Tuli tuosta Hyvät, pahat ja rumat-lähetyksestä mieleen, että siinä oli haastattelu- ja musiikkivieraiden lisäksi myös välillä, vaikkei sen iltainen vierailijasetti olisikaan niin kiinnostanut, postiosuus osoittautui aina mielenkiintoiseksi etenkin juontajien Rantalainen & Sarasvuo nokkelien vastausten takia. 90-luvulla kontaktit yleisön puolelta suoritettiin vielä useimmiten kirjeitse tai faksin välityksellä, joista jälkimmäinen tarjosi eräänlaisen alkeellisen reaaliaikaisen kommentoinnin lähetettyihin viesteihin. Hieman vastaavanlaisessa retrohengessä vastailen tässä UHH (Usein Heitetyt Herjat)- henkisesti palautteisiin, joita radiorock.fi-sivut ovat toimintavuosien aikana saaneet vastaanottaa. 

-”Miksi teillä soivat AINA samat biisit”?
- Biisit eivät ole aina samoja. Emme esimerkiksi vuonna 2007 voineet soittaa biisejä, jotka on julkaistu vasta tänä vuonna.

-”Okei, saivartelijoiden kuningas. Miksi teillä sitten soivat JATKUVASTI samat biisit? Soittolistat ovat PERSEESTÄ! Formaattiradiot samoin”!
- Suoraan sanoen, ei päivääkään, etteikö vastaavankaltaisia viestejä Radio Rockin palauteosion kautta olisi lähetetty. Jospa yritän purkaa pakettia lopusta alkaen.

- Musiikkia soittavien radioiden “formaatti” suomalaisissa radioissa on loppujen lopuksi varsin yhtenevä. Ainoa yhdistävä tekijä on se, että musiikki soi, ja niiden välissä joku puhuu jotakin. Kyse on pohjimmiltaan radioasemien erilaisesta profiloitumisista. Joillain soi toisenlainen musiikki ja joillain toisenlainen. Varsinaisia soittolistoja ei yllätys, yllätys, ole olemassakaan. Tuon mainitun profiloitumisen myötä radiokanava määrittelee itselleen musiikkistrategian, jota johtaa musiikkipäällikkö joko yksinvaltiaan asemassa tai muuten määritellyllä tavalla, toisin sanoen muiden kanavan työntekijöiden avustamana, mutta lopullisen vastuun kantaa tässä asetelmassa musiikkipäällikkö. Kuulostaa hieman kuin sodankäynniltä, ja sitä se tavallaan onkin. En väitä tietäväni militaristista offensiiveista paljoakaan, mutta sen varusmiespalveluni aikana opin, ettei sitä kuvitteellista vihollista vastapäiseltä kukkulalta karkoitettu ohjein “käykääpä nyt jokainen vähän räiskimässä sinne suuntaan ihan kun ehditte, katsotaan jos tuosta sitten kranaatinheitinosasto tulisi vaikka muutaman munan sinne linkoamaan ja jos oikein onnistaa, saadaan yksi tykkikin sinne kuulan ampumaan jossain välissä. Kai siitä jotain syntyy”.  Joissain tapauksissa myös yksittäisillä toimittajilla on vapaus valita soitettava musiikki yksin omien valintojensa mukaan. Itse kuulun tähän ryhmään, mutta varsinaisten musiikkitoimittajien osuus ainakin mainosrahoitteisella radiopuolella on nykyisin varsin vähäinen, ja hyvin todennäköisesti alati vähenemään päin. 

Käytännössä radion musiikkivalinnat voidaan raamittaa joko soittamalla yhtä biisiä kaiken aikaa, tai soittaa jatkuvasti eri biisejä tasan kerran. Väliin jäävä vaihtoehtojen kirjo on matemaattisesti käsittämättömän laaja. Joitain kappaleita voidaan siis soittaa useammin kuin toisia, harvemmin soivia, ja aivan varmaa on, että suurinta osaa levytetystä materiaalista ei koskaan ehditä radioissa soittamaan,yksinkertaisesti, koskapa maapallon pyörimisnopeuteen ja ajankulkuun eivät radioasemat pysty vaikuttamaan.

- “Meillä kuunnellaan töissä 8 tuntia päivässä Radio Rockia ja pystytte tosiaan kuluttamaan biisit viikossa kahdessa puhki. Vaihtelua”!

- Tuo lausunto noin tuhatkertaisesti eri ympäristöihin sovellettuna, niin alkaa palauteosio hahmottua. Yhdistävänä tekijänä kaikille, että vaihtelua pitäisi olla, muttei koskaan minkäänlaista ehdotusta, mihin suuntaan. On vain olemassa ikäänkuin epäkohta, jolle nyt vain jonkun pitäisi tehdä jotain. Ei meillä ole tuhansia kristallipalloja studiossa, mistä näkyisi, kuinka voisimme juuri jokaisella kullakin hetkellä soittaa sellaisen biisin, jota ei juuri teidän työpaikallanne ole vähään aikaan kuultu. Ja jos teillä vain kuunnellaan radiota 8 tuntia päivässä, pääsenkö teille töihin, jos siitä jotain peräti maksetaankin? Olen vähäruokainen ja tyydyn pienehköönkin palkkioon.  Kannaltamme on tietysti miellyttävää, että olette työpaikallenne valinneet kuunteluun Radio Rockin. Sitä vain nyt sattuu kuuntelemaan moni muukin, ja siinä missä te, ehkä kun olette kuulleet jonkin kappaleen 5-10 kertaa, mahdollisesti ajattelette, että niin ovat nyt sitten kaikki muutkin kuuntelijat joten biisilista tulisi vaihtaa suunnilleen kauttaaltaan vaikkapa kahden viikon välein. Jollekulle kuitenkin se biisi, joka teidän työporukkanne mielestä on jo soinut puhki, saattaa olla jollekin toiselle ensimmäinen kerta, ja jos vaikka siihen tykästyisi, haluaisi kuulla sen saman biisin toisen tai ehkä kolmannenkin kerran. Tähän perustuu niinkutsuttu rotaatio suosituimmiksi arvioitujen biisien suhteen, joka joidenkin kuuntelijoiden mielestä on sitten tätä “puhkisoittamista”. Ei mikään radioasema millään pysty täsmätarjoamaan jotain biisiä, jonka joku yksittäinen kuuntelija haluaa juuri sillä hetkellä kuulla, vaan tarjoamaan ympäristön, josta sen todennäköisimmin voi kuulla, tai sitten jonkin vastaavan kappaleen, joka ihan mukavankuuloinen voi sitten olla sekin.

Melkoinen osa Radio Rockin kuuntelijoista on silti tyytyväinen nykyiseen tarjontaan.Ja tähän ovat siis perusteena ihan mitatut kuuntelijaluvut.  Jos sitä ruvettaisiin yht’äkkiä muuttamaan vaikkapa viikon välein Teidän työpaikkanne mukaan , hyvin todennäköisesti kysyttäisiin, miksi tämä nyt on mennyt tällaiseksi. “Miksi soitatte musaa, jota emme ennestään tunne”?
Onko tämä nyt teidän uusi tyylinne? Yritä sitä, tee tätä ja lopuksi ampumahaava omassa jalassa.

Hieman sama kuin lähikaupassa kaupunkiolosuhteissa tulisi olla valtaisa määrä eläinrehutuotteita tai lamppuöljyä, vaikkei niille kysyntää olisikaan. Kuin kauppiaalle pitäisi jatkuvasti valittaa, että aina täällä ovat nämä samat tuotteet hyllyissä. 

Adressit.com sivulla on ollut jo vajaat kaksi ja puoli vuotta sitten keruualusta “ei radioiden soittolistoille”. Allekirjoituksia on kerääntynyt tätä kirjoittaessani 78, eli alle kolme kuukaudessa. Oletettavasti monikaan ei usko, että oma allekirjoituksensa mitään muuttaisi, tai sitten ei ole vain sivulle eksynyt. Ilmeisesti tässä ei kuitenkaan ole kyse jollain lailla maata suunnattomasti häiritsevästä toimintatavasta. Paitsi Maija Vilkkumaata, joka taannoin antoi HS-Nyt-liitteessä ymmärtää kokevansa “soittolistat” jollain lailla “pelottavina”. Kummallista, ettei Vilkkumaata pelottanut silloin, kun Satumaa-tangonsa YLE Radio Suomen A-luokan rotaatioon nostettiin, ja toistuva soitto edesauttoi varmasti läpimurtoaan. Kyllästyiköhän hän itse omaan biisiinsä ja ajatteli, että “vaihtelua”?

Jos nyt silti kääntäisin aiheen ihan omakohtaisiin tuntemuksiin, olen itse aina ollut äärimmäisen kiinnostunut kuulemaan sellaisia biisejä, joita en aiemmin ole kuullut. Silti, minusta on yhtä mukavaa laittaa soimaan kappaleita, joita olen aiemminkin kuullut ja niistä pitänyt. Ei liene mitenkään omituinen kokemus itse kullekaan. Ja meitä on niin kovin monta, ketkä näin asian kokevat.

- “Levy-yhtiöt määräävät mitä te soitatte”.

-Pitää osittain paikkansa. Levy-yhtiöt tosiaan kiinnittävät itselleen bändejä tai artisteja, joilla katsovat olevan sitä kuuluisaa kaupallista potentiaalia, ja radioasemat soittavat valtaosin eri levy-yhtiöiden julkaisemaa musiikkia. Näin on tosin ollut tietääkseni aina suurimman osan aikaa. Ainakaan Suomessa ei yksikään kaupallinen levy-yhtiö saisi radiotoimilupaa vain omien tuotteidensa soittoa varten, ja päinvastoin, yksikään radioasema ei voi muuttua toimiluvan saatuaan levy-yhtiöksi. Tämä siis perinteistä eetteriteitse toteutettua levitystä ajatellen.

- “Levy-yhtiöt lahjovat teitä soittamaan tiettyjä levyjä ja siksi ne soivat niin usein”.

- Levy-yhtiöillä on tosiaan arvatenkin budjetoitu markkinointiin tietty summa mainontaan ja sen sellaiseen promootioon. Varsinaista voitelurahaa en usko Suomen piireissä pyörivän, ensinnäkin myyntilukemat ovat kansainvälisesti hyvin pienet, kuten myös radioissa työskentelevän porukan määrä, joten ehkäpä on viisainta jos voitelisit vain oman välikkösi ja toivoisit jotain tapahtuvan.

- “Mainostajat määräävät mitä te soitatte”.

- En usko, että mainostajilla liioin olisi budjetoituina lobbareita, joiden ainoana työtehtävänä olisi valvoa sitä soitettavaa musiikkia, joita mainonnan yhteydessä soitettaisiin. Aivan sama, kuin väitettäisiin, että lehti-ilmoituksen maksanut mainostaja olisi oikeutettu vaikuttamaan itse lehden sisältöön. Jälleen kerran huomio on kuitenkin hieman sinne päin. Suomessa radiotoimintaa on käytännössä mahdollista harjoittaa vain kahdella tavalla, valtiollisen viestintäviraston kokoamin tv-maksuin, jotka tilitetään lyhentämättöminä Yleisradion tv- ja radiolähetyksiin, toinen tapa on mainosrahoitteinen radiotoiminta. Mainostajat eivät suinkaan ole mikään yhtenäinen ryhmittymä, joksi usein halutaan ajatella, vaan katsovat hyvinkin tarkkaan mihin mainosrahat kohdistetaan. Radio ei tässä suhteessa ole välineistä jokaiselle toimijalle sopivin, esimerkkinä vaikkapa lentoyhtiö, joka haluaa mainostaa kampanjahintojaan vaikkapa kymmeneen kohteeseen. Ne hintoineen lueteltuina peräjälkeen eivät välttämättä radiossa toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä siellä valitaan ennemmin sanomalehtimainos kuin ruvettaisiin minuutin ajan luettelemaan kohteita hintoineen radion mainostauolla. Itse en voi mennä purkki kourassa sovittelemaan takamustani toimituksen ulkopuolelle Helsingin Tehtaan-Telakkakadun kulmaan tai feissaamaan Rautatieasemalle kerätäkseni varoja Radio Rockin toimintoja varten, koska emme ole yleishyödyllinen yhdistys. Jollain lailla tässä välissä yritellään sählätä.

Mainosrahoitteisten radioiden tulee siis toteuttaa sitä vaikeata kahteen suuntaan kumartelua samanaikaisesti. Houkutella yleisöä niin paljon, että on osoittaa mainostajille kannattavuutta valita juuri tämä ympäristö tuotteelleen. Jos radioasema ei tässä onnistu siten, ettei pysy kannattavuusrajan yläpuolella, silloin radioaseman tarjonnassa on vikaa ja tekijät vaihdetaan sellaisiin, joiden uskotaan tuotteen kohentamiseen pystyvän. Koska ainakin toistaiseksi työsuhteemme ovat säilyneet, uskoa täytyy, että jossain ollaan onnistuttu.  

-”Mulle riitti! Hyvästi iäksi”!

- Kiitämme tiedonannostasi. Meille voisi aivan yhtä tähdellistä työmme kannalta olla se, että ilmoittaisit uudelleen palautelaatikon kautta, ajattelitko kenties tänä iltana masturboida vai säästää huomiseen.

- “Tilasin internetistä sellaisen palvelun, josta maksan kuukausimaksun ja saan kuunnella nyt ihan niitä biisejä joita haluan. Eipähän tarvitse olla enää teidän armoillanne”!

- Kiitos sinunkin tiedonannostasi. Ei radioasemien armoilla ole ennenkään tarvinnut olla, netistä, ja jo sitä ennenkin oli mahdollista ostaa mieleistään musiikkia. Niitä kutsuttiin äänilevyiksi. Rivien välistä olen silti lukevinani, että radio on sinulle lähinnä musiikin soittorasia. Täällä on välillä kyllä juontajiakin puhumassa, ja radiolähetys perustuu sinänsä juuri siihen hetkeen, jota eletään. Mutta kiva, että löysit internetistä tällaisen palvelun, ja kerrothan äskeisen  palautteenantajan tapaan, mitä kaikkea muuta internetin sivuilta olet löytänyt!

- “Vaihtakaa radionne nimeksi Radio Metallica/Radio Kotiteollisuus/Radio Sejase bändi kun sitä koko ajan soitatte! Sejase bändi ei ole ROCKIA! vaihtakaa nimeksenne Radio POP”!!

Kiitämme havainnoistanne. Joutuisimme kuitenkin vaihtamaan nimeämme kohtalaisen usein, jopa monta kertaa päivässä, johtuen kuitenkin varsin monipuolisesta tarjonnastamme. Jos teillä on pakonomainen tarve nimenvaihtamiseen, ihan ystävällisesti ehdotuksena, jos aloittaisitte vaikka itsestänne,  sikäli kuin nimenvaihtovietti on jo niin pakottava, ettekä millään keksisi mikä nimi voisi tulla kyseeseen. Nöyrä ehdotukseni tässä.

- Radio JokuMuu Suomessa soittaa parempaa musaa kuin te. Ottakaa siitä mallia!

- Eikö olisi helpompaa, kun oman radiokanavasi olet löytänyt, kuuntelisit sitten sitä, ettei meidän tarvitsisi rukata koko systeemiämme uusiksi. Soittaahan Radio JokuMuu esimerkiksi keskiyön ensisoittona uudet albumit kannesta kanteen heti vuorokauden vaihduttua, ja sitten vielä koko levyn sen päivän aikana biisi kerrallaan tunnin välein? Täytyy meidän varmaan sitten tarkistaa toimintaperiaatteitamme, jos Radio JokuMuu näin jo tekee.  Parannusehdotuksia, ihan konkreettisia sitten taas toivoen vrt. ed. heitto “Vaihtelua”.

“Ymmärrättekö musiikista yhtään mitään”?

- Miten vastausinto hiipuikin juuri tähän. Vastatakseni omasta puolestani, että jotakin ehkä.

Ei kai sitten muuta kuin rock rock.

-

Näin luki ennen vanhaan aerosolityypisissä purkeissa, ja lukee varmaan edelleenkin. Ravistaminen on sittemmin saanut näköjään uusia merkityksiä.

Kollegoitani, Radio Rockin aamutiimin Jussi Heikelää ja Aki Linnanahdetta kohtaan on esitetty tutkintapyyntö rikokseen epäiltyinä, tarkemmin eriteltynä yllyttämisestä pahoinpitelyyn suorassa radiolähetyksessä. Studiovieraana oli tapahtumapäivänä, 21. syyskuuta 2009  Simo Rantalainen (s.1961, Lahti).

“Blogistaan tunnettu perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on tehnyt tutkintapyynnön Simo Rantalaisesta, eli Mujahed bin Risto Faisalista.

Halla-ahon mukaan Rantalainen on uhkaillut häntä Radio Rockin haastattelussa. Radio Rockin suorassa lähetyksessä Rantalainen sanoi muun muassa haluavansa “vähän ravistella” Halla-ahoa, kun puheeksi tulivat Halla-ahon kommentit islaminuskosta ja pedofiliasta.

Halla-aho kertoo tutkintapyynnöstään maahanmuuttokriittisellä Homma-foorumilla.

Kirjoituksessaan Halla-aho muistuttaa, että Rantalainen on tuomittu aiemmin kunnianloukkauksesta, pahoinpitelyistä, ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta, joten on luonnollista pitää häntä tasapainottomana ja suhtautua uhkauksiin vakavasti.

Halla-aho syyttää myös ohjelman juontajia Jussi Heikelää ja Aki Linnanahdetta rikokseen yllyttämisestä, koska nämä ruokkivat Rantalaisen uhkauksia sanomalla, että Halla-aho “asuu ihan tässä lähellä”.

– Vihjailemalla jo uhkauksia esittäneelle ja väkivaltaiseksi tietämälleen Faisalille asuinpaikastani, toimittajat Heikelä ja Linnanahde mielestäni tosiasiallisesti yllyttävät häntä joko esittämään laittomia uhkauksia, tai suoranaisesti ryhtymään väkivallantekoihin”.

Kuuntelin Rantalaisen haastattelun jälkeenpäin podcastina. Olennaisin siitä translitteroituna kuului Rantalaisen sanomana:

“Tuokaa se tänne studioon, niin saadaan vähän niinkuin säpinää tänne, niin mä voin vähän ravistella”.

Heikelä/Linnanahde: “Asuu muuten ihan tässä lähellä”.

Rantalainen: “Antakaa osoite, niin mä voin Vellun kanssa tuosta kun lähdetään…”

Mielenkiintoisena tässä voi pitää Halla-ahon (s.1971, Tampere) taustaa kielitieteilijänä, joksi hänet Wikipediassakin luonnehditaan:

Hän opiskeli vuosina 1995–2000 Helsingin yliopistossa pääaineenaan venäjän kieli ja väitteli vuonna 2006 filosofian tohtoriksi. Väitöskirjassaan hän tutki muinaiskirkkoslaavia. Huhtikuusta 2007 alkaen hän on laatinut Suomen Kulttuurirahaston apurahan tuella ukraina–suomi-sanakirjaa yhteistyössä kääntäjä Juri Zubin kanssa.^[2] Tieteellisiksi kiinnostuksen kohteikseen Halla-aho on maininnut historiallis-vertailevan indoeuropeistiikan, muinaiskirkkoslaavin, slaavilaisten kielten historiallisen morfologian sekä gootin ja fryygian kielen

Itse (s.1958, Helsinki) olen kokenut ensisijaisimmaksi opetella käyttämään äidinkieltäni suomea, mahdollisimman virheettömästi,  ja ainakin omalle, kuten kalenterivuosissa likeiselle Rantalaisen ikäluokalle, henkilön “ravistaminen” merkitsi lähinnä kuvaannollista “herää ajattelemaan”-ilmaisua, tai sitten fyysisesti, ravistamaan uinuvaa henkilöä hereille.  Ilmaisua ei ainakaan tuolloin millään lailla pidetty, tai sen katsottu viittaavan väkivaltaisiin, saati vahingoittaviin toimenpiteisiin, vaan pelkästään antamaan aiheen tarkistamaan siihen saakka omaksumiensa näkemyksien uudelleenarvioimista. Vastakkaiseen mielipiteeseen  Suomen perustuslaki suo mahdollisuuden, sen kahdennessatoista pykälässä. 

Rantalainen antoi Korporaation lähetyksessä, sikäli kuin suomen kieltä osaan tulkita, pyytämään tuomaan Halla-ahon “tänne” eli Radio Rockin studioon, joka sijaitsee Helsingin Punavuoren kaupunginosassa, eikä siitä ole pitkä matka Eiraan, jossa Halla-aho asuu. Tämä on ollut jo yleisemmin tiedossa vaikkapa Helsingin Sanomain artikkeleiden julkituomana. Radio Rockin studiossa tuskin väkivaltaisia yhteenottoja sallittaisiin, varsinkaan suorassa lähetyksessä, joten kyse olisi ollut hyvinkin todennäköisesti  lähinnä sanallisesta kanssakäymisestä.

Halla-aho pitää Rantalaista tasapainottomana ihmisenä, koska Rantalainen on tuomittu aiemmin tekemistään rikoksista. Tietääkseni Suomessa henkilö, jota tekemästään rikoksesta on rangaistu, ja sen sovittanut, voi jatkaa elämäänsä sen jälkeen menneisyydestään vapaana ihmisenä.  Paitsi kenties muiden ihmisten mielissä, joiden mukaan tehdyt rikokset ja niistä saadut ja sovitetut rangaistukset säilyvät elämänkaaren loppuun saakka.

Oman muistikuvani mukaan Simo Rantalainen on jäänyt mieleeni, paitsi sanavalmiiina, myös erittäin tilannetajuisena toimittajahaastattelijana Hyvät, pahat ja rumat-  suorassa TV-lahetyksessä. Vaikka kysymykset olivat ainakin osin taustatiimin kirjoittamia, Rantalainen kykeni niistäkin loihtimaan jollain lailla elämänläheisiä, oli pöydän toisella puolella kuka hyvänsä, ja valovuosia edellä verraten vaikkapa sinänsä tyylikkään ja arvostamani Arto Nybergin talk-show’hun, jossa kuitenkin tuoksuu halpahallin partavesi myötäsukaisine lähestymistapoineen. Simo Rantalainen esitti kysymyksensä kansantajuisesti, eikä arkaillut tarttua vastaukseen vastakysymyksellä “mitä tarkoitatte tuolla”. Tämän jälkeen pahaa-aavistamaton haastateltava saattoikin olla matkalla jo ns. puihin. 

 Rantalainen joutui sittemmin nöyryyttävästi kokemaan sen, siinä missä julkisuusnäkyvyys oli hetken huipussaan, niinä menestyksen päivinä, jolloin selkä ja olkapäät hakattiin kannustuksena  sinipunalle, vain yhden kuprun ja sinänsä vapaa-aikana tapahtuneen välikohtauksen jälkeen, joutui sitten ilmeisesti loputtomaan dispoon eli hyllytetyksi. Rantalaisen kirjoittama kirja antanee lisäselvityksiä moniin asioihin.

Itselläni ei sinänsä Rantalaisesta ole kovinkaan mukavia muistoja, hän kun ilmaantui erään HPR-lähetyksen jälkeen taksilla viereisestä Maikkarin (=MTV3)  toimirakennuksesta Yleisradion puolelle, jonka Radiotalon ovipäivystäjänä tuolloin 90-luvun puolivälissä toimin. Rantalainen ilmoitti tiskillä, että täällä on hänelle jokin paketti tai kirjekuori. Kun sitä ei noudettavien kaapista löytynyt ja kerroin, ettei täällä ole sellaista, vastauksena klassinen “etkö tiedä kuka olen”. Vastasin tunnistaneeni, että tiedän kuka olet, mutta siitä huolimatta täällä ei ole nimelläsi mitään noudettavaa. 

“Tämä on aina täällä Yleisradiossa tällaista”, kuului Rantalaisen vastaus, johon leikkiin lähdin mukaan. “Voi olla. En ole ollut täällä vuodesta 1926 lähtien, jolloin Yleisradio perustettiin”.

-”V**tuiletsä?” - En, mutta jos täällä sulle jokin paketti olisi ollut, se olisi jo sun kädessä. Nyt kun se ei ole, en voi sille mitään. Antamasi eväät olivat “joku on jättänyt tänne, ja mun piti hakea täältä”. En voi mitenkään tätä asiaa selvittää näin yömyöhään tältä pohjalta, (tuohon aikaan ei ollut vielä kännyköitä) joten voitaisko ajatella, kun mä en voi siksi paketiksikaan muuttua, jättää tää vaikka huomiseen, jollei tämä ole ns. kuolemankysymys. Kun aamuvuorolaiset tulevat töihin, saadaan asia tutkittua perinpohjin.

- Haista sinä jätkä v**tu. Rantalainen poistui taksiinsa.

Viisi minuuttia lähtönsä jälkeen Maikkarin lähetyksenvalvoja, jonka toimipiste oli tuolloin Ylen puolella TV-lähetyskeskuksessa,  saapuu videokasetin kanssa. “Tässä olisi tämän illan Hyvät, pahat ja rumat”. Ei kai tätä vielä käyty kyselemässä.?

En kyennyt antamaan tähän vastausta, koska omakin v-käyrä oli tapissa. Olisi tehnyt mieli siteerata Rantalaista. HAISTA SINÄ JÄTKÄ jne.

Tai siis, olisi tehnyt mieli ravistella.

->poistettu<-

“Yleisradiossa toteutettiin vuonna 1990 kanavauudistus, jonka myötä neuvostoliittolaisen musiikin ohjelmat loppuivat”.

- Sävy lauseessa on jotakuinkin neutraali, mutta rivien välissä lievästi paheksuva. Kyseessä oli tosiaan uudistus, joka merkitsi monen muunkin tuolloisen ohjelmanumeron päättymistä, ja kuten silloinen johto antoi vaikkapa sisäisessä henkilökuntalehdessä tuolloin ymmärtää, ei ole mahdollista rakentaa jotakin uutta säilyttämällä samanaikaisesti kaikki entiset elementit. Nykyiselle Ylen johdolle tämä ei ole onneksi enää muodostunut ongelmaksi, vaan levittäydytään yhä uusille ja uusille alueille pönkittämään omaa merkitystä, jolle kysyntä luodaan sitten vaikka pakolla mediamaksun muodossa.

“Erittäin suosituksi noussutta Säveliä Neuvostoliitosta- radio-ohjelmaa pitkään toimittanut Tero Heinänen arvelee sarjassa, että venäläiselle mollinostalgialle olisi edelleenkin kovasti kysyntää kansan parissa, jos sitä olisi tarjolla”.

- Venäläistä musiikkia on varmasti esim. internetin välityksellä tarjolla sitä haluaville. Niin antenniteitse, kuin internetin kautta Suomessa kuuluu Radio Sputnik, jota olen tässä naputellessani kuunnellut. Tarjolla on ollut diskopoljentoisempaa musisointia, venäjäksi  laulettuna.

->poistettu-<

Olin vakaasti päättänyt olla kommentoimatta, sitä mitä entisen työnantajani palveluksessa ollessani sain kokea. 26 vuotta Yleisradion ovipäivystyksessä  eri toimipisteissä työskenneltyäni oli sellainen kuuri, jonka jälkeen  mikään inhimillinen, tai epäinhimillinen ei voi tuntua yhtään miltään. EI YHTÄÄN MILTÄÄN. Törmäsin kuitenkin lomalta palattuani uutisointiin mediamaksusta,  jota aiheellisesti “Yle-veroksi” oli ruvettu kutsumaan. Kyseessähän näyttäisi olevan korvamerktty, veronluonteinen, tasasuuruinen maksu yleisradiotoiminnan rahoittamiseksi. Erään keskustelupalstan kautta ohjauduin myös Iltalehden kolumnistin, aiemmin Yleisradioon viherstalinistien tyyssijaksi tms. suhtautuneen Aarno Laitisen kirjoitukseen 2.5.2009. Takki tuntuu heiluvan niin ettei tiedä miten kuinka yllä pitää.

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200905029506588_k6.shtml

“Koko lehdistö on julistanut sodan komitean ehdottamaa mediamaksua vastaan, sillä se muka sortaa köyhiä ja uhkaa sananvapautta -lehtiyhtiöiden toimitusjohtajat ja alan järjestöt vastustavat synkeästi, että Yleisradio saisi lupamaksun sijaan joka talouteen menevän mediamaksun. Heidän mukaansa mediamaksu on epäoikeudenmukainen, kun se on samansuuruinen köyhille ja rikkaille. Niinhän sanomalehtien tilausmaksutkin ovat”.

Kuten Laitinenkin varmasti tietää, lehtien tilaaminen on vapaaehtoista, tämä on myös keskustelupalstojen vastineissa esille tuotu. En ymmärrä, miksi päätoimittajat, lehtiyhtiöiden toimitusjohtajat ynnä alan järjestöt eivät saisi kyseenalaistaa “Yle-veroa”. Saati yksittäiset kansalaiset. Tuskin sitä kukaan muukaan tekisi. Ainakaan Yleisradiolla itsellään tuskin on intressejä arvioida omia tekemisiään, vaan kaikki, mitä tekevät ja julki saattavat, on perusteltavissa Yle-lailla (vuoden 1994 alusta) ja sen myötä julkisen palvelun nimiin. Mihin ikinä Ylessä halutaankaan ja ehditään tarttua. 3500 “sisällöntuottajan” voimin. Tsekkaapas Aarno meidän “apinalaatikostamme” monellako naamalla pyöritämme Radio Rockia 24/7. Ei ole kymmentä enempää vaikka laskettaisiin kuvaan kuulumattomat musiikki- ja ohjelmapäälliköt mukaan. Mutta he ovat liian kauniita että naamansa olisivat oheistaneet valokuviin. No joo mut yks ja ainoa radioasema vaan. Sori, sanois Hynynen.

Välikommenttina tähän kuitenkin, että mitään “Yle”-itseismöykkyä ei ole olemassakaan, vaan siitä vastaavat kulloinkin johtotehtäviin valitut henkilöt. Kuka milläkin perustein.

“Lehtien mielestä on väärin, että mediamaksun joutuvat maksamaan nekin, joilla ei ole televisiota. Kaikki katsovat kuitenkin televisiota joko kotona tai kylässä, ja korttelikapakassa käydään katsomassa urheilukilpailut. Eduskunnan saunassakin lestadiolaiset kansanedustajat katsovat jääkiekon MM-kisoja, vaikka heidän ei pitäisi katsoa televisiota lainkaan”.

En koskaan hankkinut digiboksia enkä myöskaan tiedä Laitisen kyläilyistä, mutta paremmin hän tuntuu tietävän minun. En harvoilla kyläreissuillani ensi töikseni vaadi televisiota auki, jos jossain vierailen. Korttelikapakan, jos siellä joskus käyn, kun sekin Laitisen mielestä tuntuu olevan jo tv-maksun peruste sinänsä, kanavavalintaan en voi vaikuttaa. En alkuunkaan ymmärrä,  miten joidenkin lestadiolaiskansanedustajien televisionkatsomisfrekvenssi voi vaikuttaa siihen Laitisen osittain lanseeraamaan syyllisyyteen, jota todellakin televisiottoman kansalaisen tulisi kokea siitä, että jostain ihanakylästä valittujen kansanedustajien tv:n katsominen yltyy siitä, että antautuvat mulkosilmän heikkoudelle. Laitisella lienee selitys tähänkin.

“Muutama päätoimittaja ja toimitusjohtaja ovat käyneet vuosia kampanjaa Yleisradiota vastaan. Tarkoitus on saada niin ahtaat säännökset, ettei Yleisradio “julkisen palvelun” verukkeella saisi esittää viihdettä, urheilua tai juuri mitään muutakaan, mikä kilpailee kaupallisten kanavien ja lehdistön kanssa”.

Miten niin “kampanja Yleisradiota vastaan”? Onko Yleisradiossa kaikki tämän maan mediaosaaminen, jota ei saa eikä sovi kritisoida?

“Ilmeisesti tarkoitus on, että Yleisradio saisi esittää vain virallisia tiedotteita, sään, siitepölytiedotteen ja hartausohjelmat”.

No sitten toiseen laitaan, jonka kärjistävä kolumnisti osaa. Yleisradiossa on (ja voin sanoa, että siellä on paljon) osaamista, muuhunkin, kuin mainitsemiisi raameihin. Kyse on lähinnä siitä, missä laajuudessa niitä tarvitaan. Mainitsemiesi äärimmäisvähimmäis-tiedotteiden pohjalta.

“Miten voivat päätoimittajat olla niin itsekkäitä ja arvostelukyvyttömiä? On suuri rikkaus, että olohuoneemme nurkassa on teatteri, ooppera, elokuvat, stadion ja uutiset, ja tämä ylellisyys rahoitetaan jollakin kohtuullisella maksulla”.

On siis suurta itsekkyyttä ja arvostelukyvyttömyyttä, että jotkut “päätoimittajat” eivät varta vasten tahtoisi, että olohuoneissamme ei olisi tarjolla mainitsemiasi asioita. Uutiset (ja suomalaisittain kohtuullisen puolueettomat) ymmärrän. Elokuvat, teatterit, oopperat ja urheilut ovat katsojain silmissä ehkä sen häränsilmän (=Ylessä oppimani ydinvyöhykeajattelun) ulkopuolella. Harmi kyllä, olen elokuvien suuri ystävä, mutta voin hankkia haluamani ilman “mediamaksuakin”.

“Mainostajien uhreiksi joutuneet tv-kanavat saavat esittää vain ohjelmia, joihin mainostoimistot suostuvat sijoittamaan rahojaan.

“Eivät mainostajat suostu maksamaan sinfoniaorkesteria, tv-teatteria, koulu-tv:tä, kulttuuriohjelmia, ruotsinkielisiä ohjelmia, venäjänkielisiä uutisia tai sivistäviä historian ohjelmia, jotka kaikki ovat Ylen vastuulla”.

Kaupalliset TV-kanavat eivät käsittääkseni ole mainostajien uhreja, vaan pyrkivät rakentamaan ohjelmistonsa siten, että se kiinnostaisi mainostajia. Tässä ei ilmeisesti ole epäonnistuttu, koskapa mainontaa mainoskanavilla esiintyy siten, että useampikin tv- ja radiokanava pyörii vähintään omillaan. Tietääkseni mikään näistä ei kuitenkaan ole kultakaivos. Yritämme kuitenkin ansaita palkkamme, jolla maksaa elämisen kustannukset, emme ole täällä ihan huviksemme suin päin sattumalta. Sinfoniaorkesterien ylläpito ei liene mainostajien tehtävä, jollei Koffin tai Moet & Chandonin sponsorointihalua ilmene. Noin esimerkkinä. Laitiselle tiedoksi, että TV-teattereita ei Suomessa tietääkseni ole ollut sitten 70-80-lukujen taitteen, puhumattakaan Koulu-TV:stä. Suomalaisen koulutus on tässä suhteessa käsittääkseni “ulkoistettu” ihan suomalaiselle koululaitokselle. Ruotsia äidinkielenään suomalaisten palvelun ymmärrän, koskapa suomenruotsalaiset ovat osa omaa kansallista perintöämme ja oikeutettuja palveluun sillä kielellä jota vanhemmat ovat lapsilleen alkaneet puhumaan. Venäjän- somalin- thain -vietnamin - kielisiä ym. uutisia pitäisin palveluna, joka kuuluu valtion rahoitettavaksi jos näin eduskunnan toimesta päätetään, Viittomakieliset uutiset kuulorajoitteisille kuuluvat mielestäni perustellusti verorahoituksen piiriin. “Sivistävistä” historian ohjelmista voin mainita, että filmimateriaali toisesta maailmansodasta on erityisen mielenkiintoni kohteena. Myös ne, joissa surutta isketään pistintä kylkeen vihollinen surmaten tai raiskataan puolustuskyvyttömiä naisia, jotka nälissään joutuivat antautumaan miehittäjien armoille kaikin puolin epäinhimillisen kohtelun uhreina. Näitä ei Ylen kanavilta näe. Jos haluat nähdä videomateriaalia näistä, ota diskreetisti yhteyttä.

“Päätoimittajat ovat sitä mieltä, että mediamaksun sijasta Yleisradion rahat pitäisi ottaa valtion budjetista. Se vasta hullu ajatus olisi. Kun joka vuosi päätetään eduskunnassa valtion budjetista, siellä on ainakin 150 tyytymätöntä kansanedustajaa, jotka eivät ole saaneet siltarumpualoitettaan tv-uutisiin tai joita A-studiossa on kohdeltu kaltoin. He eivät antaisi rahaa Yleisradiolle kuin sen verran mitä siitepölytiedotteiden kuuluttaminen vaatii”.

150 tai siitä lukemasta alle ylle ovat kansalaisten vapailla vaaleilla valitsemia  eikö niin Laitinen? Vai onko tarkoituksesi ohittaa Suomen perustuslaki? Onko Yleisradio jotain sellaista, joka on kaiken arvioinnin yläpuolella? Onko siellä senkaltaista osaamista, jota muualla ei Suomessa ole. Ihan johtoryhmää ja hallintoneuvostoa myöten?

“Hallitus on jo paljon vastuullisempi paikka päättämään mediamaksusta. Eikä kaikista ministereistäkään voi mennä takuuseen. Kerran oli toisena valtiovarainministerinä Valto Käkelä (sd), joka kiristi itselleen aikaa tv-uutisista, sillä muutoin hän ei kannata lupamaksun korotusta. Ylen raskas kalusto valjastettiin Käkelän vaalikampanjaan ja lupamaksu nousi”.

Tämä Valto Käkelä oli todellakin kerran toisena valtiovarainministerinä vuosina 1970-1971 (lähde: Wikipedia). Onkohan Laitinen maailma vajaassa 40 vuodessa muuttunut siitä mihinkään suuntaan? Yle? Mediakenttä?

“Lehdistö aikoo näköjään edelleenkin tehdä kaikkensa tuhotakseen kansakunnan tärkeimmän kulttuurilaitoksen Yleisradion toiminnan. Sellaista on sananvapaus”.

No mutta Aarno etkö itsekin edusta jotain muuta instanssia (=lehdistöä) kuin Yleisradio? Mistä lähtien Yleisradio on ollut kansakunnan tärkein kulttuurilaitos? Kuka määrittelee kulttuurin? Laitoksen tiedän, olin siellä kuukautta vaille 32 vuotta töissä.

Lähde Loka mun kanssa joskus ryyppäämään ja parantamaan maailmaa. Luin kerran että saat päänsärkyä  alle 20 euron punaviineistä, joten varmistan Bulevardin Alkosta että flindan hinta jää korkeintaan 19,95€.oon.
Mennään vaikka Tähtitorninmäelle kattoo mistä ennen lähti Boren höyrybotskit. Kai muistat? Nythän siitä lähtee Olympialaiturista Siljan kerrostalot ja Makasiiniterminaalista ties mitkä Linda Linet kun aiemmin siinä pöllytti höyryä CEOPC OTC. Se joka toi sirppivasara jengiä tänne ja vei SKDL jne. osastoa ihmettelemään kuinka hommat laitetaan kondikseen Neuvosto-Virossa. Niin ei sunkaan tarvi mennä Skattalle mennä stevien tönittäväks et sä oot nyt kielletyl alueel ihmettelemäs ku haahkat flygaa Stadiin ku ne on ollu ties missä kuukkeliskuugessa Keniassa talven.

Ystävällisesti,

Klaus Flaming

- Ääliöt, te ette tiedä asioista yhtään mitään.

- Ottakaa asioista selvää juntit.

- Ootteko oikeasti tota mieltä? Haistakaa nyt v***u.

Tällaisia lauseita satelee kymmenittäin Korporaation palauteboxiin. Suurin osa brutaaleista palautteista on välitöntä seurausta siitä, että palautteen lähettäjä on juontajan kanssa jostain asiasta eri mieltä. Juontaja siis sanoo mielipiteensä esimerkiksi turkistarhauksesta, ja kuulija on juontajan kanssa eri mieltä. Salamannopeasti juontajasta tulee tietämätön ääliö, jonka älyttömiä mielipiteitä ei jaksa kuunnella.

Timo T.A Mikkonen on sanonut, että hänellä on oikeus mielipiteisiinsä. Iso osa suomalaisista on varmasti samaa mieltä, mutta toivoisi Mikkosen pitävän mielipiteensä omassa päässään. Miksi? Koska olemme tyytyväisiä maailmaan vasta silloin, kun kaikki ovat kaikesta samaa mieltä? Sensuroidaan erilaisuus, erilaiset mielipiteen ja varsinkin kärkkäät sellaiset! Nyökytellään, hymistään ja myönnellään. Oi sitä kivaa ja mielenkiintoista elämää.

Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on käyttää aivojaan: ajatella, väitellä ja keskustella. Parhaassa tapauksessa erimielisyys synnyttää keskustelua niistä arvoista, joita olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä. Onhan se helpompaa leimata erilaisen mielipiteen kantaja ääliöksi ja asioista mitään tietämättömäksi. Silloin ei ainakaan tarvitse kyseenalaistaa omaa mielipidettään eikä varsinkaan nöyrtyä toisen edessä.

Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yksi mielipide ei syö toisen mielipiteen arvoa. Se korostaa sitä.

Näin viime yönä unta.

Työpöytäni Radio Rockin toimituksessa, minä sen ääressä kuulokkeet korvilla. Levy soi tietokoneessa ja toistovoimakkuus niin lujalla kuin Helwett-P:stä lähtee, samalla kun surffailen netissä etsimässä lisäinfoa bändistä. Näkökenttääni ilmestyy ohjelmapäällikön salskea hahmo, ottaen minuun katsekontaktin viuhtoen samalla voimakkaasti molempia käsiään. Vuodenaika on väärä kärpästen hätistelylle, joten käsitän hänen haluavan minun ottavan kuulokkeet korviltani.

- Klasu, olisko sulla hetki aikaa piipahtaa tuolla mun huoneessa?
- Onhan toki. Venaa tunti, mä vaan kirjaan itteni ulos koneelta.

- Joo… Sulkisitko samalla oven perässäsi.
- En. Revin sen sijoiltaan ja heitän seinän läpi Tehtaankadulle… No, mitähän herralla mahtaa olla sydämellä?
- Mulla on vähän uutisia. Istutko alas, niin kerron.

Painan puuta ja sana-assosiaatiosta tulee mieleeni tulee muuan kiihkoton seksuaalinen kokemus aikaa sitten (ei liity mitenkään tuohon kuvaan, siinä on Vixen-basisti Lynn). Hymähdän.

- No, mikäs noin hymyilyttää..? Hyvä että oot valmiiksi hyvällä tuulella, mulla on lisää miellyttäviä uutisia. Voin nimittäin kertoa, että hyvinkin pian verotuksesi kevenee ja vapaa-aikasi lisääntyy.

- Sehän hienoa! Sähän äijä oot! Millä sä noi saat aikaiseksi?

- Joudun irtisanomaan sinut.

- Aha…miksiköhän?
- Katsos, kun tämä meidän firma ei ole mikään kultakaivos, ja täälläkin on ruvettava säästämään henkilöstökuluista. Homma kulkee nyt siten, että me saadaan iltaohjelmat ilmaiseksi muualta.
- Annas kun arvaan.. Tämä on sitä uutta ajattelua, jossa julkisen palvelun ohjelmat on jo tuotettu kertaalleen tv-maksuvaroin, ja nyt niitä jaetaan ilmaiseksi uudelleen lähetettäväksi muillekin medioille.

- Juuri näin. Ymmärrät varmaan, ettei tässä ole kyse susta henkilökohtaisesti, vaan ihan siitä, että me voidaan täyttää toi sun ohjelma-aikasi ilmaiseksi, siinä missä susta väistämättä koituu kustannuksia työntekijänä.
- No näinhän mulle asia esitettiin edellisessäkin työpaikassani, että epäonnekseni olen vain tuottamaton resurssi, ei tämä mitään henkilökohtaista. Täytyy tässä vaan se sanoa, että kyllä on kohtalo erikoiset kortit jakanut. Sama firma, joka kaks ja puol vuotta sitten ulkoisti mut, pystyy nyt sitten päättämään mun työsuhteen täälläkin. No, onhan ne Ylen ohjelmat varmaan tasokkaampia kuin mihin mä pystyn neljänä iltana viikossa paneutumaan ja rockin suurimpia siihen vielä lisäksi.

- Tiedä nyt siitä… Olivatpa ne kenen mielestä tasokkaita tai vähemmän tasokkaita, pääpointti on se, että niitä saadaan ilmaiseksi käyttöön, ja toi ilta-aika, eihän se mitään prime-kuunteluaikaa silleen ole.  Kyllä mä olisin sut täällä halunnut pitää, mutta tällaista tää on kun tehdään bisnestä. Missä vaan kuluja pystytään karsimaan mahdollisimman vähäisin vaurioin, niin näinhän siinä käy. Joudun tässä lisäämään vielä tuskaa siinä, että kyselin vähän muiltakin kaupallisilta asemilta millainen skene niillä. Sama tuntuu olevan tilanne sielläkin, ja ihan samasta syystä.

-Jaa-ah.. No, vetipä hiljaiseksi. Mitäpä tuohon voi sanoa. Mites me tästä nyt vielä jatketaan?

- Paa nimi tohon paperiin, sulla on kuukauden irtisanomisaika ja saat siltä ajalta tietenkin täyden palkan, mutta ilman työvelvoitetta. Tajuut varmaan, ettei sua ole ihan hyvä laittaa enää lähetyksiin, ollaan huomattu, että sä osaat olla aika verbaalinen toisinaan, ja etenkin tällainen tilanne saattaisi kirvoittaa kohtuuttomiin suorituksiin. Ja eiköhän se sulle tässä tilanteessa oo EVVVK muutenkin. Voit tietty haahuilla täällä toimituksessa irtisanomisaikasi mutta sitten kun oot siivonnut työpöytäsi etkä oo enää tulossa käymään niin jätätkö kulkuavaimen tonne respaan.  Niin, ja henkilökuntakorttisi. Muista kanssa tsekata duunin sähköpostitilisi, sehän menee myös umpeen jossain vaiheessa. Ei kai sulla siellä paljoa mitään ole muutenkaan?

-E-ei.. Mitä nyt jatkuvasti yli 200 megaa, että järjestelmän pääkäyttäjältä tulee viestiä ylityksestä 2 kertaa vuorokaudessa. Ei kai tässä sitten kummempia. Mukavastihan tässä on meidän kesken silti mennyt. Et oo kertaakaan ees korottanut mulle ääntäs. Vain palkkaani.

- Heh…niin. En mäkään osaa tässä nyt muuta sanoa kuin että toivotaan kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Ja tsemiä.

Harvinaisen tyhjän oloisena raahustan kotiin. No, nythän jää sitten aikaa  lukea vaikka sanomalehtiä. Joskus on tullut ajatelleeksi, että kalenteri ei ole silloin kuosissa, jollei aamuisin ehdi Helsingin Sanomia lukea ennen työpäivän aloittamista. Aika usein näin on kyllä käynyt. Kas, tässä torstain 12. maaliskuuta lehdessä onkin itse toimitusjohtaja Jungnerin kirjoitus. Mehän ihan kättelimmekin vähän sen jälkeen kun herra oli ottanut toimitusjohtajan tehtävän vastaan vuonna 2005, hän kun asemansa puolesta luovutti minulle vuosittaisessa juhlatilaisuudessa mitalin 30 vuotta kestäneestä palveluksestani Yleisradiossa. Ei niistä mitaleista sinänsä kannata olla katkera, ovat semmoisia 20-senttisen kokoisia. Hopeata taisi tuo viimeisin jo kyllä olla. Näitä mitaleita jaetaan aina viiden vuoden välein 20 vuodesta eteenpäin, ja tervehdyspuheessaan hän totesikin, ettei halua enää nähdä suurinta osaa meistä viiden vuoden kuluttua. Porukka vähän ihmetteli, että miten niin, no, äh.. tarkoitin, että eivätkös teillä aika monella koita kohta eläkepäivät?  Eipä niillä eikä varsinkaan näillä näkymin. Mutta mitäs täällä oikein lukeekaan?

“Yle tekee sitä, mitä kaupallinen media ei halua tai osaa tehdä”. No, eipä ole siellä ajattelutapa miksikään muuttunut. Samanlaista uhoa se oli aikoinaankin. Missään muualla ei osata tehdä ohjelmia niin hyvin kuin Ylessä, kaupallinen räpistely on jotain niin surkeata, ettei niiden tarjontaa kukaan katselisi tai kuuntelisi. Kansa vaan on niin harvinaisen reikäpäistä, että kaikenlainen kuona kelpaa, kun sivistystaso on mitä on, ja haluaa ehkä ennemmin viihtyä vastaanotintensa äärellä kuin katsella puhuvia päitä, jotka saattavat keskustella sinänsä tärkeistä asioista. Tai ehkä kaikilla ei ole taloudellisa resursseja lähteä tekemään vaikkapa moniosaista tv-sarjaa saaristolaiselämänmenosta nyky-Suomessa rajalta toiselle. Voihan se tietysti olla, ettei kaupallisella puolella osatakaan ihan kaikkia hienouksia, muistellen vaikkapa sitä yhtäkin radioteosta, jonka tekemisessä äänituotannon tarkkailija kertoi kuluneen kolme työpäivää pelkästään siihen, että tuulettimesta saatiin aikaiseksi juuri oikea ja autenttinen flä-flä-flä-ääni.

“Omasta näkökulmastani Ylen tehtävä on maksimoida se hyöty, jota Yle isänmaalle tuottaa”. Huh huh. Täytyy kai sitten lohduttautua sillä, että tämä minun irtisanomiseni oli isänmaan parhaaksi. Kääntäen kai voisi ajatella, että vaihtoehtoinen tapa tehdä ohjelmia käsitetään maanpetturuutena ja tekijät voidaan tuomita laissa säädettyihin ankariin rangaistuksiin. No onneksi tuo on vain yksi näkökulma.

Lohdullisesti toimitusjohtaja kuitenkin näyttäisi toivovan, että Yle voisi jatkaa pitkäjänteistä työtään kaupallisen median kanssa.  Paitsi että vaihteeksi minun näkökulmastani sen paremmin Yle kuin kaupallinen mediakaan ei kuitenkaan taida olla mikään kasvoton möykky, vaan eiköhän kaikissa ole ihan yksittäisiä ihmisiä, ja monenlaista strategiaa joukkoon mahtuu. Josta puheen ollen, tässä kirjoituksessa mainitaan myös jokin mahdollistajastrategia. Mikähän se voisi olla? Mitäs hakumoottori tähän?

Aha, no nyt löytyi Ylen omilta sivuilta ihan kaksisivuinen teesikokoelma. Ota nyt tästäkin selvää… Eihän se ole tietenkään tyylikästä poimia vain jotain yksittäisiä kohtia kokonaisuudesta mutta voisiko tämä strategia mahdollistaa meikäläisen työllistymisen? Se kun tässä jostain syystä pyörii päällimmäisenä mielessä.

“YLE tekee yhteistyötä…vähän kaikkien kanssa tämän mukaan. Voisinko minä olla “muu sisällöntuottaja”, tai “kansalaistoiminnan muu osapuoli”. En ole jälkimmäiseen juurikaan osallistunut. Muu sisällöntuottaja olin kyllä 18 vuoden ajan, mutta en pystynyt elättämään itseäni niillä palkkioilla  ja näinpä minun oli kokoaikaisesti tehtävä vahtimestarin töitä. Niitäkään ei vaan enää ole, kun ne ulkoistettiin puolisotilaallisen organisaation tuntuiselle yksityiselle firmalle, joka muuten alunperin on ruotsalainen, ja pääkonttori edelleen siellä. Isänmaa hyötyy?

Mutta ei taida tämäkään olla ratkaisu. Eiköhän siellä  jo entuudestaan ole musiikkitoimittajia riittämiin. Mitenkäs sitä ohjelmistoa muutoin riittäisi Ylen ulkopuolellekin jaettavaksi. Ja mikä ihme täällä nyt piipittää?

Kännykkä. Mihin se nyt taas on tippunut… kohta jo raikaa täysillä.. Missä torkkunäppäin? ..äh, kun haukotuttaa.., samapa se, eihän tässä enää minnekään kiire. Ei kun hittolainen…mä oon nähnyt unta! Siis tänään sittenkin lähetys! Ja taas pohtimaan millä biisillä aloittaa.. eiku nythän onkin lauantai. Rockin suurimpia siis sommittelemaan, ainakin alustavasti. Ensi viikolla se on… HIM. Onneksi rock-maailmassa voi menestyä kansainvälisesti ihan omillaankin, eipähän toisaalta ole “maksuttomia”  julkisen palvelun bändejäkään kilpailemassa suosiosta. Täytyy kuitenkin jatkossa seurailla kuinka mahdollistajastrategian käy. Mahdollistahan on myös se, että rahoitusmallia muutetaan ja julkinen palvelu mitoitetaan uudelleen. Ei välttämättä enää yhtiön sisäisesti.

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Eipä kai tuo mitään, niin näyttää moni muukin täällä tehneen.  En ole aiemmin päiväkirjaa pitänytkään, tavallaan harmi kyllä, mutta siihen on ollut hyvä syy, johon voi vedota tilanteessa kuin tapauksessa. En ole mielestäni ehtinyt.

Aivan ensimmäinen päiväkirja tämä ei minulle kuitenkaan ole. Noin neljä-viisivuotiaana pidin “ruokapäiväkirjaa”, jossa kupletin juoni oli se, että kirjoitin yhdelle aukeamalle sinä päivänä syömäni ravinnon eriteltynä, ja sain siitä hyvästä palkkioksi kiiltokuvan liimattavaksi samaiselle aukeamalle. Siihen aikaan kiiltokuvia oli myös pojille, ne eivät olleet siis mitään prinsessahahmoja tms. vaan kuvia junista tai autoista  

Ruokapäiväkirjan pito ei näytä jatkuneen kovin pitkään (ilmeisesti palkintokuvat loppuivat), mutta olihan tästä kuitenkin se hyöty, että pääsin opettelemaan ja harjoittelemaan kirjoittamista. Samalla tulin tallentaneeksi 60-luvun alun kotiruokakulttuuria vaikkapa nyt tässä ihmeteltäväksi.

Yleisimmin tarjolla näytti olleen perunaa,

useissa eri annoslajeissa, tavanomaisimmin kuitenkin keitettyinä tai muusina. Muistan hyvin, että lempiruokaani oli murukastike. Myöhemmin opin tietämään, että oikeampi nimitys sille on jauhelihakastike. Mahdollisesti tulin myös kirjoittaneeksi aivan ensimmäiset englanninkieliset sanani  ruokapäiväkirjaan, pakkauksen kyljestä suoraan CORN FLAKES. Koskapa valmistajan merkkiä oli vaikeampi hahmottaa tyylitellystä kaunokirjoitusasustaan johtuen, tyydyin vain kirjoittamaan miltä se kuulosti lausuttuna, eli “Kelloks”. Muistan senkin, etten pitänyt kalanmaksaöljystä sitten lainkaan, mutta niinä kertoina kun sitä oli merkitty nautituksi, aukeamalla komeili kaksi uutta kuvaa.

Mitään sellaista ruokalajien kirjoa, kuin mitä nykyään on, ei tietenkään ollut. Jos joku olisi sanonut, että tänään syödään pizzaa tai pastaa, olisin varmasti kuvitellut kuulleeni väärin, enkä missään tapauksessa olisi suostunut laittamaan moisia suuhuni. Nehän olivat paremminkin jotain sellaista, mitkä tulivat ruokailujen jälkeen aikoinaan elimistöstä ulos. Näyttää meillä silti joskus olleen “spakettia”.

Nyt, verkkopäiväkirjani, varmasti ihmettelet, mitä ihmeen tekmistä tällä on Radio Rockin kanssa. Ei sillä mitään olekaan. Minä vain harjoittelin tämmöisen tekemistä ja ajattelin nyt katsoa miltä se tulee näyttämään. Ei kerrota tästä muille, kyllä tästä kohta päästään itse asiaankin, jos tämä onnistuu.

Mitä tehdä, kun kaikki on huorattu? Siis niinku ihan kaikki. Koti, perhe, tutut ja tuntemattomat. Mikäli kysymyksessä on nainen, on silikonit jo otettu ja mahdollisesti bi-kortti käytetty.

Sukupuolesta riippumatta Jumalakin on tuotu lehtien palstoille, mutta ei lähde siltikään enää lehtijuttuja. Fyrkat loppu, eikä edes Seiska vie Kanarian lämpöön. Hyvät ystävät, nyt puhutaan – ei pelkästään julkimon painajaisesta – vaan suorastaan julkkiksen maailmanlopusta. Eikö todella enää millään saada luottotoimittajaa kiinnittämään huomiota?

Totta kai saadaan, kysy vaikka Tukiaisen tytöiltä. Kysymys on omasta luovuudesta, jossa vain taivas on rajana. Kirjaimellisesti. Heitä vitosvaihde silmään ja ota demonit esiin niin johan alkaa salamavalot välkkyä. Ainakin Hymyssä.

Tällä viikolla ilmestyneen Hymyn sivuilla Johanna Tukiainen kertoo meille, kuinka demonit keskellä yötä käskivät Julia-siskon paistaa pitsan uunissa. Siis jukolauta, ideapankki on ehtymätön. Nämäkö ovat niitä bisnesideoita, joita sisarukset Johannan kertoman mukaan miettivät kotitalon parvekkeella siiderilasit kädessä? Jos ovat, niin eihän tätä voi kun arvostaa. Kuinka moni unohdettu wannabe-julkkis olisikaan edelleen keskuudessamme, jos vain olisi tajunnut kertoa juorulehden toimittajille häntä vainoavista demoneista. Rachel, Janita, Kaki???

Tukiaisen siskokset ovat kuin vesilasiin upotetut pingispallot. Mitä ärhäkämmin painat pallon pohjalle, sitä nopeammin se ponnahtaa pinnalle. Ja pelottavaa kyllä, se jää vieläpä kellumaan. Niin tuntuu jäävän Tuksukin.

Kokonaan toinen juttu on sitten, kuka lopulta voittaa tämän mediapelin. Tukiaisen luovuudellakin on rajansa.  Toisaalta, mikäli demonit (joiden kanssa isäkin on muuten puhunut puhelimessa) ihan oikeasti vainoavat, niin pehmustettu huone Kellokoskella on ainoa oikea paikka.

Sitä paitsi pitkässä juoksussa alkaa kertyä ikävää jenkkakahvaa vyötärölle, jos yötolkulla paistaa rasvaisia pakastepitsoja demonien kanssa. Siinä saakin sitten taas keikuttaa persettä tanssikeikalla, että kalorit on kulutettu.

Blogi mitä h…….Lupasin aina itselleni, että niitä ei kirjoitella. Ja kuinkas kävikään. Radio Rockin juontajien ensimmäinen blogi. Voisiko tuon sanan mahdollisesti vaihtaa johonkin muuhun? Hyviä ehdotuksia vastaanotetaan täällä. Syy miksi juontajien kirjoitukset tulevat näille sivuille hieman hitaammin, ei johdu laiskuudesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettemme halua häiritä teitä esimerkikisi tiedolla siitä kuinka monta kertaa Linnanahde käy paskalla päivittäin.

Nyt asiaan. 26. 2 2009 Helsingin Nosturissa esiintyi iloinen rytmiryhmä nimeltä Five Finger Death Punch. Yhtyeen kitaristi Zoltan Bathory jakoi ajatuksiaan musiikista ja monesta muusta asiasta meille. Hänen ajatuksiaan voit katsella täältä. Mukava tavata leppoisa kaveri, joka silmät kiiluen puhui omasta musiikistaan ja kaikesta siihen liittyvästä.

Itse keikka oli tunti turpaan osastoa(toimi). Parvelta alas katsellessa täytyi vain ihailla nuorison energiaa. Sekin tuli huomattua, että sedät kuuluvat parvelle.

Tanssii 5FDP kanssa

Tässä vähän lisää tietoa bändistä http://www.myspace.com/ffdp

5FDP työpaikalla