Mielenkiinnolla odotan tulevaa viikonloppua ja Stonen Ruisrock keikkaa. Viimeksi näin yhtyeen 90-luvun alussa Laitilan Urheilutalolla, jolloin kävin kaatamassa vahingossa yhtyeen appelsiinikossut kitaralaukkujen päälle.
Tämähän on siinä mielessä erikoinen nuoruudenmuistelu, että yleensä näiden yhtyeiden uudelleen näkeminen tarkoittaa sitä, että lavalla heiluu nuoruuden ajoista reilusti lihonneet ja kaljuuntuneet yli kuusikymppiset äijät. Stonen kohdalla tässä suhteessa tapahtuu poikkeus, sillä miehet ovat vielä viriilien orien iässä. Tämän vuoksi toivon, että tuleva keikka potkisi kunnolla munille. Mikäli näen yhtyeen jäseniä, niin lupaan tarjota ne kaadetut appelsiinikossut nyt.

Hiljaista on Radio Rockin käytävillä, kun Korporaatio ja iso osa muutakin Rockin väkeä on lomilla. Hiljaista on myös levyrintamalla. Normaalisti viikossa tipahtaa 20-40 kpl mielenkiintoista singleä/albumia, niin nyt luku liikkuu 2-5 kpl välillä. Yritä siinä sitten saada esimerkiksi perjantain musapäällikön tunnille materiaalia kasaan siten, että saisi tunnin täytettyä. Viime viikolla pelasti Dream Theaterin albumi Black Clouds & Silver Lightnings. Toinen edes alkuun mielenkiintoinen levy oli tuore Killswitch Engage.
Julkaisulistaa katsoessa ei heinäkuu eikä elokuu juurikaan uutta tarjoa. Judas Priestin live-albumi ilmestyy heinäkuussa. Radio Rock soittaa tuon live-albumin kokonaisuudessaan perjantaina heti Jonen Rocklistan perään. Iloinen livepläjäys siis tulossa.
Mielenkiintoinen heinäkuun julkaisu on myös Billy Talentin tuleva julkaisu. Viimeisin Billy Talent ylsi Suomessa lähes kultakantaan, joten härmässä on jo tälle albumille odotusarvoa. Albumilta lohkaistu single Rusted From The Rain lupailee hyvää albumia Kanadan miehiltä. Levy-yhtiön toimesta uhkailtiin, että yhtye tulee syksyllä nykäisemään Suomeen jäähallikeikan, joten tuon tiedon vahvistuminen lienee tuloillaan ihan piakkoin.
Syyskuussa alkaa jo olla levyrintamallakin vauhti päällä. Syyskuun tulevia julkaisuja näyttäisi olevan Alice In Chains, Pearl Jam, Slayer ja 69 Eyes. Unohtaa ei sovi myöskään Rockstarban voittajan Doom Unitin ensimmäistä julkaisua, joka näillä näkymin ilmestynee syys-lokakuun vaihteessa. Albumin materiaalia kuulleena lupaan, että tulossa on yksi tulevan syksyn mielenkiintoisimmista tulokkaista. Ensimmäisen kerran albumin juuri valmiiksi miksattua ja masteroitua singleä ”killing time” kuulet keskiviikkona Uuden Rockin illassa. Kappale on myös valittu syksyn kohusarjan Harper´s Islandin mainosmusiikiksi. Siihen kappaleen tematiikka sopiikin mainiosti, sillä sarja kertoo hääjuhlista, jossa häävieraita kuolee yksi kerrallaan mitä erikoisimmilla tavoilla. Sarjaan voit käydä tutustumassa osoitteessa www.25vierasta.fi

Nyt on historian ensimmäinen rockstarba-yhtye löydetty. 800 demon joukosta tamperelainen Doom Unit oli tuomariston (Jone Nikula, Mika Haapasalo, Sami Tenkanen ja minä) yksimielisesti kisan paras yhtye. Ei ehkä teknisesti taitavin, mutta Doom Unit oli juuri Radio Rockin oloinen yhtye. Doom Unit täytti ainakin minun kriteerit hyvin, eli yhtye pysäytti tyylillään, vaikeasti verrattavissa mihinkään muuhun yhtyeeseen, uskottava ja radioystävällinen. Lisäksi kundit ovat vielä täysipäisiä ja kuin bonuksena rokkarin oloisia.

Kaikki finaalin viisi yhtyettä olivat omalla sarallaan loistavia. Doom Unit vain kuulosti eniten Radio Rockilta.

Eikä muutkaan finalistit ollut häviäjiä – kaikki olivat voittajia. Neljälle muulle finalistille tarjosimme soittoaikaa radiosta enemmän kuin moni levyttänyt yhtye on urallaan saanut. Finaalistien musiikkia on nyt kuullut useampi satatuhatta suomalaista ja tiedot yhtyeistä on välitetty levy-yhtiöihin. Tämä oli varmasti iso askel kaikilla eteenpäin.

Nyt Doom Unit aloitti levytykset. Aikaa levyn tekoon Doom Unitilla on elokuuhun asti, eli studioaikaa pitäisi olla riittämiin. Äijät paukuttaa parhaillaan Pitäjämäessä basso- ja rumpupohjia. Eka sinkku on tarkoitus saada juhannukseksi soittoon ja levyä sitten syssymmällä. Yhtään muiden tekemää biisiä ei levylle tule, sillä tarkoituksena oli nimenomaan löytää oikea yhtye, jonka kuuluu ehdottomasti nousta suomalaiseen rock-eliittiin.

Levyn julkaisun jälkeen tarjolla on Doom Unitille isompi Suomen kiertue, johon toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen rockin ystävä ottaa osaa saapumalla tsekkaamaan varsin mielenkiintoista uutta bändiä.

Ainakin yhtye herättää mielipiteitä, jotkut vihaavat bändin minimaalista kikkailua ja yksinkertaistettua musiikkia ja toiset taas löytävät siitä juuri sen hienoimman jutun. Pääasia on, että yhtään ”se on ihan jees” kommenttia ei ole tullut. Kas niillä yhtyeillä ei ole juurikaan tulevaisuutta.

Nyt lähden vielä vänkäämään, jos Doom Unit jaksaisi pitää studiopäiväkirjaa täällä rockin blogissa

Siitä lähtien, kun kuulin uuden Amorphis singlen “Silver Bride”, olen odottanut milloin saan kuulla koko albumin, sen verran väkevä aloitus tuo eka sinkku oli. Nyt olen tulevan Skyforger-albumin soittimessa pyörittänyt… Todella vahva albumi. Väitän, että Amorphis on tällä hetkellä Suomen paras vientikelpoinen metalliyhtye. Nyt jos koskaan tulisi asianosaisten panostaa yhtyeeseen kaikki liikenevät hillot.

Ei aiemmissakaan lätyissä vikaa ole ollut, mutta nyt muutaman Joutsenen kanssa tehdyn albumin jälkeen bändi on elämänsä kuosissa. Ongelmana tuntuu olevan  yhtyeen saksalainen levy-yhtiö Nuclear Blast, joka ei näytä ymmärtävän bändin vahvaa potentiaalia.

Yhtyeen promootio/ tiedotus / management  toimivat moitteettomasti, mutta kun  markkinointipäätökset tehdään Saksassa ei siinä jää paljon mahdollisuuksia pelata, kun ei pelimerkkejä ei kertakaikkiaan ole. Yhtyeen promolevyjen suhteen saksalaiset ovat niin nihkeitä, että meidänkin toimituksessa niitä on oikein yksi kappale. Siinä sitten jonotusnumeron kanssa tuota  vuoronperään kuunnellaan. Luulisi saksalaisellakin päällä ymmärrettävän, että mitä useammalla toimittajalla albumi on, sitä useamassa mediassa siitä täällä bändin kotimaassa puhutaan tai kirjoitetaan.

Jos albumin promojen suhteen ollaan näin niuhoja, niin kuinka tiukoilla markkinabudjeteilla liikutaan? Suomessa pärjää kohtuullisen pienillä markkinointipanoksilla, kun on kotikenttäetu ja fanikuntakin on jo valmiiksi suhtkoht suuri. Puskaradiolla ja hyvillä radiobiiseillä tehdään jo melkein valmista tästä maasta. Mutta miten ulkomaat? Siellä kun Amorphikselle radiosoittoa ei heru niin helposti kuin Suomessa. Radiosoittoa saa vain mikäli markkinointipanostukset ova sen verran vahvoja, että albumi nousee listoille. Listoille noustaan vain myymällä paljon levyjä, mutta kuka ostaa albumin jonka julkaisusta ei ole tietoinen? Medioihin pääsee  vahvan promootion avulla, jonka toimintaan pitäsisi sijoittaa pelimerkkejä.  Mikäli  ei  pelimerkkejä anneta tarpeeksi, niin vaikea promohenkilönkään on toimia medioiden kanssa,  jos pitää kaikki “voidella” pelkällä puheella. Totuus on kuitenkin,  että mikäli mainontaan sijoittaa, se vaikuttaa toimituksenkin suhtautumiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että yhtye pääsee esille medioissa palstapuolella vain ostamalla mainontaa. Onhan bändi,  jonka levynkansi on aukeaman kokoisena lehdessä tai spottikampanjana radiossa/ televisiossa jo kuluttajalle tuttu. Silloin se on myös kiinnostava.

Pelko perseessä olen, että tässä hukataan hyvän yhtyeen menestys saksalaisen budjettikurin vuoksi.

Rehellisesti sanoen en tiedä mikä on Suomen kaikkien aikojen suurin bändikisa, saati kuinka paljon on tuohon kisaan demoja tullut, mutta veikkaan että Radio Rockin Rockstarba-kisa on osanottajina mitattuna ainakin lähellä Suomen kaikkien aikojen suurinta bändiskabaa.
Palkinto on ainakin suurin ja paras. Lupaus levystä tai studioajasta ei ole vielä juuri mitään. Levyllä tai studioajalla kun ei tee mitään, ellei siitä kerrota vahvasti myös kuluttajille. Muussa tapauksessa levyt seisovat kauppojen hyllyissä kunnes alelaari kutsuu. Jos ikinä pääsee edes kauppojen hyllylle, sekään kun ei ole itsestäänselvyys. Netin downloadmaailmasta sitä on vielä vaikeampi löytää, ellei siitä vahvasti kuluttajille kerrota.Ilman vahvaa markkinointipanostusta levynteko on yhtä tyhjän kanssa.

Starban voittajalle ei käy näin. Miksi ei? Koska olemme tulevan voittajan itse valinneet sen perusteella, että haluamme sitä ylpeänä esitellä mahdollisimman monelle. Meillä on siihen välineet ja potentiaalisia kuluttajia on viikottain 800 000 kuulolla. Eiköhän tuossa porukassa ole niitä jotka mielellään tuon tulevan voittajayhtyeen tuotantoa itselleen hankkii.

Itse kuuntelin kaikki lähetetyt 800 demoa. Joukossa oli todella paljon loistavaa materiaalia. Nyt viisi parasta Spiritraiser, Doom Unit, Dead By You, Raaka-Aine ja Voltage ovat suoriutuneet finaaliin. Onnea heille!
Miksi nämä viisi? Itse etsin sellaista yhtyettä, joka toimisi Radio Rockin taajuudella muun musiikin joukossa. Yhtyettä joka kuitenkin pysäyttää hetkeksi nerokkuudellaan.  Yhtyettä joka ei tavoittele vain marginaaliyleisöä. Yhtyettä joka haastaa omassa gengressä parhaan tai luo siihen kokonaan uuden tyylisuunnan.  Tällaisilla yhtyeillä ovat menestyksen avaimet käsissään.
Finaalikeikalla haluan, että tuleva voittaja pitää minun ajatukseni ja katseeni koko keikan ajan lavalla, eikä baarin parhaimman pimun tisseissä. Se on paljon se.
Muilla tuomareilla on sitten omat kriteerinsä. Minä seuraan näitä speksejä.
Te ketkä ette tällä kertaa selviytyneet finaaliin asti, niin tiedoksi että teitä on varmasti tarkkailtu levy-yhtiöiden toimesta. Varsinkin semifinalistit ja finalisti ovat jo saavuttaneet paljon. Nimet ovat muistissa monessa konttorissa
Nähdään finaalissa 26.5. On The Rocksissa Helsingissä. Sehän ei maksa mitään muuta kuin vaivan.
Jos et pääse paikalle, koko roskan näet suorana nettistreeminä osoitteessa radiorock.fi

Tämä toukokuu on kiinnostavien julkaisujen kuukausi. Tänään 13.5. julkaistiin uusin Stratovarius albumi Polaris, joka paljastui vallan mainioksi tekeleeksi. Radio Rock soitti tuon albumin keskiyöllä tuoreeltaan läpi. Stratovariuksen uusin albumi on tehty ilman kitaristi TimoTolkkia, joka oli muuten vanhan Stratovariuksen ainoa alkuperäisjäsen. Uudessa Stratovariuksessa ei siis ole yhtään miestä, joka olisi seissyt lavalla silloin kun itse näin yhtyeen ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa Giants Of Rockin lavalla. Stratovarius muuten aloitti tuolloin koko festivaalin, soittamalla kohtuullisen tyhjälle Ahveniston moottoriradalle huikean keikan. Tuolloin sijoitin vähäiset roponi omppupomppu-pullon lisäksi ensimmäiseen Stratovarius albumiin Fright Night. Toki esimerkiksi Kotipelto on vaikuttanut yhtyeessä jo 13 vuotta ja on selkeästi profiloitunut Stratovariukseksi, joten en henkilökohtaisesti pidä paheksuttavana yhtyeen nimen käyttöä. Oma suosikkini albumilta on Deep Unknown. Myös Mountains Falling on upea näyte Lauri Porran sävellyskynästä. When Mountains Fall on haikea, hieman jopa Leif Fagerin tunnetuksi tekemää Romanssia tapaileva sävelmä, joka saattaa albumin ikään kuin lepoon.

Muita tämän kuun julkaisuja, joihin Radio Rock tarjoaa auttavan kätensä ensisoittojen ja albumin läpikäynnin muodossa ovat 15.5. julkaistava Green Dayn albumi 21st Century Breakdown, jonka kuuntelin juuri läpi. Albumi on erikoinen, mutta silti erittäin toimiva. Mukana on selkeitä Green Day rallatushittejä, mutta myös jopa tangoon taittuvia revityksiä? Nimikkokappale on hieno, uskoisin 21st Century Breakdown –kappaleen nousevan jonkin sortin klassikoksi yhtyeen tuotannossa.

Kuukauden ensisoitot päättää 27.5. julkaistava Amorphis albumi Skyforger, jolta julkaistiin jo single Silver Bride, joka tulee olemaan tämän kesän kovimpia metallihittejä härmälässä.

Normaalisti omien idoleiden palvonta laantuu, kun ikää tulee lisää. Enää en osta saksankielistä Metal Hammeria siksi, että saisin lempiyhtyeeni julisteen seinälle. Posterit ovat jo aikaa sitten vaihtuneet hääkuviin, omien lasten kuviin ja kummilasten vuosikuviin. Nykyään kiinnittää huomiota pääasiaan, eli yhtyeen tuottamaan musiikkiin. Kenkämerkeillä tai haastatteluissa suolletuilla itsestäänselvyyksillä ei ole painoarvoa omaan kuunteluuni tai levyn ostamiseen.

Minua varten yhtyeen ei tarvitsisi tehdä raskaita promootioita. Ostan levyn ja käyn keikoilla kunhan vain tulevat tarpeeksi lähelle kotiani. En ole kinuamassa nimmaria tai tunkemassa takahuoneeseen. Olen kai bändille hyvä ja tuottava asiakas.

Jotta rock n’ roll ei kuolisi, on joukossamme oltava niitäkin jotka nostavat yhtyeen jäsenet jalustalle ja ovat valmiita tekemään idoleidensa eteen mitä tahansa. Nämä hybridit kuuluvat yleensä yhtyeiden street teameihin. Tiimiläiset tiedottavat ahkerasti yhtyeen uutisia nettiverkostojensa kautta. Bändit kiittävät - ilmaista mainontaahan tuo heille tarkoittaa.

Ymmärrän varsin hyvin, että tiimiläiset aktivoivat fanit äänestämään yhtyettä erilaisissa äänestyksissä etc. Mutta jos yhtyeeltä on juuri ilmestynyt sinkku - niin kiitos vain huomiosta tiimiläiset - me saamme sinkun kyllä levy-yhtiöstä ja varmasti siihen myös tutustumme. Sitä myös soitamme, mikäli katsomme että se on kuulijoillemme tärkeää. Päätöstä emme kuitenkaan tee yliaktiivisien street teamiläisten sähköpostien määrän perusteella. Näillä vuosilla on jo oppinut erottamaan masinoidun sähköpostipommituksen.. Tällä viikolla mm. Bone5 ja L-60 yhtyeiden fanit ovat aiheuttaneet jo päänsäryn.

Fanitus on hienoa, se pitää rock n’ rollin hengissä. Suurin tarmo kannattaisi kuitenkin suunnata johonkin muuhun kuin radion sähköpostin tukkimiseen.

Kuinka usein olet yrittänyt miettiä mitkä ovat sinun kymmenen parasta kuulemaasi albumia? Itse olen yrittänyt tehdä listaa monta kertaa, mutta tuloksetta. Tehtävä on käytännössä mahdoton. Lista on joka päivä erilainen. Levyjen valintaan vaikuttavat olennaisesti monet tekijät aina päivän fiiliksestä ulkona valitseva ilmaan. Yritin saada jotakin listaa aikaiseksi Radio Rockstoren suosittelu-osioon, mutta parhaiden albumien valinta ei luonnistunut. Listasta olisi tullut vähintäänkin sadan albumin mittainen, joten tein päätöksen valita kymmenen tärkeää albumia levyhyllystäni. Voit käydä tsekkaamassa ne täältä.

Jos sulla on mielessä joku vanha albumi omassa levyhyllyssäsi mikä kannattaisi kuunnella, niin laitahan ihmeessä tähän blogiin oma suosittelusi.

Perjantain jälkeen on tullu paljon kyselyjä “Oh Yeah” -kappaleen esittäneestä yhtyeestä. Ihmekkös tuo, sen verran erikoisesta ryhmästä on kysymys. Yhtyeessä vaikuttavat Ex-Van Halenit Michael Anthony ja Sammy Hagar, mukana ryhmässä on lisäksi vielä Red Hot Chili Peppersin rumpali Chad Smith ja kitaristitähti Joe Satriani. Kuuntelin koko albumin läpi ja varsin muikeaa soitantaahan tuo sisällään pitää. Ei mitään hittikimaraa, mutta erittäin taitavaa ja svengaavaa meininkiä. Hyvin soitetun musiikin ystävien kannattaa tutustua yhtyeeseen.

Tiedä vielä vaikka yhtye kävisi vielä Suomessakin, kun ovat kesällä tulossa omien internetsivujen mukaan tekemään Eurooppaan muutaman festivaalikeikan. Halukkaita festivaalijärjestäjiä on varmasti jonoksi asti kyselemässä, että josko meidän juhlat sopisivat arvon muusikoille.

Tälle yhtyeelle ei ehkä grammyjä palkintoja jaeta, mutta vuoden tyhmimmän bändinimen arvosanan voisi jakaa jo tässä vaiheessa vuotta Chickenfootille.

Pidin juuri reilun viikon pituisen vapaan. Kiitos siitä lankeaa suomalaiselle yhteiskunnalle, joka kannustaa myös perheen uroita pitämään vapaata lastenkasvatuksellisissa tarkoituksissa. Tein heti ensimmäisenä lomapäivänä radikaalin ratkaisun ja päätin olla koko loman ajan käymättä tiedon valtaväylillä. Oli varsin kannatettava kokemus. Työsähköpostit jäivät lukematta, joten sitä vapautui varsin nopeasti lomamoodiin ilman kemiallisia apuvälineitä. Netissä roikkumisen sijaan otin rankan kirjakuurin ja luin jo pitkään pöydällä pölyttyneet rock-eepokset W.A.R.:n ja Metallican tarinan sekä Nick Caven kirjan. Kirjojen parasta antia oli näiden antama tarttumapinta yhtyeen/artistin kappaleisiin ja albumeihin. Taustatietojen sekä pienten detaljien myötä kappaleista tulee tarinoita ja kuuntelukokemus nousee aivan toisenlaisiin atmosfääreihin.

Jokainen lomalla luettu kirja antoi inspiraation ottaa yhtyeen albumit esiin ja hakea noille tarinoille myös äänet.

Kuuntele vaikka Guns N’ Rosesin ensimmäiseltä albumilta kappale Rocket Queen ja löydät tarkalla kuuntelulla loppuosasta seksin ääniä. Tiesitkö että nuo äänet ovat ihan varta vasten albumille äänitettyjä? Axl halusi pornoa albumille ja sitä sitten luotiin studiossa. Tämän seksisession äänitti Victor Deyglio. Tämän vuoksi Appetite For Destruction -albumin tekijätiedoissa lukee Victor  ”Fuckin´Engineer”  Deyglio.

Näitä tarinoita on tuhansia, sillä rokkareille tuntuu tapahtuvan monenlaista. Miksi muuten näitä kirjoja pidetään ”rokkikirjoina?” Törmäsin tähän termiin lukiessani yhtä em. kirjoista junassa. Vieruskaverit kyselivät mitä kirjaa ahmin noin kiivaasti? Näyttäessäni kansikuvaa vastaus oli - aijaa jotain rokkikirjaa. Ei, en lukenut rokkikirjaa vaan elämänkertaa tunnetusta henkilöstä, joka nyt vain sattuu olemaan kuuluisa rokin soittamisesta. Ikään kuin näiden ihmisten tarinat eivät olisi elämänkertoja? Mikä tekee Tellervo Koiviston elämänkerran arvokkaammaksi?

Tellervo ei ole tehnyt muuten levyä. Tai jos on, niin ei ainakaan lainarahalla New Yorkissa. Terveisiä Jussi69:lle Los Angelesiin -  hyviä tarinoita blogiin odotellaan teidänkin sessioista!