsinaiseen biisirotaatioon päästiin vasta 90-luvun puolivälissä, kun YLEen saatiin tietokonepohjainen musiikkitiedostoihin perustuva biisijärjestelymahdollisuus. Tämän jälkeen toimittaja(t) saattoi(vat) tosiaan keskittyä muuhun (kuten vaikkapa siteeraamaan iltapäivälehtiä) kuin soitettavan musiikin valintaan, kuten närkästyneimmille juontajille asia lanseerattiin. Poikkipuolisten sanojen ilmaisijoille tehtiin selväksi, jollei käytäntö miellytä, olet töissä ehkä väärällä radioasemalla. Senaikaiset pyrkyrikiipijät ymmärsivät, että tässä vaiheessa oli syytä unohtaa se, mitä yleisö oli siihen mennessä tykästynyt kuulemaan, vaihtaen sujuvasti kaistaa työsuhteen jatkuvuuden varmistamiseksi.
90-luvun puolivälissä Radiomafiaan saatiin tosiaan sitten tietokoneohjattu biisiensoittojärjestelmä (jahka se 3000:n cd:n makasiinimöykky oli saatu (onneksi) koekäytön jälkeen palautettua vielä valmistajalleen ilman, että siitä olisi pitänyt maksaa satoja tuhansia markkoja), profiloiden samalla musiikkistrategian uusiksi silloiselle konepop-eurodance-tekno-linjalle, jolloin perinteikkäämpää rock-musiikkia sisältäneet ohjelmat joko lopetettiin tai niiden lähetysaikoja supistettiin ja siirrettiin kauemmas ns. prime timesta. En tiedä, velvoittiko vuonna 1993 säädetty Yle-laki näin radikaaleihin ratkaisuihin, mutta
pääarkkitehdin ja kanavajohtajan ominaisuudessa häärinyt Jack Haarma julisti “jos hänellä on vastuu, on hänellä oltava myös valta”. Linjaus olikin kenties radiohistorian onnistunein esimerkki siitä, kuinka karkoittaa noin kolmannes siihenastisista kuuntelijoista muille radiotaajuuksille, tai tekemään jotain aivan muuta. Valintaa perusteltiin sinänsä kestävin argumentein uudistaa ja kohdistaa tarjonta teiniyleisölle, mutta moni Radiomafiaa alusta asti seurannut huomasi hyvin pian, ettei “tanssiva mafia” ollut heidän kuppinsa teetä.
Mainosrahoitteisella puolella vastaava järjestely olisi ollut moninkertainen laajennettu itsemurha, mutta Ylen kaltainen järjestely, jossa rahoitus kerätäään julkisesti kerätyin varoin, mahdollistaa monenlaiset visiot, kun loppujen lopuksi tarkoituksena on vain kuluttaa suotu määräraha. Haarman säestäjänä toimi musiikkipäälliköksi noussut Ville Vilen, jonka Yle-ura käynnistyi soul-musiikin asiantuntija-free-lancerina, kohoten sittemmin ohjelmajohtajaksi kasvatustieteiden maisterin tutkinnolla, joka pätevöittää opetustehtäviin peruskoulussa.
Pienimuotoista keskustelua asian tiimoilta syntyi tuolloin Rumba-lehden “Klinikka”-palstalla, jolloin Ylen voimakaksikko tyrmäsi täysin jonkun kirjoittajan kummastelun uudistuneesta musiiikkitarjonnasta. Opastavaan tyyliinsä herrat antoivat ymmärtää, että sinä ja sinun kaksi tai kolme kaveriasi ei ole riittävä määrä arvioimaan Radiomafian musiikillisen tarjonnan toimivuutta.
Toisaalta, joka ainut biisi, joka radiossa soi, on juuri sillä hetkellä valinta, joka syrjäyttää miljoonat muut biisit sillä hetkellä soitosta.
Jollei niitä sitten kielletä tykkänään soittamasta. Em. kasvatustieteiden maisterihan lähetti meiliä Impaled Nazarene-yhtyeen “Absence Of War Does Not Mean Peace”-albumin julkistuessa.
-”Onpa tyhmä biisi tuo Nyrkillä tapettava huora. Emmehän soita sitä lähetyksissämme, emmehän”?
Vastasin, että mielestäni se oli ihan hyvä biisi, mutta onhan siinä vähän arveluttava teksti. Eivätkös tämmöiset sensuurit ole kuitenkin jotain 60-lukua eivätkä nykyaikaa? Vai johtuuko epäröintisi siitä, ettei tää ihan sun musaa ole”.
“SILLÄ EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ MITKÄ MINUN MUSIIKKIMIELTYMYKSENI OVAT!! SITÄ EI SOITETA JA SILLÄ SIISTI!!”
(Printtiä kirjeenvaihdosta löytyy tarvittaessa, jottei tätä taas luonnehdita mielikuvitukseni tuotteeksi).
Soitin näin ollen Nyrkillä tapettavan huoran viimeisenä kappaleena yli 18 vuotta kestäneellä Suomen yleisradiourallani radiotoimittajana. Radio Rockin ohjelmapäällikkö ei pitänyt mitenkään kummallisena sitä, että jopa samaisen Sluti666-taiteilijan sivuprojektin Obscene Eulogyn tuotannosta kelpasi koska vain soittoon biisi nimeltään “Kuolleen vitun himo”. Nyrkillä tapettavaa huoraakin on tullut rämpytettyä pari kertaa ilman Vilenin kasvatusmetodeja.
“Seuraavan vuoden tapahtumaoppaassa juuri aloittanut Radiomafia mainostaa itseään ’iloisena perhetapahtumana’. Samana vuoden osallistujalistalta löytyykin 24 radiomafialaista. Huippu saavutettiin v. 1993, jolloin listalta löytyy 27 radiomafialaisen nimi. (Koulutustilaisuuksia, eikö niin?)”
No ihan varmasti, koska koulutusbudjettia Ylellä riittää. Ja nehän kerätään…aivan oikein, lupamaksuvaroista. Itse venkoilin vuoden 2006 päätteeksi vartijakursseilla, joilla minulle opetettiin tekemään työtä, jota siihen mennessä olin tehnyt jo 26 vuotta. Aikaansain tällä 5000 euron kustannukset YLElle. Eikä edes hävetä.
Mutta pidä hauskaa Tampereella kolonnasi kera. Kai sinne niitä koulutusrahoja jäljiltäni jäi.
21.10.2009 Mikko
Laitetaan sitten tähän joku ehdotus.
Olisi todella hienoa kuulla rockia laajemmin eri maista. Kun kuuntelee radio rockia kymmenen biisin verran on keskimäärin yhdeksän niistä yhdysvalloista. Tietystihän voisi sanoa, ettei maalla ole mitään merkitystä kun valitaan biisejä soittoon. Kuitenkin jenkkibändejä soitetaan huomattavasti enemmän kuin eurooppalaisia. Sitten ne harvat eurooppalaiset, jotka pääsevät soittolistalle saavat soittoon vain ja ainoastaan yhden biisin kerrallaan soittoon. Esimerkkeinä voi antaa vaikka Sparzanza, Mustasch, Muse ja White Lies. Jenkkibändeillä on taas yleensä useita biisejä samaan aikaan soitossa. Lisäksi vielä päiväkohtaiset soittomäärätkin on jenkkibändeillä huomattavasti isommat. Eikä pidä sitten lukea tätä kirjoitusta kuin, se kuuluisa, piru raamattua. En minä halua että kaikki jenkkibändit poistetaan soittolistalta. Olisi vaan kiva kuulla enemmän eurooppalaista rockkia.
Toinen lyhyempi ehdotus on tuo Rautaa vai roskaa -äänestys. Siinä kuitenkin kysytään mielipidettä Radio rockin kuulijoilta. Äänestyksen lopputuloksella tulisi olla edes pieni vaikutus soittolistalle päätyviin biiseihin.
Pieni täsmennys vielä tähän loppuun. Tarkoitan siis koko ajan sitä soittolistaa, joka jauhaa 22-19 arkisin ja viikonloppuisin tauotta. Klasun ohjelmissahan soi todella laajasti erilainen sekä eri maista tuleva rokki.
7.11.2009 Tommi
Kuuntelija: Vittu kun te soitatte aina samoja biisejä!
Flaming: Lässyn lässyn lässynlässyn lässyn lässyn lässylässynnllässynässynlässyn lässyn lässyn lässyn läää
Kuuntelija: Ahaa okei anteeksi, olin väärässä. (virittää radionsa Rockille, ja kuuntelee hymyillen armagoddamnmotherfuckerin sadatta kertaa)
Näinkö se menee?
Rockilla on paljon kuuntelijoita, koska sillä on monopoliasema pelkästään rokkia soittavana kanavana. Kuitenkaan se ei ole erityisen hyvä rokkikanava, ko syystä.
7.11.2009 Tommi
Ja vielä…
Viikon aikana Linkin Parkin New Divideä on soitettu 50 kertaa. Se on yli 7 ketaa päivässä keskimäärin. Kymmentä soitetuinta on soitettu 395 kertaa eli noin 56 kertaa päivässä.
Onko se kohtuullista?
27.11.2009 J.K.
Ei näy aikanaan soittokerrat jenkkiskeidan osalta vähenevän. Tänään on soinut Radio rockilta jo 10 kertaa green day. About samaan on päässyt Pearl Jam ja Alice in Chains. green dayn peace makerikin on soinut kohta soinut tuhat kertaa radio rockilta. Hirveetä ylisoittoa jenkkibändeiltä ja sitten esim joku Peer Günt soi pelkästään Uuden rockin illassa. Radio rockin kuulijat äänestivät rautaa vai roskaa äänestyksessä:
Peer Günt 79% Rautaa
Alice in chains 41% rautaa
Pearl Jam 42% rautaa
green day 23% rautaa
Ette te ainakaan Radio Rockin kuulijoille tätä musiikkia soita, joten onko se nyt niin ihme että tulee paljon negatiivistä palautetta.
2.12.2009 Darien
Kovasti ihmettelen näitä järkyttävän kovaan soittoon päätyviä bändejä. Pearl Jam, Green day ja Alice in chains soi noin kymmenen kertaa jokaisena päivänä. Aiemmin samaan soittoon pääsivät vastaavat “rock” bändit kuten Disturbed, Shinedown yms.
Ottaisitte joskus jotain ihan oikeaa rokkia massasoittoon.
Esimerkkinä voisin antaa vaikka Paradise Lost, Peer Günt, Mustasch ja Kilpi. Ja eikö tuon iänikuisen Nirvanan voisi fadettaa jo pois soittolistalta.
3.12.2009 Klaus Flaming
Aha, mun pitää näköjään nykyään itse hyväksyä nämä kommentit tänne, aiemmin ne tulivat näkyviin automaattisesti, enkä käy täällä blogipuolella niin kovin usein. Pahoitteluni, että osa kommenteista on näin ollen jo lähes kuukauden takaa.
Tommille toteaisin, että kritiikkini palautteita kohtaan kohdistui niiden tasoon, jossa vain poimitaan esiin jokin epäkohdaksi katsottu elementti oli se sitten jokin yksittäinen biisi tai jonkin biisin “järkyttävän kova soitto”. Ikäänkuin kokonaisuutta ei haluttaisi katsoa ollenkaan, vaan minunkin esittämäni, mielestäni asialliset perustelut kuitattiin lässyn lässyksi ja eiku sovittelemaan marttyyrin viittaa ylle. Käyhän se tietysti niinkin, mutten ymmärrä, mitä iloa siitä kellekään on.
Ei Radio Rock ole ainoa rock-musiikkia soittava kanava ja se on varmasti kaikkien tiedossa. Radio Rock ei niin muodoin voi olla missään ihme monopoliasemassa, kun emme ole tämmöistä asemaa voineet mitenkään jonkin yksinvaltiaan siunauksella itsellemme ottaa. Jos naaraan tämän aivan yksilötasolle, pitäiskö minun työtäni tehdessäni ajatella, että joku voisi tehdä tämän “paremmin”, mutta siihen tällä jollain ei ole mahdollisuuksia. Olen varmaan sen jossain jo ennenkin ilmaissut, ettei voi olla meidän asiamme olla luomassa itse itsellemme kilpailijoita. Ja jos niitä ei ole, mitähän meidän kuuluisi sille tehdä, J.K.?
Nuo kaikenlaiset prosenttiluvut ja soittokerrat ovat ihan varmasti - vielä kerran - musiikkistrategiasta - päättävien osapuolten tiedossa. Niitä voidaan pyöritellä mielin määrin, kysyä mikä on kohtuullista, ja minkä yhtyeen aika olisi poistua soitosta. Kun minä en ole niistä asioista päättämässä, en ole myöskään oikea henkilö niitä kommentoimaan. Sen kuitenkin tiedän, että Radio Rock tekee säännöllisesti tutkimuksia siitä, mitä halutaan soitettavan, jotta tuote - joka tämäkin radiokanava mainosrahoitteisena loppujen lopuksi kuitenkin on - pysyisi yhtä lailla haluttuna. Emme siis J.K.:n väitteen mukaan ainakaan tätä musiikkia pelkästään itsellemme soita. Negatiivista palautetta toki tulee, etenkin, kun asenne on jo osapuilleen pohjimmiltaan kielteinen, joko poimimalla noita soittokertoja tiettyjen kappaleiden osalta tai ken noihin prosenttilukuihin haluaa perustelunsa määritellä. Kun kuitenkaan kukaan ei valvo 24/7 joka kerta yksittäisen biisin bongatakseen, onhan se helpompi sitten tukeutua netin playlist-palveluihin pönkittääkseen omaa sanomaansa, joiden tarkoituksena, kuten ylläolevissa, on lähinnä vähätteleminen sanattomalla ohjeistuksella “ottakaa opiksenne”. Kuten jo tuolla varsinaisessa kirjoituksessani totesin, ei ole mahdollista täsmäkohdentaa tarjontaa jokaiselle siten, että kaikilla olisi aina kohtuullisen hyvä olla. Enkä oikein ymmärrä, miksi pitäisi yrittää olla mieliksi sellaisille, joiden asenne on jo lähtökohtaisesti kielteinen. Minulle se on ainakin äärimmäisen vaikeata, mutta se lienee oma ongelmani, jos sitä sellaiseksi voi kutsua.
Laitanpa tähän vielä lopuksi pienen näytteen alkuviikosta tulleesta palautteesta lähettäjänä “Isipappa 50v.”
“WTF is going on in there? Tänään taajuudelta tuli Kirkaa englanniksi,
muistaakseni eilen jotain täysin käsittämätöntä fuusiojazzia, aiemmin
syksyllä mitä lie Antti Tuiskua! Häh, seuraavaksi Katri-Helenaa
adventtiajan kunniaksi? Onko kohderyhmä vaihtunut vai olenko lintulaudan
lailla pihalla jostain kaiken selittävästä kehityskulusta?
PS: Kaikki kunnia ja rauha em. artisteille ja heidän sieluilleen, mutta
että Radio Rockilla…”
Toisin sanoen, jos hieman olisi välijuontoja vaivautunut kuuntelemaan, “käsittämätön fuusiojazz” oli maanantain Siinä 60-70:ssä soitettu Frank Zappan hyvinkin arvostettu teos “King Kong” (1969), joka oli vieläpä ehdotusosuudessa toivelevynä (no, valitsin itse kyllä kappaleen, pyyntö kun kuului mitä tahansa Zappaa). Kirkan “I Don’t Wanna Fight” laulu oli puolestaan osana Tiistaitrippiä jossa teemana oli sota, ja kuten tuosta voi päätellä, valintaan vaikutti biisin nimi “en halua taistella”. Biisin jälkeisessä juonnossa totesin, että englanninkielisiä Kirkan esityksiä harvemmin radiossa soitetaan, siinä missä yleensä Hetki lyö varrella virran, tai suruja pyyhitään silmistä pois, jollei olla Hengailemassa. Ilmeisesti tässä vain häiritsi se, että ylipäätään soitettiin Kirkaa, joka oli muuten enemmän rock kuin tuhat “isipappaa”. Antti Tuiskun soittamisesta en tiedä enkä osaa sanoa, mutta minulle ei tuota vaikeuksia soittaa vaikkapa Katri Helenaakin, jos sille jonkin järkevän perusteen keksin. Adventtiajan kunnioittaminen ei kuulu niihin. Kirkan I Don’t Wanna Fightin soittamisen voin perustella yksin sillä, että kyseessä on hemmetin hieno biisi.
Isipappa on oikeastaan kielteisten palautteenantajien prototyyppi, joka poimii kuulemastaan kokonaisuudesta vain sen, johon vain voi jollain lailla, edes jotenkin, löytää huomauttamista, ja suurena havaintonaan vetää yhtäläisyydet “ai tämä on nyt mennyt tällaiseksi”-pohjalta, vaikka kyseessä olivat vain yksittäiset ja hyvin häviävän lyhyet hetket Radio Rockin ohjelmistossa. Tiedä sitten miksi piti vielä painottaa olevansa 50v., kysyy Klaus Flaming, 50v. Ehkä “isällinen” neuvonantamisen tarve oli tässä vielä lisähöysteenä. Joka tapauksessa on äärimmäisen vaikeata sujuvan radiolähetyksen ylläpitämiseksi yrittää vielä erikseen selvittää joka biisin kohdalla miksi tämä soi, pyytää anteeksi, jos valinta oli vaikea ymmärtää, ja pyhästi vannoa vastaisuudessa välttää sellaisia biisivalintoja, jotka saattavat närkästyttää jotakuta. Siinä vaiheessa joutuu kyllä hakemaan muita töitä.
“Eikö tuon Billy Talentin levyn voisi työntää vaikka perseeseen?” - Voi toki. Oletko missäpäin?
Jottei tämä nyt kuitenkaan olisi niin yksipuolista, loppukevennykseksi tällainen autenttinen palaute, kukaan meistä ei siis kirjoittanut sitä itse, ja myöntää täytyy, että onneksi olin istuallani, kun tämän luin, muuten olisin pudonnut hanurilleni, ja se olisi mennyt rikki.
“Radio Rock on ihan paras kautta aikojen! Rakastan radio Rockia ja teidän ihania juontajia! Harmittaa vaan kun jo kaks kivaa tyyppiä on vaihtanu taajuutta, Juntunen ja Sika-Harri. Älkää enempää juontajia päästäkö koskaan pois. ÄLKÄÄ VARSINKAAN MARCEA! Se on paras ja ihana
Sitä on niin kaikista kivointa kuunnella kun se on niin hauska tyyppi. Antakaa vaikka palkankorotus jos uhkaavat lähteä Aalloille, tai minnekkään muuallekkaan! Sen verran hyvät tyypit on teillä nyt että niistä kannattaa pitää kiinni 
Radio Rockia on kiva kuunnella nyt! Haluan sen olevan sitä jatkossakin! Kiitos ! JEe! :):) Olen niin iloinen!”
- Ja minä aivan sanaton.
5.12.2009 Jesse Python
“Nuo kaikenlaiset prosenttiluvut ja soittokerrat ovat ihan varmasti - vielä kerran - musiikkistrategiasta - päättävien osapuolten tiedossa.”
Noh, varmaankin voit valaista kuuntelijaparkoja tiedolla siitä, keitä nämä “musiikkistrategiasta päättävät osapuolet” ovat.
Tuolla tiedolla kritiikki -kielteinen tai myönteinen- tulisi kohdennettua oikeaan osoitteeseen, eikä sinun tarvitsisi karvasmanteli poskessa toimia Vastaavana Selittelijänä.
Ovathan nuo maanantaiset sixty-seventisi ihan ässäkamaa koko suomalaisen radioeetterin leveydeltäkin mitaten, mutta kokonaisuutena pelkkä raikas liraus Radio Rockin tarjoamassa uber-voimasoittovyörytyksessä.
Elikkä nimiä ja tahoja tiskiin. Niin helppoa!
Radio Rockin musiikkistrategia on erikoisuudessaan jopa niin kiehtova, että sen takana täytyy olla joko todella terävä markkina-aivoklusteri tai vaihtoehtoisesti brutaali klikki, joka versioi kiinalaista tippakidutusta sairaalla tavallaan.
8.12.2009 Klaus Flaming
Heidän nimensä ovat ihan tuolla radiorock.fi-sivujen yhteystiedot-sarakkeessa.
http://www.radiorock.fi/yhteystiedot.html
Musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä ja ohjelmapäällikkö Sami Tenkanen vastaavat erittäin pitkälti siitä, mitä musiikkia Radio Rock lähettää. Musiikkistrategiaksi on valikoitunut - kuten varsin helposti lähetyksiä vähänkin enemmän jos kuuntelee ja seuraa - on hienosti amerikkalaisittain ilmaisten ns. “Contemporary Rock” eli suomeksi jotakuinkin “tämänhetkinen rock”.
Se musiikkistrategia voisi olla myös vaikka “Classic Rock”, jossa soisi vain Led Zeppelin, Doors, Jimi Hendrix ja niin edelleen. Tai vaikkapa “Eighties Rock” jossa sulassa sovussa soisivat AC/DC, Mötley Crue, Frankie Goes To Hollywood ja Duran Duran. Tai vaikkapa Nineties Rock tai mikä hyvänsä “Rock”. Harmi kyllä, ainoa missä tapahtuu kaiken aikaa, on juuri tämä “tämänpäiväinen rock”. Lisäksi mainosrahoitteisella puolella joudutaan elämään sen tosiasian kanssa, että tarjonnan tulee tavoittaa niin ja niin paljon kuuntelijoita, ja silloin ei kovin yksilöllisiin palvelumuotoihin voida panostaa itse kunkin odotusten mukaan. Sanoisko että sad but true, olisi tietysti mukava olla kaikkien kaveri.
Olisi tietty hemmetin paljon helpompaa, jos eläisimme ikuista 60- tai -70-lukua, jolloin bändeiltä ilmestyi uusi single noin vaikkapa kolmen kuukauden välein, ja “vanha” levy olisi siivoutunut ikäänkuin “automaattisesti” historian puolelle ja jatkettu siitä mihin edellisen jälkeen jäätiin, ja oltaisiin aina oltu ikäänkuin ajan hermolla. Niin ja ettei sitten olisi ollut “taakkana” 55 vuotta levytettyä rock’n'rollia, joka ei koskaan kuole, kuten tunnettua. Nykyisin suosituimpien bändien julkaisujen, lähinnä siis albumien elinkaari voi olla vuosikausia ennen seuraavaa julkaisuaan.
En mä koe olevani täällä minään Vastaavana Selittelijänä mutta mielelläni näitä kirjoituksia kommentoin, ihan yksilötasollakin. Kuuntelutottumusten määrä ratkaisee varmaan myös paljolti tätä “tippakidutusta”. Jos joku, kuten palautteiden perusteella usea kuuntelee Radio Rockia esimerkiksi ma-pe klo 8.30-16 töitä tehdessään, niin toistoahan siinä on, ja jokin biisi rupeaa ennen pitkää kyllästyttämään. Siksi tietääkseni soitosta poistuvat tietyt biisit aika ajoin, en tiedä millä aikataululla, mutta ilmeisesti Danko Jonesin Code Of The Road, Judas Priestin Visions tai Manowarin Die For Metal eivät ole enää päivittäissoitossa, kuten joskus. Kahdesta viimemainitusta sanoisin, etten koskaan olisi voinut parikymmentä vuotta sitten edes kuvitellut voivani olevani töissä kanavalla, joka olisi ottanut ko. bändejä ns. soittolistarotaatioon. Tuolloin saatiin Metallicaakin kuunnella hämäräolosuhteissa suunnilleen kaulukset pystyssä, ja pelkästään omilta levyiltä, turha näitä oli radiosta odottaa kuulevansa. Tämä ei nyt minään puolusteluna, elämmehän varsin erilaisessa ympäristössä nykyään, myös radioiden osalta. Kun tarjolla on kaikenlaisia nettiradioita tilauspalveluista puhumattakaan. Ei tarvitse siis kokoontua radion ääreen kuten ennen vanhaan kuuntelemaan Ylen Rockradiota (sitä 80-lukuista) maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 2 tuntia per päivä, jollei jossain päin Suomea painittu tai hiihdetty kilpaa. Meillä taitaa nykyisin olla runsaudenpula rock-tarjonnasta, kun kaikkea tuntuu tulevan liikaa liian usein ja liian paljon vielä siihen päälle. Mun käsittääkseni Radio Rock haluaa tarjota sellaisen ympäristön, jossa olisi kiva käydä vaikkapa ehtiessään poikkeamassa ja josta välittyisi kiva meininki. Että täällä ollaan, mutta aina ei voi onnistua, kaikkia miellyttää, eikä tavoittaa, jo pelkästään musiikillisista makuasioista, eikä, vaikka se kuinka sattuisikin esimerkiksi itse Jesse Pythoniin, juosta perässäsi ja maanitella olisko hyvä näin vai voitaisko me tehdä joku asia siten, niin, tälleen tai tolleen että olisi hyvä nyt sielläkin vähän aikaa. Okei. Ammus räikeästi yli.
Olen silti kiitollinen jos “Siinä 60-70″ on ollut mieluisa, minusta itsestänikin on hienoa päästä soittelemaan musiikkia, jonka parissa vartuin ja joka on aina oleva ynnä pysyvä osa musiikillista identiteettiäni. Yleisradiossa tällaista vastaavaa osaamista on niin paljon, etten elinaikanani olisi siellä päässyt toteuttamaan tämäntyyppistä kokonaisuutta, joten omasta puolestani olen kiitollinen myös Radio Rockille, että minulle tämmöinen mahdollisuus annettiin. Ei ollut nimittäin täysin itsestään selvä tapaus tällaisella “contemporary rock”-kanavalla, kun aloitettin vuonna 2007. Oli se nyt sitten musiikkitoimittajuutta tai ei, aina on yhtä ihana pulahtaa noihin vanhoihin biiseihin,
Musiikkitoimittajuudesta puheenollen, olipa mielenkiintoista lukea Outi Poppin kirjoittama artikkeli/haastattelu uusimmassa Journalisti-lehdessä.
Lajinsa viimeiset
Perinteinen musiikkitoimittaja on harvinaisuus nykyradiossa, kun kappalevalinnoistakin päättää vain kourallinen ihmisiä. Musiikkijournalismia ei radioon juurikaan mahdu.
Journalisti 21/2009 • 3.12.2009
Outi Popp
PDF
Mihin radio on matkalla ja ovatko musiikkitoimittajat kyydissä? Kukaan ei tiedä. Ei edes työkseen tulevaisuutta pohtiva YLE Vision johtaja Ville Vilén.
”Uusia jakeluteitä pitää etsiä, ja siksi kokeilemme nyt musiikkia sisältäviä podcast-äänitiedostoja ja suunnittelemme verkossa itse räätälöitävää radiota.”
Tero Heinäsen työt musiikkitoimittajana loppuivat Ylen organisaatiouudistukseen 2003.
”Muodostettiin osaamiskeskukset ja tilaaja–tuottaja-malli, jossa ostetaan ja myydään ohjelmia. Ajettiin sisään formaattiradio, yhden totuuden politiikka”, Heinänen kertaa.
”Kyse oli viime kädessä kaupallistumisesta. Yleisradiomalli oli ajan hengen vastaista. Kaltaiseni musiikkitoimittajan mahdollisuudet toimia vähentyivät niin radikaalisti, etten pitänyt mielekkäänä jatkaa.”
Peter Norrbyn eli Norpan ohjelma puolestaan loppui tekstiviestillä.
”Pettymys oli valtava, kun sain pomoltani Pekka Laineelta tekstiviestin, ettei YleQ:ta valtakunnallisteta vaan lopetetaan. Yle delegoi siinä tavallaan homman Sanoma Oy:n Radio Helsingille”, Norrby sanoo.
Norrbyn mukaan formaattiradio kuolee siihen, etteivät ihmiset jaksa kuunnella samoja biisejä päivästä toiseen.
”Netissä voi koska tahansa rakentaa kiinnostavamman kokonaisuuden.”
Kannettavien soittolaitteiden henkilökohtaisia soittolistoja on jo tutkittu ja ne on todettu harvinaisen kirjaviksi. Myös monet muusikot, kuten Bob Dylan, Little Steven ja Morrissey ovat ryhtyneet tekemään musiikkiohjelmia.
”Dylanin Theme Time Hour on parasta radio-ohjelmaa mitä olen kuullut”, Norrby sanoo.
”Musiikkivalinnat yllättävät, hän soittaa modernia ja vanhaa musiikkia. Spiikeissä on poliittista ja yhteiskunnallista historiaa, kansanviisautta ja huumoria.
Norrby ei usko, että perinteinen radio häviää kokonaan. Hän toivoo, että Yle perustaisi alle viisikymppisten musiikkikanavan. Se vahvistaisi Ylen asemia ja säästöäkin syntyisi.
”Yhdistäkää ruotsinkieliset kanavat ja siirtäkää YleX nettiin”, Norrby ehdottaa.
Toimittaja Markus Partanen tekee jazz-ohjelmia YLE Radio1:lle. Hänkin janoaa musiikkikanavaa.
”Pitäisi saada laaja-alainen populaarimusiikkikanava, jossa journalismi lähtee musiikista ja seurataan sitä mitä kulttuurissa tapahtuu”, Partanen sanoo.
Kun kaikki muut soittavat samaa, julkisen palvelun radion pitäisi tarjota vaihtoehto. Mutta tiukkaa tekee. Käytännössä Ylen primetimessa soi klassinen (YLE Radio 1), iskelmä (Radio Suomi) ja samat pophitit kuin kaupallisillakin (YleX). Toimitetut musiikkiohjelmat on ripoteltu eri kanavien iltoihin.
Mies joka toi soittolistan Suomeen, Yle populaarimusiikin kehityspäällikkö Jukka Haarma myöntää aukon ohjelmatarjonnassa.
”Kun YleQ katosi YleX:n ja Radio Suomen välistä, niin voidaan syystä kysyä kuinka monipuolisia me enää olemme.”
Ylen omat tutkimukset vahvistavat, että erityisesti 30–40-vuotiaat suhtautuvat kriittisesti radiotarjontaan.
”Me olemme tehneet radiota kohta 15 vuotta samalla lailla. Ollaan uskottu formaattiin ja soittolistoihin. Ehkä nyt on aika miettiä, herättäkö tämä radio enää intohimoja. Suuret rohkeat avaukset ja innovaatiot puuttuvat radion kentältä”, Haarma sanoo.
”Toimittajan ammattitaito pitäisi olla se valtti, jolla radio kilpailee YouTuben, Spotifyn (ruotsalainen musiikkipalvelu) ja muiden kanssa”, pohtii levy-yhtiö Warnerin tuotantopäällikkö Asko Kallonen.
”Musiikkijournalismi on mahdollisuus maailmankuvan avaamiseen. Tunnetuimpana esimerkkinä Jake Nymanin ohjelmat. On hienoa, kun jollain on valistunut näkemys musiikista ja hän vie kuulijan mukaansa tarinaan.”
Kallonen ei pidä soittolistoja itsessään pahana. Mutta jos kaikki ovat saman musiikkigenren ympärillä pyöriviä hittivetoisia kanavia, ei synny edes kilpailuetua.
”Malli tuli jenkeistä, jossa on paljon radioasemia ja jokainen keskittyy selkeästi omaan musiikkiinsa. Meillä taas soivat pitkälti samat biisit.”
Ylen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo teki viimeksi vuoden alussa kirjallisen kyselyn hallitukselle soittolistoista.
”Soittolista voi olla tarpeellinen apuväline musiikkia tuntemattomalle toimittajalle, mutta pahimmillaan se rajoittaa musiikin monipuolisuutta”, Alatalo sanoo.
Alatalon mukaan Ylen pitäisi olla musiikkikasvattaja, sivistäjä, koululaitoksen ja kirjaston ohella. Jazzista, kansanmusiikista ja lastenmusiikista ei saisi tinkiä. Alatalo on huolissaan myös muusikkojen puolesta.
”Kun eivät saa enää musiikkiaan kuulumaan missään.”
Harvoihin kappaleisiin keskittyvät soittolistat vaikuttavat myös muusikoiden tuloihin.
”Radiosoitosta kertyy gramex-tuloja, joista puolet menee levy-yhtiölle ja puolet soittajille. Näin hitteihin keskittyvät monikansalliset yhtiöt keräävät rahat pois maasta”, sanoo indielevy-yhtiö Texicallin toimitusjohtaja Martti Heikkinen. ”Onneksi radiosoiton merkitys promootiossa pienenee koko ajan ja esimerkiksi sosiaalinen media on tullut tilalle.”
Finnpanelin tutkimuksen mukaan kuulija pysyy samalla kanavalla vain muutaman minuutin kerrallaan. Ainoastaan Radio Suomea kuunnellaan pidempään. Kello 6.30–17 eli primetimen musiikkivalinnoista vastaa 3–4 toimittajan raati.
”Päivään mahtuu 70–80 biisiä ja käytössä on 5 000 kappaleen biisipankki”, Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki kertoo.
Sama kappale ei soi kahta kertaa päivässä ja se pysyy listalla viitisen viikkoa.
Hietamäen mukaan maakunnissa on odotuksia, että soitettaisiin enemmän paikallista musiikkia, mutta kelvollisia äänitteitä ei ole kovin paljon. Suuria levy-yhtiöitä ei suosita, mutta pienlevy-yhtiöt tuottavat kohtalaisen vähän Radio Suomeen sopivaa musiikkia. Musiikkijournalismia ei mukaan mahdu.
”Musiikista ei yksinkertaisesti ole aikaa kertoa, eikä se kuulu primetimen tehtäviin”, Hietamäki sanoo.
Kun nuoriso on jo netissä, eikö olisi luontevaa siirtää koko YleX nettiin ja tarjota laaja musiikkikattaus tilalle? Ville Vilénin mukaan nuorisokanava on oltava, eikä hän usko, että aikuisten populaarimusiikkikanavalle löytyisi suurta yleisöä. Todisteena Vilén esittelee Radio Helsingin pienehköjä kuulijalukuja, mutta YleX:kään ei saa paljon enempää kuulijoita pääkaupunkiseudulla. Entäs se kansallisen kulttuurin tukeminen?
”Kyllä me mietitään koko ajan, miten saadaan laajennettua musiikkitarjontaa, miten saadaan yllätyksiä. Ongelma vain on, että on vähän musiikkitoimittajia, jotka osaavat leikata musiikkia yhteen kiinnostavasti. Yksi tärkeä missio on, kuinka saada nuoret kuuntelemaan toimitettuja musiikkiohjelmia. He eivät tunne koko käsitettä”, Ville Vilén sanoo.
Tutkimusten mukaan tärkein peruste radion kuunteluun on musiikki. Silti Vilén näkee, että musiikin laaja kirjo kuuluu nettiradioon.
”Ensimmäisen viikon kokemukset podcasteista ovat olleet lupaavia”, Vilén sanoo.
Vilén neuvottelee parhaillaan Spotifyn kanssa, ottaisiko se tarjontaansa toimitettuja musiikkiohjelmia.
Ylessä pohditaan nyt kiivaasti tulevaisuusstrategioita. Jukka Haarma ei usko, että suuri enemmistö rakentaisi oman radionsa netissä. Hänen mukaansa ihmisten musiikkimaku on laajenemassa, ja siksi Ylen ei kannata tarjota kahtakymmentä kapea-alaista, yhteen musiikkilajiin keskittynyttä nettikanavaa.
”Pitäisi unohtaa ikärakenteet, panna pakka uusiksi. Nyt soittolistat ovat primetimessa ja musiikin erikoisohjelmat illoissa. Ehkä ne voisi sekoittaa keskenään jollakin uudella tavalla, joka rikkoisi nykyistä vakiintunutta tapaa tehdä radiota”, Haarma puntaroi. Yle aloittaa populaarimusiikin teemavuoden kesäkuussa. Rohkeita avauksia on lupa odottaa.
-15 vuotta sitten Haarma “puntaroi”, että suositut erikoismusiikkiohjelmat, kuten Teppo Nättilän maanläheisesti juontama ja hyvinkin suosittu rock-ohjelma “Route 66″ piti lopettaa, kun Teppo soitteli siinä Haarman lausunnon mukaan ns. “oikeata ja kunnon” musiikkia, siis yksinkertaisen pelkkää rock’n'roll-musiikkia Tepon hyvinkin laajan alan tuntemuksen, ns. musiikkitoimittajuuden pohjalta. Tätä Haarma ei voinut “sietää”, ainakaan käsitteenä, kun nuorisolle oli soittolistajyrällä tarjottava Movetronia, Taikapeiliä, Neon2:ta, Mascaraa ym. loistokkuutta. Onneksi Haarma ei enää pääse pakkaa sekoittamaan, vaan siirtyy piakkoin eläkkeelle. Kaikella kunnioituksella Jukkaa kohtaan, mutta kaikella kunnioituksella myös aikansa.
-Jorma Hietamäelle toteaisin, että vuonna 2007 poimin aivan yksin lähetyksiini yhteensä 5002 biisiä. Osa niistä saattoi tosin soida kahteenkin kertaan, mutta olettaakseni n. 4900 biisiä soi yhden ja ainoan kerran. Hietamäellä on ollut suunnilleen samat 15 vuotta aikaa koota biisi”pankkiaan”. Yksikään biisi ei lähetyksiini pudonnut suoraan syliin, vaan ne piti jokainen erikseen käsin poimia ja pohtia, sopivatko ne kulloisenkiin kokonaisuuteen. Radio Rockissa on kyllä ollut aikaa kertoa vaikkapa “Rockin top 100 albumia”-sarjassa v.2008 tai tänä vuonna “Radio Rockin Suurimmat”-sarjassa 50 eri artistista/bändistä, nimenomaan primetimessä. Ehkäpä Hietamäeltä on jäänyt huomiotta, että työllistäjänsä YLE Radio Suomi lähettää myös ainakin viikonloppuisin toimitettuja musiikkiohjelmia, tai ehkä Outsa joutui tämän detaljin kirjoituksestaan silpomaan jos sanamäärä oli rajoitettu tai asiayhteys olisi kärsinyt.
-Heinäsen tekemisiä en uskalla edes kommentoida (vrt. blogini “Ai näinkö se menikin…”, mutta mielenkiintoista, että tässä yhteydessä toteaa olleensa vajaatyöllistetty vuodesta 2003 lähtien. Tämä nyt oli talon sisällä tiedossa jo siitä saakka, mutta kuten totesin, en tähän yksittäiseen työsuhteeseen halua sen ihmeemmin puuttua, sikäli, kuin palkanmaksunsa rupeaa olemaan riippuvainen mahdollisesta tulevasta mediamaksusta.
- Markus Partasta pidän puolestani äärimmäisen innostavana
musiikkitoimittajana. Vaikka en jazzmiehiä niinkään olekaan,ja kokemukseni muutoinkin ovat viimeksi ajoilta, jolloin toimitti Radiomafiassa “Jatzofrenia”-ohjelmaa, hänellä on sellainen uskomaton taito pelkästään äänessä ollessaan vakuuttaa “anna tälle hetki ajastasi, se ei välttämättä muuta elämästäsi mitään, mutta saattaa silti muuttaa elämästäsi kaiken”. En nyt silti ruvennut jatsia kuuntelemaan, mutta osansa on sillä puhe/juontoäänelläkin, joka radiosta kuuluu.
-Vilenin ongelmiin en nyt ehdi puuttumaan, koska tämän musiikkitoimittajan on nyt ruvettava kokoamaan huomista Tiistaitrippiä, että Sikarisetä saisi viikottaisen musiikkielämyksensä. Hän kun joka tiistai laittaa klo 19 saunan lämpiämään, sytyttää kuubalaisen, polkupyörän pumpun paksuisen sikarinsa tasan klo 19.30, ja kumoaa tasan 8 senttilitran mittaisen bourbon-viskilasin viittä vaille kahdeksan, ja vetäytyy kahdeksi tunniksi saunaan Tiistaitrippiä kuunnellen. Tämä(kin) asettaa tiettyjä velvoitteita.
8.12.2009 Mikko
Onneksi olkoon green day ja peacemaker rankutus. Täydet tuhat kertaa soitettu eikä loppua näy. Käsittämätöntä että näin huonoa biisiä soitetaan näin paljon.
11.12.2009 Klaus Flaming
Se Green Dayn biisi onkin kai pikkuhiljaa feidautumassa vähemmälle soitolle. Olenkin ehdottanut tilalle Pensseli-sedän Niilin Hanhet uutta radiomixia kunhan ilmestyy ja samallahan voisi palauttaa mieliin Pizza Enricon muutaman vuoden takaisen “hitin” Mita sina sanoa? Möi muuten se Pizza Enricon Nummero 16 albumi yli 30.000kpl, eli palkittiin kultalevyllä Suomessa. Käsittämätöntä on vähän kaikki riippuen ihan siitä miltä kantilta ruvetaan asiaa tarkastelemaan.
11.12.2009 J.K.
Jotenkin sitä tuntee itsensä tyhmäksi kun odottikaan mitään parempaa Sami “hit music only” Tenkaselta. Toivoisin että Koivusipilä olisi vähän hanannut vastaan ja pitänyt parempaa soittolistaa yllä.
14.12.2009 Mikko
Edelleen ihmettelen tuota jenkkien soittoa suhteessa muihin. Jenkkibändit yleensä tuplamäärän päivässä Eurooppalaisiin nähden. Lisäksi Jenkeiltä otetaan todella usein soittoon useita muitakin biisejä. Eurooppalaisista tähän ei pääse juuri mikään bändi. Mietin vaan että miksi näin on ja miksi tätä ei voisi muuttaa?
14.12.2009 vesku
Mikkoa & Co kompaten, vähemmän “jenkkirankutusta” ja enemmän Mustaschia ja muita loisto bändejä
Ugh.
21.12.2009 anna
Jos se on niin kauheeta kuraa se musiikki mitä rock soittaa, osaa varmaan jokainen meistä sulkea sen radion ja laitaa omat kivat levyt soimaan? Ja entäpä jos nyt ruvettaisiin soittamaan pelkästään vähemmän tunnettuja/vanhoja kipaleita, kuinkakohan moni olisi täällä ruikuttamassa siitä, kun ei enää tiedetä miltä yhtyeeltä on tullut uutta musiikkia ja millaista se on ja mitä ylipäätänsä on tämänpäivän rock musiikki? Se nyt vaan on niin että kaikkia ei voi miellyttää ja ilmeisesti suhteellisen montaa rockin nykyinen tarjonta miellyttää, koska se edelleen on olemassa?
22.12.2009 Mikko
Kyllä näitä kirjoituksia tukee myös nuo Radiorock.fi järjestetyt äänestykset. Eikä kukaan ole pyytänyt pelkästään “vähemmän tunnettuja/vanhoja”. Itsekin pyydän vain ja ainoastaan että annettaisiin muillekin artisteille soittoa kuin jenkeille ja että vähän järkevöitettäisiin tuota jenkkien soittoa. Tuskin satunnaisia kuuntelijoitakaan haittaa, jos jokaisella 15min siirtymällä ei kuulukaan sen hetken jättisoittobiisiä. New Divide, Peacemaker, inside the fire, the pretender, code of the road, it’s not my time ja mitä näitä on ollut. Kaikkein eninten tässä rassaa, että KAIKKI jenkit mitä vaan löydätte otetaan soittoon. Oli hyvä, huono tai suorastaan paska, niin soittoon se tulee koska on jenkkilästä. Vaikka miten hyvä biisi tulee euroopasta, niin ei pääse lähellekään edellä mainittuihin soittohin. Taitaa Radio Rock olla rapakon takaa tuotu formaattiradio, jossa Isommat pomot sanoo että nyt otatte soittoon nämä artistit.
2.1.2010 Klaus Flaming
Mikko se vaan jaksaa tällä ristiretkellään Yhdysvaltain “ylivaltaa” vastaan poimia kokonaisuudesta haluamaan kohdat, paisutella niitä mieleisikseen ja lisätä pari varmasti nasevan oloista epäolennaisuutta soppaan. Mikäpä siinä, onhan se yksi tapa lähestyä asiaa.
Onneksi “satunnainen” tai “normi”kuuntelija tuskin analysoi kuulemaansa pelkästään siltä pohjalta, mistä jokin yhtye tai artisti on kotoisin. Olisi perin vaikeata ruveta rakentamaan musiikillista kokonaisuutta joidenkin maakiintiöiden pohjalta.
“Valitettavasti” USA on perinteisesti ollut ja on edelleen maailman suurin rockmusiikin tuottaja, ja tarjonta suhteessa muuhun maailmaan näinollen volyymiltaan ylivertainen. Tätä tosiasiaa on vaikeata sivuuttaa. Tai toki näin voi tehdä, jos haluaa sovitella sahaa omaan jalkaansa ja tehdä pyyteetöntä kulttuurityötä. Se on kuitenkin vaikeata mainosrahoitteisella radiokanavalla ruveta häärimään marginaalisemmalla puolella, jos tarjonta ei ns. suurta yleisöä miellytä. Siinä tapauksessa tänne hommattaisiin varsin nopeasti sellaiset tekijät, joilla siihen on kykyjä. Kuuntelijan kannalta lopputulos ei juurikaan muuttuisi, eli “jenkkiskeidaa” tulisi siitä huolimatta.
Silmäilin ifpi.fi sivujen tilastoista Radio Rockin toiminta-aikana vv.2007-2009 julkaisuvuosinaan myönnetyt kultalevyt ulkomaisten artistien osalta, poislukien niistä ne, joita Radio Rockissa ei musiikillisista syistä soiteta ynnä ns. katalogi- kokoelma- ja livelevyt, jotka eivät julkaisuvuonnaan ole sisältäneet koko albumillista “uutta” tuotantoa. Näitä oli yhteensä 14, joista puolet USA:laista alkuperää (Metallica, Guns ‘N Roses, Linkin Park, Disturbed, Green Day, Kings Of Leon, Bruce Springsteen). Ei olisi varmaan kovin järkevää, korostan taas, mainosrahoitteisella kanavalla, olla huomioimatta näitä kiistattomia tosiasioita.
Mikkohan ei sinänsä olekaan vaatimassa mitään totaalisyrjäytystä USA:laiselle musiikille, vaan suhteen vs. muu maailma “järkevöittämistä”. Ongelmana tässä on täällä päässä se, kuten ehkä olen tuolla aiemminkin maininnut, ettemme voi tietää, mihin aikaan ja kuinka pitkään Mikko kuuntelee lähetystä. Ehkä hän on myös rakentanut henkilökohtaisen suhteen radioon pohjalta “kun minä olen kuullut nämä, niin sitten ovat kaikki muutkin, nyt biisit vaihtoon”, kun taas radioasemilla ajatellaan, että vaikkapa Matti kerkesi radiota kuuntelemaan aamupäivällä ennen iltapäivän asiakaskäyntejä, siinä missä Markku istui koko aamupäivän palaverissa ja ehti vasta iltapäivällä radion ääreen. Maija oli koko työpäivän asiakaspalvelutehtävissä, ja ehti napsauttaa radion päälle vasta iltapäivällä kotimatkallaan, eli tämä on hiukan kuin lähikauppa, jossa kukin käy silloin kun ehtii. Sikäli tietenkin, jos on valikoimaan tyytyväinen, muutoinhan hän asioi sitten toisessa “kaupassa”.
Olinpa tässä nyt sitten satunnaisena kuuntelijana ihan satunnaisesti valittuna ajankohtana ma-pe 14.-18.12.2009 tasan klo 14-17 välisen ajan kunakin päivänä. Laskelmieni mukaan tuona aikana Radio Rockissa soitettiin yhteensä 166 biisiä, joista USA:laista alkuperää oli 46%, suomalaista 27%, englantilaista 14%, ruotsalaista 5% loppujen 8 prosentin jakautuessa maille Saksa, Kanada, Australia, Hollanti, Tanska, Irlanti. Noista jälkimmäisistä voi tietty aavistaa, että Saksan lippua on liehuttanut yksin Rammstein, Australian AC/DC ja Tanskan Volbeat, jonka Guitar Gangsters & Cadillac Blood ei ymmärrettävistä syistä yli vuosi julkaisunsa jälkeen ole enää päivittäisessä soitossa.
Saamme tässä siis tulokseksi niin halutessamme, että lähes joka toinen soittoon lähtenyt biisi on USA:laista alkuperää. Niissä kuitenkin eräänlaista “vääristymää” aiheuttaa se, että mukana ovat niin Jimi Hendrix, Doors ja Ramones jotka eivät tunnetusti ole mitään uutta enää aikoihin julkaisseet, samaten Metallicalta oli soitossa 80-90-lukuisia biisejä melkoisesti. Englannin osalta samaa aiheuttavat esim. Deep Purple ja Led Zeppelin, kun taas sen sijaan suomi-biisit ovat olleet liki poikkeuksetta 2000-luvulta. En sitten viitsinyt ruveta erittelemään mitkä biisit olivat viime tai edelliseltä vuodelta, mutta näppituntumalta sanoisin, että Suomen osalta prosenttiluku olisi uutuusnäkökulmasta huomattavasti suurempi. Joka tapauksessa - minkäs sille voi - että USA:n ja Iso-Britannian rockhistoria on niin paljon pidempi ja laajempi kuin muun maailman. Voidaan tietysti aiheellisestikin kysyä, miksei sitten soiteta vain tai voittopuolisesti uusia biisejä. Vastaukseksi tähän voisi tarjota, että pelkkä uutuusarvo sinänsä ei takaa sitä, että biisi(t) olisi(vat) vain sillä perusteella jatkuvampaan radiosoittoon sopivia. Ja vasta silloinhan biisi jää soimaan “päähän” tai “ottamaan päähän”, kun on tarpeeksi monta kertaa sen itse kukin kuullut.
Yhden biisin soitto kunakin hetkenähän on tietenkin eräänlainen kannanotto sille, että siinä olisi voinut soida jokin toinen useista miljoonista eri biiseistä. Anna on kommentissaan siinä mielessä hyvinkin perillä, että liikkumavara ei ole periaatteessa kovin suuri, jos “satunnaisia” kuuntelijoita halutaan kuulolle. Siis heitä, jotka eivät osaa luetella vaikkapa AC/DC:n albumidiskografiaa ulkomuistista High Voltage’sta Black Ice’en, mutta tykkäävät kuitenkin bändin biiseistä. Ja sama soveltaen muihinkin artisteihin.
Mikolle voisin kertoa, että kyllä tätä kuuluisaa satunnaista kuuntelijaa rupeaa hyvinkin äkkiä rassaamaan, jos soittoon tulee täysin tuntemattomia biisejä, tai sellaisia, joita joku ei “miellä” Radio Rockin imagoon “sopivaksi”. Parikolme biisiä tällaista peräkkkäin, niin johan tulee neuvoa “vaihtakaa nimeksenne Radio Pop”.
Samalla mitä kohteliaimmin kysyisin Mikolta, mitä hän tarkoittaa radiorock.fi- “järjestetyillä” äänestyksillä. En ihan käsitä, mitä tarkoitusta mahdollinen manipulointi äänestystuloksissa palvelisi. En myöskään usko, että Radio Rock kykenisi ottamaan soittoon KAIKKEA Yhdysvalloissa julkaistua musiikkia. Viimeisin tilastotietoni on tosin jostain 90-luvun lopusta, jolloin yhden kalenterivuoden aikana Yhdysvalloissa julkaistiin 16.000 tuolloin uutta musiikkia sisältänyttä albumia. Vaikka se nyt olisi vain noin puolet siitä, merkitsisi se sitä, että Radio Rock soittaisi vaikkapa tänä alkaneena vuonna päivittäin vain yhden ja ainoan kerran runsaat 20 uutta USA:laista biisiä, keskimäärin kerran tunnissa aina uudenvuodenaattoon 2010 saakka. Toki niitäkään kaikkia Radio Rock ei tosin soittaisi, koskapa melkoinen osa niistä on vaikkapa kantria, jota sikäläinen väestö ostaa suunnilleen samassa mittakaavassa kuin suomalaiset suomeksi laulettua poppia ja iskelmää. Puhumattakaan muista lajeista kuten afro- tai latinalaisamerikkalainen musiikki, joita Yhdysvalloissa myös runsaasti vuosittain julkaistaan. USA:n musiikkiteollisuus on niin valtava, että sitä täällä Elonkerjuulandiassa voi olla vaikeata hahmottaa.
Radio Rock, kuten kaikki eurooppalaiset radioasemat, ovat tosiaan rapakon takaa tuotuja formaatteja, joissa radioaalloilla lähetetään puhetta, musiikkia tai mitä hyvänsä ääntä. Ensimmäiset tällä tavoin toteutetut radiolähetykset vastaanottimiin lähetettiin nimenomaan Yhdysvalloissa noin sata vuotta sitten. Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa päädyttiin valtiovallan kontrolloimiin, lupamaksuin rahoitettuihin radiolähetyksiin, toisin sanoen yksityistä lähetystoimintaa ei sallittu missään muodossa. Suomeen vuonna 1926 perustettu Oy Yleisradio Ab hallinnoikin täkäläisiä radioaaltoja aina vuoteen 1985 saakka, jolloin ensimmäiset mainosrahoitteiset radiot saattoivat lainmuutoksen myötä aloittaa toimintansa.
Tähän saakka “formaatti” oli puhdasta ns. ohjelmaradiota, toisin sanoen lähetykset olivat etukäteen suunniteltuja, kuten vaikkapa kuunnelmat tai asiaohjelmat. Poikkeuksena hyvinkin kuunnellut eräänlaiset “esi”lähetysvirta- makasiiniohjelmat kuten ajankohtaisohjelma “Tänään iltapäivällä” ja sunnuntaisin lähetetty “Musiikkia ja urheilua”, joissa runkona olivat toimitetut osuudet, mutta monen tunnin mittaisia lähetyksiä pilkottiin äänilevymusiikilla, esimerkiksi Musiikin ja Urheilun osalta ei toimivimmaksi ratkaisuksi katsottu reaaliaikaista selostusta peräjälkeen joka paikkakunnalta missä pelattiin jalka- tai pesäpalloa, vaan välillä soitettiin levyjä ja palattiin paikan päälle, kun pelikentillä jotain olennaista tapahtui.
Mainosrahoitteiset paikallisradiot alkuun päästyään jäljittelivät pienemmistä resursseistaankin johtuen amerikkalaismallisia lähetysvirtaradioita, joihin kuuntelija ei ollut niinkään kellonaikaan sidottu silleen, että tietty ohjelma alkaa tiettyyn aikaan, ja jollei päiväohjelmaansa sen mukaan järjestä, jää sitten kuulematta kokonaan. Lähetysvirrassa juontajat vaihtuivat lennosta, mutta lähetyksen profiili - tai formaatti - jos ken näin nyt haluaa, pysyi kutakuinkin samankaltaisena, varsinkin musiikin suhteen. Eihän uusilla radioasemilla mitään levystöä voinut heti ollakaan, vaan soitettu musiikki oli peräisin juontajien omista hyllyistä
Tuohon aikaan - siis parisenkymmentä vuotta sitten - edellytettiin kuitenkin, että juontajalla oli edes jonkinlaista musiikkitietämystä, olihan hänen itse valittava soitettavat levyt ohjelmaosioihinsa. Ei tosin kaikilta, esimerkiksi Ruben Stiller oli verbaalisesti hyvinkin lahjakas radiopakinoitsija, mutta musiikista miehen tietämys oli perin vähäinen. Samaten huippusuositun Pertti Salovaaran kosketus soittamaansa diskomusiikkiin oli olematon, miehen lempiyhtye oli brittiläinen Joy Division ja levyt SaloVaara! jne. ohjelmiinsa valitsi tuottajansa Jusu Lounela. Salodanger itse ei juurikaan kyennyt tekemään eroa sille, oliko äänessä Dr. Alban, Dr. Turban tai Dr. Sultan, kunhan kopina kävi tasaisen sekvensoituun tahtiin.
Pikkuhiljaa Radiomafiassa siirryttiinkin ensin ns. tuntikelloon tai radiokielellä “appelsiiniin”, jossa tunti oli jaettu eri lohkoihin siten, että ensin saattoi soida jokin päivän hitti, sitten jokin “ikivihreä”, perässään muutaman vuoden takainen hitti jne. huomioiden sen, että jossain välissä oli suomenkielinen biisi - variaatioita riitti. 90-luvun loppupuolella tietokonepohjaisen musiikinhallintajärjestelmän mahdollistuminen muuttikin sitten asetelmat nykyisen kaltaisiksi, musiikkipäällikön tai vastaavan määrittämäksi valitun musiikkistrategian toteuttamiseksi. Juontajilta ei enää edellytetty - eikä heille sen koommin sallittukaan - omia levyvalintoja kuin korkeintaan rajoitetusti.
Näistä muistuukin mieleeni 90-luvulla YLE Radio Suomea päälliköinyt Reijo Perälä, joka vertasi tuolloin radiovastaanotinta yhtä arkiseksi vehkeeksi kuin leivänpaahdin. Se suuttumus, jonka lausuntonsa Yleisradion sisällä aiheutti, oli sanoinkuvaamaton. Tämä oli sinänsä aiheetonta, koska mieshän oli täysin oikeassa. Soitetusta musiikista oli tuossa vaiheessa tullut eräänlaista äänitapettia, jolla ei ollut muuta kuin soinnillista merkitystä juontajan puheiden välissä ja päinvastoin, periaatteessa kulutettiin vain aikaa sen sijaan, että oltaisiin tehty ja aikaansaatu jotain teemallisia kokonaisuuksia. Olipa Ylessä myöskin yhteen aikaan ohjeistuksena, ns. “ei-ei” listalla, ettei soivia biisejä saanut kommentoida millään muulla lailla kuin esittäjänsä ja biisin nimen osalta. “Pannassa” oli myös esim. kellonajan kertominen, viittaukset senpäiväisten iltapäivälehtien kirjoituksiin ja eräässä vaiheessa jopa oman nimensä sanominen radiolähetyksessä. Tämä on yksi syy siihen, miksi jokaisen lähetykseni aluksi ja lopuksi tulen hamaan tappiin saakka sanomaan “Minun nimeni on Klaus Flaming”. Perälällekin terveiseni, hän on näköjään päässyt Ylen mittavimpaan vilttiketjuun, sen joukkueen tunnistaa siitä, että tittelissä esiintyy sana “suunnittelu” tai “kehitys”.
Aiheeseen palatakseni, aivan kaikilla radioasemilla maailmassa joku kuitenkin valitsee soittoon päätyvät artistit ja biisit, olivat he sitten Isompia pomoja, pienempiä pomoja tai yksittäisiä toimittajia tai juontajia. Mikkokin voi valita, kuunteleeko hän Radio Rockia, jotain muuta radiota, tai maailman eniten kuultua radioasemaa, joka on Radio Off. Viimeksimainittu ei tietenkään palvele meitä radioasemalla työskenteleviä, mutta yhtä lailla se on myös hyväksyttävä. Radio ei vuonna 2010 voi olla enää millään lailla ajanvietevaihtoehto numero yksi ainakaan suurimmalle osalle väestöstä television, elokuvien, pelikoneiden, internetin ynnä muiden aikakautena.
Annaa puolestaan lainatakseni nykymuotoiselle Radio Rockille tuntuu kysyntää olevan, kun kerran täällä vielä toimessamme olemme. Jos näin ei olisi, kaupalliset lainalaisuudet pitäisivät huolen siitä, että täällä olisivat aivan muut Isommat ja pienemmät pomot ynnä juontajat. Ja jättisoitossa vaikkapa suuret suomalaiset taiteilijat kuten Jippu, Peppu, Chisu, Vosu, Irina ja Örinä. Osa nimistä tahallaan väärin kirjoitettu.
Niin, ja Hyvää Uutta Vuotta!
3.1.2010 Mikko
Kukahan se nyt ottaa esille vain haluamansa kohdat ja paisuttelee niitä. Radiorock.fi sivujen äänestyksillä tarkoitin Rautaa vai roskaa äänestyksiä sekä 2009 vuoden paras albumi äänestyksiä. Jälkimmäisessä pärjäsi parhainten jenkeistä Slayer - World Painted Blood, joka sijoittui neljänneksi ja esim. tuo megalomaanisessa soitossa oleva/ollut green day ei päässyt edes top 20 listalle. En siis missään nimessä epäile/väitä, että Radio Rock manipuloisi tuloksia. Luotan tuloksiin ja toivoisin että niitä tuloksia katsottaisiin jonkin verran kun tehdään soittolistavalintoja.
Tarkalleen en osaa sanoa, missä vaiheessa oma kuuntelunautintoni alkoi katoamaan Radio Rockin osalta, mutta kyllä täällä alkuun soi paljon laajemmin musiikki muualtakin kuin jenkeistä. Ainakin 2007 oli mun mielestä hommat todella paljon paremmin. Soittomäärät per biisi oli kohtuullisemmat ja ei soitettu pääasiallisesti jenkkirokkia.
Sitten tuo milloin kuuntelee -juttu. Suurin ongelma on se, että ei ole mitään merkitystä milloin kuuntelee. Aina soi juuri ne samat biisit mitkä soi aiemminkin. Kuuntelimpa aamulla tunnin tai päivällä 15min tai vaikka iltapäivällä 20min. Ne harvat kerrat mitä olen yöllä kuunnellut, olen havainnut että yöllä soi laajempi soittolista. Se mitä asemaa kuuntelen nuo äsken mainitsemani ajat on yllätys itsellenikin. Vielä vuosi sitten oli itsestäänselvyys, että kuuntelin Radio Rockia. Harmi vaan, kun en ole yksi niistä harvoista joiden päiväkirjoista kuulijaluvut tilastoituvat, joten tilastollisesti sillä ei ole mitään merkitystäkään mitä minä kuuntelen.
Jatkossakin aion kuunnella Herra Flamingin ohjelmat, kun siihen on tilaisuus. En anna erilaisten mielipiteidemme häiritä kuuntelukokemustani hyväksi havaituista ohjelmista.
26.1.2010 J.K.
“Ne harvat kerrat mitä olen yöllä kuunnellut, olen havainnut että yöllä soi laajempi soittolista.”
Itse asiassa yöllä soi pelkästään jenkkirokkia. Jostain syystä kaikki yöteostot pitää tunkea jenkkeihin. Soihan siellä moni artisti, joka ei päivisin soi, mutta kaikki ovat jenkeistä. Tämäkin lienee profiloitumista ja osa musiikkistrategiaa. Kaikesta soitosta mahdollisimman paljon valitaan jenkeistä ja toivotaan ettei mainostajat ja radiopäiväkirjan pitäjät huomaa. Huomioikaa nyt vähän enemmän euroopan hienoa rocktarjontaa.
22.2.2010 Klaus Flaming
Radio Rockin yö on kiistämättä osa kokonaispakettia, ja saahan senkin poimia erikseen tarkasteltavaksi niin halutessaan. Tässä joudutaan taas tekemisiin tiettyjen lainalaisuuksien kanssa. Ei vaadita selvänäkijän tutkintoa siihen, että yöaikaan kuuntelijamäärät ovat vain murto-osa siitä, mitä muina vuorokaudenaikoina. Vaihtoehtona voisi olla lähettämättä sitten yhtään mitään yöaikaan, mutta koska sitä voidaan siedettävän kohtuullisin kustannuksin ylläpitää, näin tapahtuu.
Olen tuolla yllä varsinaisessa kirjoituksessani selvitellyt, tai ainakin parhaani mukaan yrittänyt, miten radiotoiminta on Suomessa lainsäädännöllisesti toteutettu. Käytännössä ne ovat kansalaisilta kerätyin varoin nykyisellä tv-maksulla rahoitettua yleisradiotoimintaa, tai mainosaikaa myymällä rahoitettua ns. kaupallista radiotoimintaa. Jälkimmäisessä toimintamallissa kustannukset tulisi pyrkiä minimoimaan siten, että radioasema pystyisi toimimaan vähintään plusmiinusnolla tuloksella, muutenhan se olisi tappiollinen. Tappiollisen liiketoiminnan lopputuloksena on yleensä sen loppuminen ennemmin tai myöhemmin. Näin käsitän, vaikken kauppakouluja olekaan käynyt.
Euroopan hienon rock-tarjonnan vaikkapa yöaikana tapahtuvaa esilletuomista vastaan meillä tuskin olisi mitään, mutta annetun lainsäädännöllisen ja kaupallisten lainalaisuuksien puitteissa mahdollisuudet ovat vähäiset. Toimintaa ei valitettavasti pyöritetä skenepisteillä. Soitetun musiikin suhteen on myös vaikeata toimia “toivotaan ettei kukaan huomaa”-pohjalta, kun kaikki on julkisesti kuultavissa.
MINÄ yksilön kannalta ei varmaan olekaan mitään merkitystä milloin kuuntelee sen 15-20min. päivässä jos kuuntelee, kun aina soivat samat biisit. Jos MINÄ yksilö on kuullut jonkin biisin vaikkapa kymmeneen, tai vaikkapa kahteenkymmeneen kertaan, päätelmänä tuntuu olevan se, että niin ovat nyt kaikki muutkin, ja biisi joutaa vaihtoon. Tuntuu olevan vaikeata hahmottaa sitä, että MINÄn kyllästymiskynnyksen ylityttyä sillä 20. kerralla joku on saattanut kuulla sen biisin vasta ensimmäisen kerran, ja haluaisi kuulla sen ehkä uudelleenkin. Ja joku/jotkut ovat tarjontaan ihan tyytyväisiä sen vaikkapa puolituntisen ajan, minkä työmatkaansa käyttävät aamuin illoin.
Kritiikki sinänsä on tietenkin oikeutettua itse kunkin lähtökohdista eikä tarkoituksenani olekaan ollut sitä vaimentaa, saati ylenkatsoa. Harmi kyllä radio-ohjelmiston rakentaminen kaikkia tyydyttäväksi on sen verran vaikea taidelaji, että sen tekijät ovat varsin voimattomia moisen urakan edessä, vaikka kuinka täydellisyyteen tähtäisivät. Joka suunnalta ammutuista “ei näin”-neuvoista ei valitettavasti pitemmän päälle ohjenuoraksi ole.