Nelosen Blogit

Ravistettava ennen käyttöä

29.9.2009 Klaus Flaming

Näin luki ennen vanhaan aerosolityypisissä purkeissa, ja lukee varmaan edelleenkin. Ravistaminen on sittemmin saanut näköjään uusia merkityksiä.

Kollegoitani, Radio Rockin aamutiimin Jussi Heikelää ja Aki Linnanahdetta kohtaan on esitetty tutkintapyyntö rikokseen epäiltyinä, tarkemmin eriteltynä yllyttämisestä pahoinpitelyyn suorassa radiolähetyksessä. Studiovieraana oli tapahtumapäivänä, 21. syyskuuta 2009  Simo Rantalainen (s.1961, Lahti).

“Blogistaan tunnettu perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on tehnyt tutkintapyynnön Simo Rantalaisesta, eli Mujahed bin Risto Faisalista.

Halla-ahon mukaan Rantalainen on uhkaillut häntä Radio Rockin haastattelussa. Radio Rockin suorassa lähetyksessä Rantalainen sanoi muun muassa haluavansa “vähän ravistella” Halla-ahoa, kun puheeksi tulivat Halla-ahon kommentit islaminuskosta ja pedofiliasta.

Halla-aho kertoo tutkintapyynnöstään maahanmuuttokriittisellä Homma-foorumilla.

Kirjoituksessaan Halla-aho muistuttaa, että Rantalainen on tuomittu aiemmin kunnianloukkauksesta, pahoinpitelyistä, ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta, joten on luonnollista pitää häntä tasapainottomana ja suhtautua uhkauksiin vakavasti.

Halla-aho syyttää myös ohjelman juontajia Jussi Heikelää ja Aki Linnanahdetta rikokseen yllyttämisestä, koska nämä ruokkivat Rantalaisen uhkauksia sanomalla, että Halla-aho “asuu ihan tässä lähellä”.

– Vihjailemalla jo uhkauksia esittäneelle ja väkivaltaiseksi tietämälleen Faisalille asuinpaikastani, toimittajat Heikelä ja Linnanahde mielestäni tosiasiallisesti yllyttävät häntä joko esittämään laittomia uhkauksia, tai suoranaisesti ryhtymään väkivallantekoihin”.

Kuuntelin Rantalaisen haastattelun jälkeenpäin podcastina. Olennaisin siitä translitteroituna kuului Rantalaisen sanomana:

“Tuokaa se tänne studioon, niin saadaan vähän niinkuin säpinää tänne, niin mä voin vähän ravistella”.

Heikelä/Linnanahde: “Asuu muuten ihan tässä lähellä”.

Rantalainen: “Antakaa osoite, niin mä voin Vellun kanssa tuosta kun lähdetään…”

Mielenkiintoisena tässä voi pitää Halla-ahon (s.1971, Tampere) taustaa kielitieteilijänä, joksi hänet Wikipediassakin luonnehditaan:

Hän opiskeli vuosina 1995–2000 Helsingin yliopistossa pääaineenaan venäjän kieli ja väitteli vuonna 2006 filosofian tohtoriksi. Väitöskirjassaan hän tutki muinaiskirkkoslaavia. Huhtikuusta 2007 alkaen hän on laatinut Suomen Kulttuurirahaston apurahan tuella ukraina–suomi-sanakirjaa yhteistyössä kääntäjä Juri Zubin kanssa.[2] Tieteellisiksi kiinnostuksen kohteikseen Halla-aho on maininnut historiallis-vertailevan indoeuropeistiikan, muinaiskirkkoslaavin, slaavilaisten kielten historiallisen morfologian sekä gootin ja fryygian kielen

Itse (s.1958, Helsinki) olen kokenut ensisijaisimmaksi opetella käyttämään äidinkieltäni suomea, mahdollisimman virheettömästi,  ja ainakin omalle, kuten kalenterivuosissa likeiselle Rantalaisen ikäluokalle, henkilön “ravistaminen” merkitsi lähinnä kuvaannollista “herää ajattelemaan”-ilmaisua, tai sitten fyysisesti, ravistamaan uinuvaa henkilöä hereille.  Ilmaisua ei ainakaan tuolloin millään lailla pidetty, tai sen katsottu viittaavan väkivaltaisiin, saati vahingoittaviin toimenpiteisiin, vaan pelkästään antamaan aiheen tarkistamaan siihen saakka omaksumiensa näkemyksien uudelleenarvioimista. Vastakkaiseen mielipiteeseen  Suomen perustuslaki suo mahdollisuuden, sen kahdennessatoista pykälässä. 

Rantalainen antoi Korporaation lähetyksessä, sikäli kuin suomen kieltä osaan tulkita, pyytämään tuomaan Halla-ahon “tänne” eli Radio Rockin studioon, joka sijaitsee Helsingin Punavuoren kaupunginosassa, eikä siitä ole pitkä matka Eiraan, jossa Halla-aho asuu. Tämä on ollut jo yleisemmin tiedossa vaikkapa Helsingin Sanomain artikkeleiden julkituomana. Radio Rockin studiossa tuskin väkivaltaisia yhteenottoja sallittaisiin, varsinkaan suorassa lähetyksessä, joten kyse olisi ollut hyvinkin todennäköisesti  lähinnä sanallisesta kanssakäymisestä.

Halla-aho pitää Rantalaista tasapainottomana ihmisenä, koska Rantalainen on tuomittu aiemmin tekemistään rikoksista. Tietääkseni Suomessa henkilö, jota tekemästään rikoksesta on rangaistu, ja sen sovittanut, voi jatkaa elämäänsä sen jälkeen menneisyydestään vapaana ihmisenä.  Paitsi kenties muiden ihmisten mielissä, joiden mukaan tehdyt rikokset ja niistä saadut ja sovitetut rangaistukset säilyvät elämänkaaren loppuun saakka.

Oman muistikuvani mukaan Simo Rantalainen on jäänyt mieleeni, paitsi sanavalmiiina, myös erittäin tilannetajuisena toimittajahaastattelijana Hyvät, pahat ja rumat-  suorassa TV-lahetyksessä. Vaikka kysymykset olivat ainakin osin taustatiimin kirjoittamia, Rantalainen kykeni niistäkin loihtimaan jollain lailla elämänläheisiä, oli pöydän toisella puolella kuka hyvänsä, ja valovuosia edellä verraten vaikkapa sinänsä tyylikkään ja arvostamani Arto Nybergin talk-show’hun, jossa kuitenkin tuoksuu halpahallin partavesi myötäsukaisine lähestymistapoineen. Simo Rantalainen esitti kysymyksensä kansantajuisesti, eikä arkaillut tarttua vastaukseen vastakysymyksellä “mitä tarkoitatte tuolla”. Tämän jälkeen pahaa-aavistamaton haastateltava saattoikin olla matkalla jo ns. puihin. 

 Rantalainen joutui sittemmin nöyryyttävästi kokemaan sen, siinä missä julkisuusnäkyvyys oli hetken huipussaan, niinä menestyksen päivinä, jolloin selkä ja olkapäät hakattiin kannustuksena  sinipunalle, vain yhden kuprun ja sinänsä vapaa-aikana tapahtuneen välikohtauksen jälkeen, joutui sitten ilmeisesti loputtomaan dispoon eli hyllytetyksi. Rantalaisen kirjoittama kirja antanee lisäselvityksiä moniin asioihin.

Itselläni ei sinänsä Rantalaisesta ole kovinkaan mukavia muistoja, hän kun ilmaantui erään HPR-lähetyksen jälkeen taksilla viereisestä Maikkarin (=MTV3)  toimirakennuksesta Yleisradion puolelle, jonka Radiotalon ovipäivystäjänä tuolloin 90-luvun puolivälissä toimin. Rantalainen ilmoitti tiskillä, että täällä on hänelle jokin paketti tai kirjekuori. Kun sitä ei noudettavien kaapista löytynyt ja kerroin, ettei täällä ole sellaista, vastauksena klassinen “etkö tiedä kuka olen”. Vastasin tunnistaneeni, että tiedän kuka olet, mutta siitä huolimatta täällä ei ole nimelläsi mitään noudettavaa. 

“Tämä on aina täällä Yleisradiossa tällaista”, kuului Rantalaisen vastaus, johon leikkiin lähdin mukaan. “Voi olla. En ole ollut täällä vuodesta 1926 lähtien, jolloin Yleisradio perustettiin”.

-”V**tuiletsä?” - En, mutta jos täällä sulle jokin paketti olisi ollut, se olisi jo sun kädessä. Nyt kun se ei ole, en voi sille mitään. Antamasi eväät olivat “joku on jättänyt tänne, ja mun piti hakea täältä”. En voi mitenkään tätä asiaa selvittää näin yömyöhään tältä pohjalta, (tuohon aikaan ei ollut vielä kännyköitä) joten voitaisko ajatella, kun mä en voi siksi paketiksikaan muuttua, jättää tää vaikka huomiseen, jollei tämä ole ns. kuolemankysymys. Kun aamuvuorolaiset tulevat töihin, saadaan asia tutkittua perinpohjin.

- Haista sinä jätkä v**tu. Rantalainen poistui taksiinsa.

Viisi minuuttia lähtönsä jälkeen Maikkarin lähetyksenvalvoja, jonka toimipiste oli tuolloin Ylen puolella TV-lähetyskeskuksessa,  saapuu videokasetin kanssa. “Tässä olisi tämän illan Hyvät, pahat ja rumat”. Ei kai tätä vielä käyty kyselemässä.?

En kyennyt antamaan tähän vastausta, koska omakin v-käyrä oli tapissa. Olisi tehnyt mieli siteerata Rantalaista. HAISTA SINÄ JÄTKÄ jne.

Tai siis, olisi tehnyt mieli ravistella.

Tallennettu aiheeseen Luokittelematon

2 kommenttia artikkelista "Ravistettava ennen käyttöä"

  1. 30.10.2009 Ipu

    Hahhahhhaa :D Hyvä juttu, koska jos ei olis ollu niin en todellakaa olis jaksanu lukee tällasta romaania loppuun asti…Kirjoittaja on selvästi perehtynyt asiaan, koska on ollut ilmeisen ärsyyntynyt/kiinnostunut Halla-Ahon toiminnasta. Lopussa nauroin ääneen yömyöhäistä ovipäivystäjän tarinaa…kaikenlaista harmia :D !!!

  2. 16.11.2009 Klaus Flaming

    En seuraa aktiivisesti Halla-ahon toimintaa, eivätkä hänen tekemisensä kiinnosta saati ärsytä minua. Ihmettelin vain ääneen, kuinka suomalaisesta näkövinkkelistä harvinaisempia kieliä opiskelleella henkilöllä äidinkielemme sanalliset ilmaisut voidaan kokea hyökkäävinä, joista esimerkkinä tuo “ravistelu”.

    Rantalaisen “esiintymisen” kuittasin lähinnä suoran lähetyksen jälkeisenä olotilana, jossa veri kiertää valtavilla kierroksilla. Omasta mielestäni sanavalmis ja loistavasti suorissa lähetyksissä pärjännyt Rantalainen olisi ansainnut parempaa kuin elinikäiseltä vaikuttavan syrjään työntämisen suomalaisesta mediasta. Ehkä en tiedä sitten ihan kaikista käänteistä, mitkä tähän ovat johtaneet.

    Ipulle voin kertoa, että asiakkaanani oli aikoinaan eräänä hiljaisena lauantaiaamuna myös sinänsä ihan asianmukaisesti radiolähetykseen kutsuttu Tony Halme, ennen kansanedustaja-aikojaan. Hän vain kännykkään puhuessaan oli eksynyt henkilökunnan sisäänkäyntilokeroon, jolloin katkaisi puhelun ja ilmoitti, että rupeaa rynkylät vääntymään, jollei ns. sakaraportti rupea aukeamaan. Ko. värkki oli valitettavasti rikki, joten jouduin pyytämään Halmetta hakeutumaan takaisin ulkopuolelle, ja tulemaan vierasovesta sisään.

    Selvitin Tonylle tilanteen, että talossa on tapana kirjata jokainen vieras sisään, vaikka tässä tapauksessa tuttu itsellenikin ulkonäöltä olikin. Sääntöjä en ollut itse keksinyt, mutta niiden mukaan minun nyt vain oli pelattava. Toimithan itsekin portsarina aikoinaan. Onneksi tästäkin puhumalla selvittiin.

    Kaikista ei. Säästän ne ehkä muistelmiini, jos joskus sellaiset kerkiän kirjoittamaan.

Kommentoi