Nelosen Blogit

Harjamiehet tulee aina!

12.10.2009 Jani Juntunen

Mikä on maailman suurin bändi tai artisti juuri nyt?

Kysymyshän ei ole edes tärkeä, mutta on tärkeää nostaa esille asia joka usein jää huomiotta. Tai tarkemmin sanottuna joukko, jonka on aika saada ansaitsemansa kunnia. Suurinta juuri nyt voi miettiä ainakin levymyynnin, kiertuetulojen, listaykkössijojen, mediahuomion, klassikoiden, tai vaikka radiosoiton kautta.
Mutta.

Levymyynti?
Levymyynnillä joku voi olla ykkönen joulukokoelmallaan. Olisi naurettavaa väittää jotain esiintyjää maailman suurimmaksi vain sillä perusteella, että levy on ollut sopivasti esillä tryffelikarkkien vieressä silloin kun sinä olet ollut turhan herkällä tuulella lahjaostoksilla. The Beatles voisi olla klassikoiden ja levymyynnin(kin) perusteella ykkönen, nyt kun koko tuotanto on uudelleenjulkaistu ja kansainvälisen levyteollisuuden uskotaan saavan Beatlesin avulla alamäkeä tasaantuman. Jotkut ovat kuolemattomia, mutta Beatlesilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta päteä enää kaikkein tärkeimmmällä mittarilla, joten annetaan olla.

Kiertuetulot?
Madonna keräsi juuri päättyneellä Sticky & Sweet kiertueellaan yli 400 miljoonan dollarin (n. 280 miljoonan euron) lipputulot. 85 konserttia, 32:ssa maassa. Esityksen näki n. 3,5 miljoonaa ihmistä. Pelkästään Suomen keikan lipuista kertyi 12 miljoonaa dollaria. Näihin muuten sitten päälle keikkojen fanituotemyynti. Joo, Madonna on sooloartisteissa ykkönen, kiertuetuloissa. Bändeistä esim. Rolling Stones keräsi vielä paljon enemmän vuosien 2005-2007 A Bigger Bang kiertueellaan, 558 miljoonaa dollaria. Bon Jovillakin on tapana kerätä hyvät kiertuerahat. The Policen comeback-kiertue viime vuonna oli taloudellisesti menestys.
Ei kai kukaan kuitenkaan arvota suurinta sillä perusteella, kuinka paljon yritysvieraita on tuotu katsomaan kaksi ensimmäistä kappaletta, jonka jälkeen yritysvieraat eivät enää muista kenen keikalla ovat? Myös maakunnista tulevat bussikuljetukset näille isoille keikoille perustuvat enemmän tarpeeseen päästä jollain tekosyyllä maakunnasta pois, ja juoda känni jo tulomatkalla. Se on ihan sama kuka esiintyy, mutta kiva kun raittiuslautakunta järjestää. Eipä siis lasketa kiertuetuloja.

Ykkössijat myyntilistoilla?
Äh, levymyynnistä oli jo puhetta. Listaykkönen olet ajoituksen ja markkinoinnin mestarina. Vaatii ammattitaitoa, mutta mutta.

Mediahuomio, palstamillimetrit?
Mieleen tulee Britney Spears. Niin just.

Radiosoitto?
Senhän ratkaisee mitä testataan ja miten konsulttitoimisto tuloksia tulkitsee. Eipä siis hötkyillä tämän kanssa.

On kuitenkin olemassa yksi täysin aukoton mittari Maailman suurimman artistin nimeämiseksi.

Maailman suurimman määrittää harjamiesten määrä.

Tiedättehän, lämmittely bändin jälkeen, muutama minuutti ennen pääesiintyjän keikkaa, lavalle ilmestyy joukko kiertuehenkilökuntaa harjaamaan lava puhtaaksi kaikesta pienestä lavalle lentäneestä ja jääneestä. Kun levyt myy ja kiertueella käy firmoja, on varaa palkata komppanian verran henkilökuntaa. Näistä osan hommaksi jää lakaista lattiaa. Ei sillä, etteikö se olisi tärkeää hommaa. Harjamiehet kuuluvat stadionesiintyjien rituaaleihin. Harjamiehet luovat sähköisen odotuksen tunnelmaa. He luovat vaikutelman että tämän esiintyjän kohdalla kaikki on hyvin tarkkaa ja kohtaa tulee jotain suurta.
Isoilla keikoilla harjamiehet tulee aina.

Olen tehnyt omia havaintoja näistä harjamiehistä, absoluuttisista Suurimman esiintyjän mittareista.
AC/DC:n keikalla marraskuussa New Yorkissa kaikki oli muuten täydellistä, mutta harjamiesten määrä oli pieni pettymys. Madison Square Gardenin lavalle heitä olisi mahtunut enemmänkin. Kesäkuun Pariisin keikalle AC/DC:n harjamiesten määrässä ei ollut tapahtunut näkyvää muutosta, vaikka 80 000 ihmistä vetävä Stade de France vaatiikin kaikilta osin isot järjestelyt.
Niin ikään kesäkuussa harjamiehiä oli paljon liikkeellä Roomassa, jossa ennen Depeche Moden keikkaa homma hoitui hyvää keskitasoa olevalla arsenaalilla. Depeche Mode osoitti olevansa jo lähellä suurimpia.
U2 meni viimeisimmällä levyllään 30:ssa maassa listaykköseksi ja maailmankiertueella on epäilemättä paljon harjamiehiä. Heinäkuussa olin menossa laskemaan ne Dubliniin, mutta liput jäi laatikkoon, kun täytyikin itse välillä harjailla kotona. Vahva epäily on kuitenkin siitä, ettei U2 ole juuri nyt suurin. Metallica ei myöskään pärjää kun ryhdytään siivoushommiin. Metallica ei nousisi ykköseksi muillakaan mittareilla laskettaessa.
Monet pitävät Madonnaa popin kuningattarena. Siihen nähden elokuun Suomen keikalla Madonnan harjamiesten määrä oli hämmästyttävä. Harjamiehiä oli tasan yksi. Madonnalla, yksi harjamies!? Tosin sekin otti yleisönsä, mutta Madonnan ollessa kyseessä harjamiehiä luulisi olevan niin paljon että kun jonon ensimmäinen lakaisee Jätkäsaaressa lavan etureunaa, jonon viimeinen lakaisee Perniössä Pojun takapihaa.

Harjamiesten määrässä yksi bändi on ykkönen. Se on maailman suurin myös levymyynnillä (vuoden 2008 myydyin levy maailmassa) ja listaykkösmaiden määrällä (36) mitattuna. Bändi on Coldplay. Coldplayn keikalla helmikuussa Tokiossa oli niin paljon harjamiehiä lavalla että edes koko Amerikassa ei ole niin montaa harjamiestä. Lavalla kuhisi harjamiehiä. Niitä oli ainakin 40. Tuli varmaan puhdasta.

Jos puskaradio kertoo nousevasta bändistä, käykää tekemässä pikku laskutoimitus. Jos autotallissa jossain tuolla, on lupaava määrä harjamiehiä, bändissä täytyy olla aineksia seuraavaksi megabändiksi. Tarkkailkaa tilannetta.

Harjamiesten jälkeen, lavan ollessa jo pimeänä, lavalla muuten hiippailee aina vielä salaperäinen taskulamppumies, joka käy viimeisen kerran tarkastamassa että lavalla kaikki on ok. Taskulamppumies ei kuitenkaan kerro esiintyjän suuruudesta mitään. Taskulamppumiehen voit nähdä myös kotikyläsi Nuorisotalolla ennen ylä-asteen kovimpien jätkien keikkaa. Taskulamppumies nimittäin ilmestyy lavalle yllättävän pienienkin bändien keikoilla. Se tuo demobändin ensimmäiseen keikkaan ripauksen kansainvälistä meininkiä. Yleensä myös Spinal Tap henkeä.

Rock on täynnä kliseitä, mielikuvia ja elvistelyä. Hauskaa, ja välillä vain sympaattista. Ilman harjamiehiä, lattiaa lakaisevia roudareita, moni esiintyjä olisi paljon vähemmän. Rock on siistiä.

Tallennettu aiheeseen musiikki

Kommentoi